Juhannuksen onnellisin ajatus
Joskus miettii, ettei kukaan voi tietää sitä määrää, mitä elän, tunnen ja koen joka hetki sairauteni vuoksi. Sitä kivun määrää, sitä pahan olon määrää, sitä väsymyksen määrää, sitä tyhjyyden määrää, sitä ihan niin monien asioiden määrää! sitten katson rakastani, joka kulkee rinnallani tätä elämää ja ajattelen, että hän jos kuka tietää eniten minun jälkeeni, mitä tämä sairaus on minulle tehnyt ja miten sen kanssa taistelen.
Kuulen Muruseni sanovan, että "voisinpa auttaa jotenkin", "Kunpa osaisin helpottaa kipuasi", "Anna mä teen, kun sulla alkaa taas jalka linkata", "nyt lepotauolle", ...
Silloin tiedän, että hän on oppinut kuulemaan ja lukemaan minua sanomattakin. Ja kaikki se, kuinka hän toimii ilman itsensäkkään sanomisia. Ottaa portaissa käsilaukkuni tai kantamukset, jotta saan kaiteesta kiinni ottaa, odottaa metsässä minua, että pääsenkö samassa vauhdissa tulemaan, ojentaa käden, että saan tukea, ettei tule täräytystä... Tiedän, että hän tietää. Hän näkee. Hän osittain jopa tuntee.
Kuinka äärettömän raskasta se voikaan olla omaiselle lukea toista, nähdä toisen kärsivän, pyyhkiä tuskan hikeä otsalta tai kuivata kyyneliä poskilta, vetää jaloista keventääkseen selinmakuulla selän painetta tai asetella tyynyjä jalkojen alle helpottaakseen tuskaa. Tai suunnitella Juhannusta tai joulua tai vapaapäivää ja samalla miettiä, peruuntuuko suunnitelmat kipujen vuoksi. Pettyä sen vuoksi, ettei taaskaan ollut siinä kunnossa. Silti lohduttaa ja sanoa, ettei se minun vikani ollut.
Voisin vajota alas säälimään itse itseäni ja voivotella, kuinka surkea elämä minulla onkaan, mutta katsoessani rakastani ja tuntiessani sen valtavan rakkauden häneltä, tiedostaen sen menetyksen, mitä sairaan ihmisen kanssa eläminen on hänellekin, silloin tiedän, etten edes voisi vajota sinne itsesääliin! Mitä mä itseäni säälisin?! Minullahan on kaikki mitä tarvitsen! En ole yksin! Ette arvaakkaan, kuinka suuri siunaus on saada elää sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa suuresta sydämestään täysillä ja joka rakastaa minua vähintäänkin yhtä paljon, jollei enemmänkin, koska on valmis luopumaan kaikesta siitä, mitä ilman minua olisi ollut. Se määrä on jotain niin suurta, etten itse voi edes ymmärtää sitä lukua. Lukua, jota ei voi millään mittarilla laskea!
Minun ei tarvitse tehdä tänäkään Juhannuksena Juhannustaikoja eikä juosta alasti tietokonetta ympäri nähdäkseni chatista webbikameran kanssa tuleva puolisoni. Riittää, kun käännyn tietokoneelta pois ja katson häntä suoraan silmiin. :)
Se ilo ja onni, mitä tunnen rinnassani, molemmissa, sen jos voisin teille kertoa... Osoittaa jotenkin. Yritän muutamien kuvien avulla.
Hyvää Juhannusta kaikille!!!
Viltsu
Kuulen Muruseni sanovan, että "voisinpa auttaa jotenkin", "Kunpa osaisin helpottaa kipuasi", "Anna mä teen, kun sulla alkaa taas jalka linkata", "nyt lepotauolle", ...
Silloin tiedän, että hän on oppinut kuulemaan ja lukemaan minua sanomattakin. Ja kaikki se, kuinka hän toimii ilman itsensäkkään sanomisia. Ottaa portaissa käsilaukkuni tai kantamukset, jotta saan kaiteesta kiinni ottaa, odottaa metsässä minua, että pääsenkö samassa vauhdissa tulemaan, ojentaa käden, että saan tukea, ettei tule täräytystä... Tiedän, että hän tietää. Hän näkee. Hän osittain jopa tuntee.
Kuinka äärettömän raskasta se voikaan olla omaiselle lukea toista, nähdä toisen kärsivän, pyyhkiä tuskan hikeä otsalta tai kuivata kyyneliä poskilta, vetää jaloista keventääkseen selinmakuulla selän painetta tai asetella tyynyjä jalkojen alle helpottaakseen tuskaa. Tai suunnitella Juhannusta tai joulua tai vapaapäivää ja samalla miettiä, peruuntuuko suunnitelmat kipujen vuoksi. Pettyä sen vuoksi, ettei taaskaan ollut siinä kunnossa. Silti lohduttaa ja sanoa, ettei se minun vikani ollut.
Voisin vajota alas säälimään itse itseäni ja voivotella, kuinka surkea elämä minulla onkaan, mutta katsoessani rakastani ja tuntiessani sen valtavan rakkauden häneltä, tiedostaen sen menetyksen, mitä sairaan ihmisen kanssa eläminen on hänellekin, silloin tiedän, etten edes voisi vajota sinne itsesääliin! Mitä mä itseäni säälisin?! Minullahan on kaikki mitä tarvitsen! En ole yksin! Ette arvaakkaan, kuinka suuri siunaus on saada elää sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa suuresta sydämestään täysillä ja joka rakastaa minua vähintäänkin yhtä paljon, jollei enemmänkin, koska on valmis luopumaan kaikesta siitä, mitä ilman minua olisi ollut. Se määrä on jotain niin suurta, etten itse voi edes ymmärtää sitä lukua. Lukua, jota ei voi millään mittarilla laskea!
Minun ei tarvitse tehdä tänäkään Juhannuksena Juhannustaikoja eikä juosta alasti tietokonetta ympäri nähdäkseni chatista webbikameran kanssa tuleva puolisoni. Riittää, kun käännyn tietokoneelta pois ja katson häntä suoraan silmiin. :)
Se ilo ja onni, mitä tunnen rinnassani, molemmissa, sen jos voisin teille kertoa... Osoittaa jotenkin. Yritän muutamien kuvien avulla.
Hyvää Juhannusta kaikille!!!
Viltsu
Kommentit
Kehua määrillä, huomionhakua ja itsesääliä. Minä haluan puhua muustakin kuin siitä kuinka sairas olen. Olen muutakin kuin kävelevä kipeä selkä! Kerro toki sinä itsestäsi, sen sallin. Kilpailla en halua. Sitä tarkoitan. Ero on suuri kertomisella ja kilpailulla.