Kahvia ja kattia kanssa!


Minulla on ilo olla Buzzadorilla buzzaajana, ja vuosien varrella mitä hauskempia ja mielenkiintoisempia tuotteita on tullutkin testattua sitä kautta. Buzzadorissahan on kolme vaihetta, jotka ovat Haku, Testaus ja Buzzaus. Eli haen vain niihin testauksiin, joista oikeasti voin kuvitella tykkääväni. Sitten testaan kotiin saapuneen tuotteen ja esittelen sen kavereille sekä somessa. Loppuraportti on tärkeä myös, mutta sekään ei ole vaikea. Parin minuutin mittainen kysely vain. En vaihtaisi päivääkään pois Buzzadorina olosta! Jos sinäkin tahdot mukaan, laita minulle meiliä blogin oikeasta sivupalkista löytyvällä yhteydenottolomakkeella. Kerro meiliosoitteesi ja saa laittaa kysymyksiäkin halutessasi.  Kerron lisää ja laitan sinulle liittymislinkin sähköpostiisi. Täten myös minä saan pisteitä siitä, että tulet mukaan nimenomaan minun kauttani. En siis tarvitse mitään muuta, kuin meiliosoitteesi, joten halutessasi voit edelleen olla randomina jos tahdot. Buzzador ei jaa osoitteita tms muille. 

Sain Buzzadorilta ihanan paketin jälleen, ja vaikka minusta sisältö oli se paras juttu, pojista itse laatikko voitti kaiken muun! Tämä laatikko on tutkittu yltä ja alta, yksin ja kaksin, ja sopivat kolosetkin tulee kannen suljettua, joista tassu nappaa sormen, jos uskallan sen siihen laittaa. Lapset... Laatikosta paljastui erittäin mielenkiintoinen ja toivottu Joululahjamme! Murunen pääsee asennushommiin, vaikkei tässä asentaa tarvinnutkaan muuta kuin johto paikoilleen ja hommiin. Jopa minun kärsivällisyydelläni laitteita kohtaan tämä olisi ollut lastenleikkiä. 



Meidän uusi kapselikahvinkeitin! Niin ja kapselit tietysti. Pitäähän heti päästä maistelemaan ja valmistamaan maailman parasta ja kahvilalaatuista kahvia! 

NESCAFÉ® Dolce Gusto® on luova tapa juoda kahvia! Koskaan ennen ei vastaani ole tullut näin tyylikästä kahvinkeitintä! Tämä on aivan huippu, ja vaikka muoto onkin pyöreä ja alkuvaikutelmani oli, että hankala ja veisi liikaa tilaa, niin eipäs olekaan kumpaakaan. Eclipse on juuri oikean kokoinen ja avautuu niin, ettei avauduttuakaan vie pöytätilaa.

Dolce guston Eclipsessä kapselit säännöstelevät automaattisesti vedenpainetta. Olipa sitten kyseessä korkea paine, jota tarvitaan vahvan espresson tekemiseen, tai vaahtoavan latte macchiaton valmistamiseen tarvittava hellä kosketus. Tämä mahdollistaa juuri oikeanlaisen kahvin valmistuksen kaikilla herkuilla.

Ja kun kuvaa katsoo, näet kuinka erilaisia juomia on olemassa. Tässä on vain murto-osa. Kuitenkin jo tämä kertoo sen, että Eclipsellä valmistat lyhyet, keskipitkät ja pitkät kuumat ja kylmät kahvit, kaakaon sekä teen. Makuvaihtoehtoja löytyy kaikista. Kapselivaihtoehtoja jopa yli 40 erilaista!
Vaikkei kyseessä olekaan varsinainen mainospostaus, vaan omia kokemuksiani, niin vinkkaampa silti Dolce guston tarjouksen, sillä nyt verkkokauppa tarjoaa -30€ kapselilaitteista!
Tässähän se on ihana koko perheen joululahja! Käy katsomassa TÄÄLTÄ.



Herkullisen kahvin valmistaminen on kuin taidetta. NESCAFÉ Dolce Gusto-kahvikoneet ja kahvikapselit on suunniteltu niin, että jokainen nauttimasi juoma siemaus siemaukselta on kuin veistos tai kaunein taulu gallerian seinällä. Dolce guston juomat yllättävät makuaistisi ja vievät sinut lempikahvilaasi suoraan olohuoneestasi. Olipa sitten kahvilasi kaupunkisi vilskeessä tai maaseudun kotikuppilassa. Kenties se ulkomailla oleva ihana rantakahvila.  Tätä on The Modern Art of Coffee.

Eclipse ja kapselit saatu testiin Buzzadorin kautta.


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Wow! Onpa hieno ja virtaviivainen tuo Nescafe-kapselikeitin. Haluan todellakin kuulla/lukea vielä lisää, että miltä Nescafen kahvit maistuvat.
Itselläni on Pauligin kapselikeitin ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.
Todella tyylikkään näköinen laite.
Mukavia kahvihetkiä <3
Susanna sanoi…
Onpa hauskannäköinen laite!! Ja ihanat kisu-pojjaat siellä tutkivat ja tarkastavat tietenkin laitteen ja laatikon ;)) Ihanasti sopii maitokahvin vierelle kisutkin kun ovat vallan saman värisiäkin ;) Terkkuja ja onnea upeasta laitteesta!
EstherH. sanoi…
Itsekin aikoinaan mietin tuon keittimen ostoa koska olen kahvifani mutta....sitten voitti tämä minun luomuiluni ja kauppaan jäi. Syy siis minun muoviroskan lisääntymiseen vaikuttamiseni. Mutta uskon että hyvää kahvia tulee,sen verran olen maistiasia saanut :)
Tiia Koivusalo sanoi…
Ihanat apulaiset siellä. Hih en yhtään ihmettele, että Carlos ihmettelee, onhan tuo laite aika scifi, mutta hyvällä tavalla. <3 Täällä juuri laitetaan tuon laitteen taikomaa Cafe au Lait kahvia ja on hyvää .<3 Mukavaa päivää Viltsu <3
mummo sanoi…
Kissat on kyllä uteliaina tutkimassa kaikkea uutta. Mukavaa loppuviikkoa!