Sain hukan kiinni ja heitin kuoppaan sen

Sain kun sainkin sen eilisen hukan kiinni, mikä kadotti tavaroitani ja piilotti ne jonnekin. Etsin ja etsin kahta korttia ja nyt ne sitten löytyivät! Ihan väärässä paikassa oli kokonainen kirjekuorellinen tavaraa! Tallessa, mutta todellakin väärässä paikassa tallessa. Onneksi löytyi! Hukka on nirhattu ja kuopattu, mutta huhujen mukaan sen jälkeläiset ovat jo kovaa vauhtia varttumassa isoiksi hukiksi. ;)

Tarja O:lla oli tässä joku aika sitten kahvi-atc-vaihto. Osallistuin nyt siihen, kun ekan vastaavan missasin. Sain paluupostissa nämä ihanat kortit ja pussillisen kahvinpapuja koristeluun tai askarteluun. Ihana kahvin tuoksu valtasi kodin! Oli heti pakko keittää oikeat kahvit. :P
Tuo eka kortti on Funchalin tekemä ja tokana Ainon tekemä kortti.

Meillä kasvaa yrttejä kotona. Minusta se on ihan huippuhyvä asia, sillä me molemmat tykätään tuoreista yrteistä ja mausteista. Mikä sen ihanempaa, kuin ottaa leivälle tuore basilikan lehti tai ruokaan chiliä omasta ruukusta. Itse kasvatettuna on aina tuoretta saatavana ja halvemmalla kuin ostaa sitä kuivattua pussissa.

Mutta jotain on ostettavakin, kuten tämän päivän herkkuostokset kertovat. Kiertelimme Halpahallissa ruokaosastolla. Mitä kaikkea siellä olikaan, mitä löytyy ja mitä ei saa muualta? Kyllä on hyvä, että tännekin on saatu tuollainen edullinen ja monipuolinen kauppa! 
Tulijaisena mm. Inkivääri-teetä ja appelsiini- ja mansikkamarmeladeja. :)

Postipäiväkin oli oikein antoisa. Itseasiassa Murunen on parhaillaankin postissa hakemassa pikkupakettia. Lupauduin yhteen tilaustyöhön korua tekemään, niin materiaaleista osa tulee tänään. Samassa paketissa hieman muutakin, mutta niistä enemmän myöhemmin. 
Lisäksi posti toi voittamani hiirimaton ja ystäväni lähetti nimipäivälahjakseni iiiison suklaalevyn. Tuo on piparin makuista suklaata. Maistelen sitä pikkuhiljaa, mutta pitää jouluksi saada taas laktaasientsyymipillereitä, niin saan syödä laktoosipitoista enemmänkin. Ilman niitä pillereitä tuollainen suklaalevy säilyisi minulla monta kuukautta! 

Tämä oli jo kauan haaveenani, mutten ollut raaskinut tilata. Ääriviivatarroille kansio.Nyt sen sain sitten kirppikseltä parilla eurolla!

Sisällä on 25 taskua. Todellakin siis koko on ääriviivatarraliuskalle sopiva. Mahtuu hirmusesti tarroja ja olenkin jo aloittanut täytellä tuota kansiota. Lisäksi tossa on sellaset pikkuliuskat joka taskulle, joihin liimailen pikkutarran jokaiseen kuvaamaan sitä välikköä, millaisia tarroja siinä on. :)


Jo viikko sitten tuli tällainen palkinto! En todellakaan tiennyt voittaneeni suklaata! Postipaketti tuli ja ihmeissäni sen avasin. Laatikollinen suklaata! Kortissa onnittelut voitosta. Huh. 
Kaikenkaikkiaan tuossa paketissa siis oli 
1 iso konvehtirasia
2 konvehtiboxia
1 sydänrasia
4 suklaalevyä
6 patukkaa

Tästä riittää syödä kauan! Onneksi poikanikin oli viikonlopun täällä, niin sai hänkin osansa.




Eilen illalla aloitin askarrella inspiksen iskiessä kaikenlaisia ideoitani toteen. Yksi niistä oli tuo atc-kortti. Pientä suurta juhlaa. Lisääkin näitä kortteja pitäs tehdä. Tänään vaan en ole jaksanut enkä kerennytkään.

Kävimme aamupäivällä tällaisessa maastossa kävelemässä. ;) 
Tuo on ajoharjoittelurata. Ei sen kummempia. Kävin sen hukan nakkaamassa tuonne. ;)
Ja samalla reissulla löytyi vanha aittakin ja aitan kivijalan päällä pötkötti linnunpesä. Lähipuista kuuluikin sirkutus sille mallille, että pesän asukit ne siellä lähellä katselivat, kun Viltsu ja Murunen kyyköttivät taskulamppuineen aitan alusia tutkimassa. 


Kyllä sitä kaikkea tuleekin tehtyä... Ja ihan luvan kanssa. :D

Geokätköjä tällä hetkellä löydetty 242 kappaletta!

Js kerronpa senkin, että olen nyt aloittanut runokirjan tekoa.. Piakkoin ilmestyvät ne ekat atc-sivut. Onko sinun korttisi mukana?! ;)

Viltsu


Kommentit