Siirry pääsisältöön

Askarrellaan joulukortti yhdessä


Joulu on korttien kulta-aikaa. Siksi tänäkin vuonna varauduin huolella kirjekuorien suhteen. Eihän ne saa loppua kesken! Myönnettäköön, että riittää koko ensi vuodeksikin, mitä nyt isompia kuoria joudun ostamaan jo seuraavalla kauppareissulla. Myös korttipohjat kuuluvat asiaan, sillä teen kortit itse niin pitkälle, kuin aika ja voimat riittävät. Ihmettelen tosin joka joulu, miksi en itselle kerkeä tehdä joulukortteja?!


Ääriviivatarra-valikoimankin on oltava kattava ja värejä joka lähtöön. Kun tunnin varoituksella saan viestin; Tekisitkö kortin, olemme tunnissa siellä haluan olla valmiina ja tehdä kortin. Se vaan on niin sitä minua, rakkautta askarteluun, toisten auttamisviettiä ja nähdä kätteni työ valmiina. Olla tarpeellinen. Totta kai pitempi varoaika on aina parempi, mutta en sano EI ellei ole pakko. 


Kiiltokuvia, papereita, kuva-arkkeja, lehtileikkeitä ja tulosteita... Kaikkea sitä ja vielä enemmänkin kuuluu korttiaskartelijan valtakuntaan. Näkisitpä kaikki napit ja nauhat, nippelit ja nappelit.


Ihan simppeliin joulukorttiin tarvitset ainoastaan korttipohjan, pienen palasen kuviopaperia, kauniin kuvan (esim lehdestä leikattu), ääriviivatarratekstin, mustan kynän ja liimaa tai kaksipuolista teippiä.
Enää ei joulukortinkaan tarvitse olla punainen tai vihreä. Kokeile rohkeasti eri värejä! 

Sommittele ensin kuva ja paperi kortin päälle, liimaa vasta sitten. Minulla kuvassa näkyvä kuusipaperi on pieni suikale, joka nippanappa jää kuvan alle. En siis tuhlaa papereita kuvan taa, mistä ne eivät näy edes. Kuva on reunustettu mustalla ohutkärkisellä kynällä ja katsottu, että tulee varmasti suoraan. Reunaan jäi tilaa sopivasti joulutervehdykselle, mutta voihan sen laittaa mihin kohti tahansa, tai ensin esim. valkoiselle tai mustalle kartongille ja tagina korttiin. 


Ja niin on jälleen yksi joulukortti valmiina matkaan.


/js/pinit.js">

Kommentit

mummo sanoi…
Olenkin ihmetellyt mistä te kortteilijat saatte nuo kaikki ihanat jutut noihin kortteihin. Keräämällä siis aina varastoon, kun eteen tulee. Ihailen noita itsetehtyjä kortteja. Kauniita.
Tämän innoittamana siirrynkin tästä tietokoneen äärestä askartelukomerooni kortti-askartelemaan. :D Mukavaa torstai-iltaa!
Esther Helmiä sanoi…
Kyllä se niin on että paras kortti on itse tehty :) Minä aloittelen aina tosi aikaiseen ja teen jos intoa riittää paljon yhteen menoon ja se olikin tällä kertaa minulle iloksi. Kyllä varastoa pitää olla :)
Upea varasto askartelutarvikkeita.
Ihanaa iltaa Viltsu <3
Minna Vinni sanoi…
Minunkin tekisi mieli askarrella joulukortteja, mutta tiistaina sain uuden idean. Askartelen pojalleni (25v.) ja hänen tyttöystävälle joulukalenterin. Eli ostan 24 kpl euron arpoja. Ja teen jokaiselle arvalle oman kirjekuoren. Askartelen ne eri lehtien kuvista ja lahjapapereista yms. Jouluaaton kuoreen saatan ostaa hieman kalliimman arvan. Uskon, että he tulevat pitämään tästä ylläristä!
Eija sanoi…
Varastoituna löytyy nippelia ja nappelia täälläkin 😃
Viltsu Mari sanoi…
Mummo, askartelukaupat, markettien askarteluosastot, netti, lehdet, ystävät ja vaihtokamut, leimasimet, stanssaukset, itse tehtyä... Kaikkea kivaa jemmaan kun kohdalle sattuu.
Viltsu Mari sanoi…
Jenspa kiva jee! Näytä mitä sait tehtyä!
Viltsu Mari sanoi…
Esther ,tammikuussa aloitin mutta tilaukset vievät oman aikansa ja elämä yleensä omansa. En tee sarjatulella korttejakaan, eli ei kahta samanlaista. Lisäksi kivut estävät istua kovin kauaa. On noita rajoitteita mitkä haittaavat huvia
Viltsu Mari sanoi…
Outi näkisit vaan... verstas oli ehdoton kun asuntokaupoilla kierreltiin.
Viltsu Mari sanoi…
Minna tuo on ihana ja jännittävä kalenteri. Kyllä kelpaisi. Tiedä kuinka rikastuttavaa tuo on. itseasiassa mulla on lompakossa euron arvan voittoarpa. Voitin euron. :)
Viltsu Mari sanoi…
Eija voin uskoa! Hih
Silkku sanoi…
Ihania ihania!!!! Silmä lepää aina askartelumateriaalissa;) Minulla on se tapa että yritän tehdä kaikki kierrättäen ja niin paljon itse kuin pystyn, esim. Joulukorteissa korttipohjakin ihan pakkauspahvia;) Mukavaa Joulun odotusta ♥
Viltsu Mari sanoi…
Silkku ehkä omiin teenkin samoin ja etenkin atc.t, mutta tilaustöissä korttipohja on kaupasta. Kierrätys on minullakin sydämen asia
Onpa ihastuttava kortti. Kaikki kannattaa säästää kortteiluja varten. Mukavaa viikonloppua teille.
Viltsu Mari sanoi…
Enkuli, Todellakin! Lahjapaperit, kortit, kirjat, lehdet.. Puhumattakaan nauhoista ja napeista jne

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…