Kauniita kiviä

Jokainen näkee luonnon eri tavalla. Toinen ei huomaa kiviä ja kantoja, toinen potkasee kivet edestään ja istahtaa kannolle, kolmas tutkailee kiviä ja kantoja sillä silmällä, että onpas ne kauniita, onpas! Joku saattaa poimia kiven käteensä, tutkailla sitä tarkemmin ja sujauttaa sen taskuunsa. Kannon jättää sinne metsään. Niin, saattaahan niitä kantojakin joku kerätä, tehdä asetelmia niistä... 

En edes muista enää mistä tuo kivi mukaani lähti. Se on ollut kauan minulla ja tulee olemaankin. Voit toki ajatella, että eihän tuo miltään edes näytä, mutta minusta se näyttää kauniilta! Siinä on valkoista ja siinä on hopean hohdetta. Kermaisen kauniin vaaleita raitoja. Se on täydellinen kivi tarkoitukseensa.

Mikä sitten tämän kiven tarkoitus on? 

Se on ovistoppari! Se pitää oven paikoillaan. Sopivasti avoinna, jottei ovi aina ala sulkeutua omia aikojaan, kuten nämä vanhat ovet täällä tekevät muuten. Tai jos halutaan laittaa ovi hieman vaan raolleen, kivi paikoilleen ja ovi pysyy just niin auki tai kiinni kuin halutaan. Kissalle kulkuväylä, muttei ovi ihan avoinnakaan reuhota. Makkarin ovea tämä kivi meillä stoppaa. 

Toiset ostavat kalliita ovistoppareita. Minä sain omani luonnosta. Pesin sen hyvin hammasharjalla ja kuivatin. Se on siinä! Kivistä puheen ollen, aiheeseen sopivat myös uusimmat, erilaisemmat korutkin. 

Korvikset, joissa turkoosi ja ruskea leikkivät yhdessä. 

toiset kutsuvat näitä laukkukoruiksi. Minulle se nimitys on liian hallitseva. Tokihan laukkuunkin voit tämän korun laittaa, mutta minun roikkukorut eli roikkulit voit laittaa myös roikkumaan vaikkapa takin vetskariin, vankempaan kaulanauhaan, reppuun,... Ihan mihin tahansa, missä on sopiva paikka roikkulille!

 Nilkkakoru

Ja ei toista, ellei kolmattakin.

Avaimenperä-roikkuli. Rengas avaimille ja eikun roikkumaan kauniisti. Tai sitten laukkuun, josta kokonsa puolesta löytyy helposti.