i love me


Niinhän se on!Yritän hyväksyä itseni ihan sellaisena kuin olen. Virheineni ja löytää ne hyvät puoletkin. Jotkut sanovat, että positiivisten asioiden löytäminen itsestään on vaikeaa. Minullekin se oli sitä joskus, mutta nyt voin jo kertoa liudankin niitä, mihin olen itsessäni tyytyväinen ja mistä pidän itsessäni. Se ei ole kehumista tai liiallista itserakkautta, mikä haisee kilometrien päähän, vaan tervettä itsetuntoa. Jollen itse rakasta ja pidä itsestäni, kuinka voisin edes kuvitella rakkaani tai kenenkään muunkaan pitävän minusta?! 

Huumorilla ja positiivisella asenteella yritän jatkaa tätäkin päivää eteenpäin ja ajatella kaikkea kivaa ja kaunista. Migreeni on jyystänyt pääkoppani sisällä nyt taas.. jokohan se on 12. päivä?! Kohta 2 viikkoa siis putkeen. Ei, en tiedä, miksi se ei ole ollut poissa edes ns. parempina päivinä. Normaalistihan minulla lääkkeiden mukaan kulkee migreenikin, eli su-ke migreeni ja to-la ei migreeniä. Nyt se ei vaan hellitä. Samaten selkä on kipeämpi ja eilenkin tuikki kuin puukolla olisi tuikattu yhtäkkiä selkään. Huuto pääsee tottahan toki moisessa ottelussa. 

Kuinka jaksan? Kuinka pärjään ja selviän? 
Positiivisella asenteella ja huumorilla ja meditoimisella! Ei ole muuta keinoa! Lääkitys tottakai maksimissaan tästäkin syystä! 

siispä jatkan muita puuhia nyt taas ja toivottelen sinulle lämpimiä hetkiä, kivuttomuutta ja iloa!
vitsejä otetaan vastaan! Naurata mua! ;)

Kommentit

Nanna sanoi…
Kylläpä on kohtuuton migreeniputki päällä:((
kotilaiska sanoi…
Ei multa taida nyt mikään vitsi irrota mutta kiitos ihanasta joulukalenteriluukku ylläristä, tuli jo varmaan keskiviikkona tai jotain.Olen niin jäänyt sukututkimus koukkuun etten malttais mitään muuta, tiedäthän mut mihin vaan innostun niin sitä sadalla ja kaikki muu unohtuu.No tulipa mieleen yks poikani kertoma vitsi. Poika aina laittaa sanat sekasin eli "Vaari luki lehdestä huono mummoselle kuulolle(huono kuuloselle mummolle) Nainen tapettu Tyrväällä johon mummo että Mlllä?"