Nukellani OLI ongelma

Nukellanihan oli viime vuoden puolella ongelma, eli sillä ei ollut vaatteita. Kyselin perään ompelutaitoisia bloggaajia ja pidin arvonnan, jossa suunniteltiin asukokonaisuutta. Voittajatyö toteutettaisiin voittajan avustuksella ja palkkioksi hän saisi valita koruja Inspiksen valikoimista. Korut ovat päässeet perille ja eilen posti toi nukelleni uudet ihanat vaatteet!

KIITOS MACA!


Nyt nukellani on kaunis kukkamekko, jolla voi olla vaikkapa kyläreissulla, tavata muita nukkeja, puistossa tms. 


Tietenkin hienoilla nukeilla on alkkaritkin jalassa! Kysehän ei ole mistään Paris-Hilttonista, vaan enemmänkin Marilyn-nukesta. :)



Hieno puuhka kruunaa kaiken aina! Tai oikeastaan kaulahuivi näin talvella. Ihan kuinka haluaa asian tulkita. ;)


Kesän juhlissa täytyy näyttää kauniilta. Siksi nukellani on myös upea liivimekko pitsein ja satiinein. 


Ja tietysti oma pieni parfyymi!


Mekkoa voi käyttää myös toisen mekon päällä, jolloin se sopii vaikka hieman arvokkaampiinkin juhliin. Kevät onkin vaikkapa äitienpäivän aikaa. 


Ja tottahan toki viitta tässä tilanteessa antaa lisälämpöä juhlahumuun talvella tai syksyllä. 


"Hei, olen nukke. Olen niin kiitollinen ja onnellinen nyt! Maca, olet ihana ihminen! KIITOS!"


Nyt nukke on valmis esille ja vaikka mihin tilanteeseen! 


Basti Anselmi halusi vielä mukaan kuvaan ja kertomaan, että hänkin aikoo lainata kaulaliinaa välillä. Basti Anselmihan on nuken oma nalle. 

Nyt kun kaikki on mallillaan, tulee mieleeni enää yksi kysymys nuken suhteen:
Mikä on sen nimi?!

Kerro sinä nimiehdotuksesi ja jaa tämä alla oleva kuva blogissasi. Se nimi, joka miellyttää minua eniten, voittaa ihanan Koruklubin lahjoittaman palkinnon! Jos samaa nimeä on useampi ehdottanut, arvonta on heidän kesken!

Tämän kuvan saa jakaa

Yksi arpa per osallistuja ja vain tähän postaukseen nimiehdotuksen jättäneiden ja omassa blogissaan kuvan julkasseiden  kesken. (Ei siis blogittomille tällä kertaa)
Aikaa antaa nimiehdotuksia on 31.3.2014 saakka! 

Palkintokoru on arvoltaan 6,95€ ja nahkainen rannekoru, jossa säädettävä mitta.

Kommentit

RaijaAnnikki sanoi…
Selvästihän hän on Serahfiina.
Anemone sanoi…
Minulla oli lapsena hieno iso nukke ja sen nimi oli Linda.
Tämähän on kuin LINDA :)
RaijaAnnikki sanoi…
Wau Anemone..minun lapsenlapseni nimi Linda Serahfiina..jopas sattui..
Anonyymi sanoi…
Nukke näyttää minusta Elissalta :)
s.kansakoski@luukku.com
Jenni Amalia tuli mieleeni
Anonyymi sanoi…
Liina-Lotta
Tv Nea
Tiikeriankka sanoi…
Mun tämän hetken suosikki Sims-hahmone on Eleanora, joten ehdotan sitä ;)
kaija sanoi…
Vilma on niiin vilmaattinen ja kaunis puvuissaan
Susanna sanoi…
Minulle tuli mieleen nimi Tilda Amanda eli ihan suomeksi "Tiitu-Manta" ;D
Kiki sanoi…
Iida-Sofia on kaunein naisen nimi jonka tiedän :)