Kirjan kannet kiinni

Lupauduin tekemään tilaustyönä onnittelurunoista kirjan eräälle päiväkodille ja tällainen siitä sitten tuli:


Kasailin tarvikkeet esille...


Suunnittelin ensin, hahmottelin ja aloin toteuttamaan kirjaprojektiani.


annoin kirjalle hahmon ja nimen. 


Tein kirjasta kestävän ja vuosia kunnossa pysyvän. käyttökelpoisen. 



alkutekstit kirjoitin etusivulle.


Sitten alkoi runojen kirjoittaminen. Leimailu ja kuvittaminen. Ei mitään rönsyilevää, sekavaa, liikaa. Sovittiin, että simppeli kirja, helppolukuinen, hyvin yksinkertainen. Tulostettuina ja runot kopsattuja tutuista ja tuntemattomista lasten runoista. juu, kirja ei todellakaan maksanut saajalle mitään!


Jotain pientä jekkua piti kuitenkin kirjaan saada. :)


Kyllähän Pipa näkyi kirjassa muuallakin kuin vain kannessa. 


Tilaa omillekin muistiinpanoille. Eihän noin sadan runon kirjassa kaikki kauniit runot maailmasta ole! 


Loppukommentit ja kuvitukset vielä loppuun ja..


extrana kartta taka-aukeamalle. 

tämä kirja on valmis suljettavaksi ja pakettiin ja postitettavaksi päiväkodin käytettäväksi. 

Onnea kaikille tuleville päivänsankareille! Tulevaisuutemme toivoille. Elämämme pienille ihmeille. 



Kommentit

Katja sanoi…
Tuollaiset on kivoja projekteja!
Susanna sanoi…
Ihana ajatus tehdä kiva kirja päiväkodille! Kivaa päivää!
Silkku sanoi…
Kyselit tuosta photoshopista. Se on kuvankäsittelyohjelma ja valitettavasti maksaa aika lailla (itsellä ystävältä saatu versio). Ilmaisia kokeiluversioita kyllä on ja kannattaa ensin kokeilla, se ei ole ihan yksinkertainen ohjelma, itse olen opiskellut tietokone AB-kortin yhteydessä photoshopin käyttöä. You tubessa on myös todella hyviä ohjeita mitä kaikkea sillä voikaan tehdä. Niin on sitten sellainen kuin GIMP kuvankäsittelyohjelma ja se on ilmainen, sen käytöstä löytyy netistä hyvät ohjeet, sitä suosittelen ja monet käyttää sitä:)
Mielettömän upea ja ihana idea.
Tuija sanoi…
Hieno idea ja toteutus!! Tuollaiset projektit on huippuja :)