Minun pitäisi olla lapsi!
Sain tänään nämä helmet. Tilasin ne askartelukirppikseltä. Hieman olivat isomman näköisiä kuvassa siellä, mutta kauniita värejä ovat joka tapauksessa ja odotan inspiksen iskemistä ja mitä näistä tuleekaan! Ihania hohtavia sävyjä joka tapauksessa!
Nukuimme pojan kanssa aamulla tosi pitkät unet. Herättiin vasta puoli 12 ja sit äkkiä suihkuun ja aamupalan tekoon. Ihan pikkuinen palanen vaan, sillä kohta lähdemme koko perhe ulos syömään! Ihanaa! vihdoinkin saamme perheen kera mennä valmiiseen pöytään!
Me saatiin 3x10 euron alennuskupongit, eli saamme Pizza Raxista kaikille ateriat niillä. Jäätelöt toki pitää ottaa lisäksi, eli alle 2 euroa kolmelle koko syömingit. Ei paha.
Nauroin makoisasti tänään poikani jutuille. Hän tuumaili minun ikääni. Kaikki lähti siitä, että hän kysyi, miksen ole sellainen muorimainen äiti. Muori? Ai huivi päässä ja kudo sukkaa vai?
Poika vastasi itse siihen, etten voi olla muori, koska olen sellaiseen ihan liian nuori.
sitten hän alkoi miettiä tarkemmin asioita.
Olen todellakin nuori lähes täysi-ikäiselle miehelle. Kaikki ikätoverini ovat pikkuisen lapsen äitejä, entiset koulukaverini. Poika tuumaili asioita ja tuli siihen tulokseen, että nuori mikä nuori.
Sitte rääkäisi, että mummolla ja minulla on menneet roolit sekaisin.
Mummon pitäisi olla hänen äitinsä iän puolesta, koska minä olen vielä ihan lapsi! Siis minun pitäisi olla lapsi, mummon äiti meille molemmille. :D
Yritin siinä selittää, että mummokin teki niin nuorena lapset, samoin minä. Poika hymyili ja tuumasi vaan, että niin, biletykset biletetty, mutta on kai minullakin se villi kausi ollut ja olen kai minäkin juhlimiseni juhlinut. Juu olen olen. :D Minulla se vaan oli erilaista, kuin joka viikkoinen kännääminen. Siitäkös poika tuumaamaan, että miten minä ja veljeni olemme niin sivistyneitä ja kilttejä?! Heh heh
Tuoksujen tunnelmaa, makujen nautintoa, täysiä vatsoja!
Kommentit
enkuli: Nuorina, ei muorina. :D