Minä pelkään

Minä pelkään sinua.

Pelkään puhua ja olla oma itseni.

Pelkään kertoa tunteistani, ajatuksistani, haluistani.

Ja jos olen hiljaa, vaistoat,

tai vaikenemalla satutan itseäni.

Pelkään, että lyöt.

Pelkään, että satutat henkisesti tai fyysisesti.

Pelkään, että viet minua lisää alaspäin.

Minä pelkään, että kuolen kauttasi tai että

ajat minut kohti kuolemaa.

Siitä huolimatta muistan myös,

mitä hyvää meillä on ollut.

Se hyvyys pitää pelon kanssa minut luonasi,

mutta en usko, että ikuisesti.

Pitäisi ottaa askel kohti elämää ilman sinua.                     

Antaa sinullekin vapaus minusta.                                       

Me emme sovi yhteen!                                                       

Ero kuitenkin tuntuu ajatuksenakin vaikealta.                    

Rakkaus ei yksin riitä pitämään yhdessä.                           

Ei pelko,                                                                            

ei halu yrittää.                                                               

Jätämmekö siis nyt hyvästit?

ennenkuin on liian myöhäistä?

Mitä sitten tapahtuu?

Minä pelkään,

myönnetään!

Näin unta; "Kuljin pimeää tietä.

Jossain kaukana salamoi.

Käännyin kotiinpäin.

Näin sinut nukkumassa.

Tulin viereesi ja

rintaasi vasten painoin pääni."

Näen sut vierelläni,    

mutten lähelläni. 
Emme tunne enää toisiamme. 
Valtava tulipallo sisälläni polttaa minut  
hengiltä ja haluan sen ulos 
ennenkuin on liian myöhäistä.
En haluaisi enää valehdella tunteistani, 
mut miten sanon, että ahdistaa,
kun se vaan lisää meitä erottaa? 
Hiljaisuusko meitä opettaa?  
Tiedän, että kipu kasvattaa,
kunhan sen ensin uskaltaa kohdata ja voittaa.
Mut yksinkö me täällä taistellaan 
kun kaksin se olis helpompaa.
Yhdessä kohdata ikävätkin asiat ja selvittää.
Anna auringon paistaa!     


Jokainen kerta, kun sulla on vapaapäivä,
 musta tuntuu, kuin kaikki kaunis ja hyvä   
sortuisi.
Kuin kireys ja tumma pilvi astuisi huoneeseen,
jossa olemme.
ja kuin sormiemme välistä valuisi seesteisyys
ja rauha maahan, jota poljemme.
Musta tuntuu siltä, kuin en sittenkään olisi
sinulle tarpeeksi.
Kuin pitäisit minua tyhmänä ihmisenä,
itseäsi huonompana.
Jonain hylkiönä?
Ja me riitelemme kaikesta tyhmästä;
Vaikkapa muovipussista väärässä laatikossa tai 
kaurapuuron syönnistä.

Kunpa tietäisin miksi!

Kunpa osaisin ratkaista pulman, löytäisin syyn...

 Voisin muuttaa kaiken paremmaksi.

Voisin muuttua paremmaksi itsekin...

Olen avoin ja rehellinen,

silti väitetään, että valehtelen.

Onneksi itse uskon itseeni ja

sydämeni on puhdas.

Valheet eivät kantaisi kauas.

Korkeintaan kadotukseen