Viilit ja rahkat testissä

Minusta on kiva välillä kirjoittaa sellaisista aiheista, mitkä saavat ihmiset miettimään tai keskustelemaan tai heittää jokin asia ilmaan, mistä luulen ihmisten alkavan keskustella. Tällainen oli nyt vastikää esimerkiksi se, kun ilmoitin jo viettäneeni joulua. :D Samalla kirjoitin perinteiden olevan minulle tärkeitä. Hmm.. ristiriita?! Laitoinpa saman teema facebookissakin huvikseni päivän postaukseksi ja odotin vastauksia. Joillekin se meni juuri niin, että jep jep. Heh heh. Etenkin he, jotka tuntevat minut yhtä hyvin, kuin omat taskunsa. "Siellä se taas härppii ja ilmeisesti nähnyt ekat jouluvalot ikkunoissa". :D Joo! Nimenomaan siitä se lähti! Ekat jouluvalot, joulumusiikit telkkarissa, kauppojen jouluhössötykset, lelumaailma-lehdet, joulukauden avajaiset, joulukuusikin jopa partsilla nähty... Joulu joulu joulu! AAAAAPUVA! 
Minulla ei ole joulustressiä, ei joulukiireitä eikä mitään sellaista pakkojouluhärdelliä. Mä en vaan halua sitä kiirettä ja huolta ja pahaa oloa joulusta itselleni! Onneksi rakkaani on samanlainen! 

Huvitti sitten, kun tehimme porkkana-lanttu-punajuurivuokaa ja kävimme saunassa, niin se ruuan maku toi joulun mieleeni. Siihen se sauna... Jep jep! Hyvää joulua! :D hämmästyin vaan sitä, että oikeasti jotkut ottivat sen ihan todesta, että meillä on joulu nyt juhlittu. En suinkaan naura heille tai halveksi, mutta miettimään jäin itse, että voiko taustalla piillä sitten jotain sellaista, että heillä itsellään voisi hyvinkin joulukausi jo alkaa? Tai että he ajattelisivat, että josko me ollaan niitä jouluhössöttäjiä, jotka elävät joululle? Niin tai näin, vielä on jouluun aikaa. :D

Siirrytään siis kevyempiin eväisiin.


Olo-jogurtit ovat tuttuja minulle. Minulla kun on laktoosi-intoleranssi, niin tokihan sitä vaihtelun vuoksi sitten haluan maistella uutuuksia. Siispä Olo-viili oli heti maisteltava, kun se markkinoille tuli. 


Minun makuuni ihan hyvää oli maultaan, mutta koostumus on sitä venyvää ja liruvaa, joten olkoot. Lohkeavat versiot ovat minun juttuni. Sitä paitsi hillo oli pohjalla ja mä tykkään, että makuaine on sekoitettu jo tehtaalla.


Pasha on pääsiäisen herkkuja. Se pikkupurkki kaupasta on just sopiva. Ei yhtään enempää imelää ja tanakkaa tavaraa! Valkosuklaaversiosta en tykännyt. Kyllä pashan pitää olla tavallista rusinallista rahkavalmistetta. On se kuitenkin niiiin tanakkaa tavaraa, etten halua useammin sitä.


Rainbow tekee mielestäni hyvää maustamatonta rasvatonta rahkaa. Se ei ole liian hapanta. Tästä tykkään tehdä itse jälkiruuat! Kaiken lisäksi se on vähälaktoosista ja sydänystävällistä!


Herkkumonsterin mansikkaviili ja Rainbown Mango-ananasrahka. 
Herkkumonsterissa maistuu mansikka! toisaalta siinä maistuu myös esanssi. Hmm... Toisaalta todella hauska ja herkullinen, mutta se lisäaineiden määrä... Kyllä tätä voi joskus syödä! Sitäpaitsi koostumus on mulle sopiva. ;) Veikkaanpa, että lapset tykkäävät tästä!
Mango-ananasrahka ei ole hylaa nähnytkään, mutta maistuu hedelmille ja mietinkin, että aika hyvä kilpailija tämä virolainen tuote on suomen kalliimmille tuotteille. 


Kreikkalainen jogurtti. Sitruunan makuinen on suosikkini näistä. Muita makujahan on persikka. Ei paha sekään. 
Ok, tässä se suomalainen kalliimpi versio tanakasta tavarasta ja kun mietin uudestaan, kumpi voittaa, halpisrahka vai euron maksava kreikkalainen jogurtti, vastaan, että söisin mielummin kilokaupalla tätä kuin mitään muuta! aivan ehdottomasti kaikista markkinoilla olevista jogurteista, viileistä ja rahkavalmisteista se mun suosikkini tällä hetkellä! Lohkeava, hapan, imelä, sitrusmainen, tuhti, laktoositon... Nam nam!


Sileä.
Tämä tuote oli kokeiltava, sillä vastaavasti "Lohkeava" on hyvä jogurtti, mutta "Ihana" ei ole mieleiseni. Liian tunkkainen. Siispä voisin luulla SILEÄn olevan hyväkin lohkeava jogurtti, jossa ei ole hedelmä- tai marja-kokkareita. Jotenkin jäin kaipaamaan niitä kokkareita! oli ihan ok maultaan ja kiva, että tosiaan lohkeaa, mutta aika laiha minusta. 


Tykkään kuitenkin siitä, että pakkaus on kierrätettävä ihan oikeasti! Muoviosa muoviin, pahvikääre irtoaa helposti.


Ja jogurtti, mikä oikeasti lohkesi!


Tässä vielä tuoteseloste. Selittänee "laihuuden" tuo punajuurivärillä värjäys ja vain 8% mansikkaa?



Mä en tykkää mustikkajogurtista! Mä en siedä jogurteissa käytettyä mustikka-aromia! EN! 
Mutta hei! Tämä Pro Feel-proteiinirahka mustikka ON HYVÄÄ! Maistuu oikealle mustikalle ja maistuu oikeasti terveelliselle, hyvälle rahkalle, eikä lisäaineille ja sokerille ja rasvalle. Tämä rahka on ehdoton suosikkini kaikista valmisrahkoista! Samalla nostan hattua muille pro Feel tuotteille! NAM! Laktoositon! 



Laktoositon on myös Herkkujogurtti, vadelma marenki. Vadelma kyllä maistui, mutta marengista en sanoisi. Houkutteleva makuyhdistelmä olisi varmasti, mutta kun ei toimi, ei toimi. Jos vadelmajogurtista tykkää, on tämä ihan hyvä, mutta ei sitä marenkia kannata odottaa. 


Yhteenveto:

Rainbow rahka on paras rahka.
Maustetuista rahkoista Pro feel
Jogurteista Kreikkalainen jogurtti paras ja kakkosena heti perässä Valion Lohkeava jogurtti. 



Kommentit

Kiki sanoi…
Tuo Kreikkalainen on meilläkin suosikki ja aina kun sitä on keltaisella lapulla melkein kiljahtelen maitokaapilla :)