Siirry pääsisältöön

Pääsin DT:ksi Korttisirkukseen. Tässä tulos

"korttisirkus haastaa" Tällä kertaa tekemään todella mielenkiintoisen aiheen mukaisesti kortteja. Itse pääsin ihka ekaksi DT:ksi Korttisirkuksen haasteeseen ja aikaa oli pari päivää tehdä kortti. Tiukalle meni, mutta sain kuin sainkin inspiksen ja kortin sitä myöten valmiiksi ajoissa.

Teema oli sellainen, että mietin, kuinka siitä selvitä. Miten hommata tarvittavat tarvikkeetkin ajoissa. Kuinka valmistaa ihana kortti sen teeman mukaisesti?! HUII!
No ei sentään! Korttisirkus lupasi helppoa aihetta pika-DT-pestiin joten uskaltauduin mukaan. Kun aihe selvisi, huokasin helpotuksesta ja aloin miettimään korttiin tarvikkeita. Aiheena AIHE VAPAA!
Siispä tässä tulos, mitä sain aikaiseksi.


Halusin pysyä kesäisissä tunnelmissa. Jotain kesän juhlia. Tottakai kelpaa talvellekin, mutta enemmän häitä lienee kesällä kuitenkin. 


Tuo kulmassa oleva kuvio on odottanut inspiraatiota jo kauan. Nyt se sai paikkansa ihan helposti. Ihanaa!


Hääparille tosiaan tämä kortti ja pro markereilla sävyttelin korttiin sopivaksi niin tekstin kuin kakkupaperinkin.


Kuva on 3D-kuva ja alakulman lehti on omatekoinen, muttei minun tekemä. Kiitos tekijälle. ;)


Kommentit

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…