Synttärilahjaksi
Myönnän, olen myöhässä postausteni kanssa, ja muutama postaus tulee näin jälkikäteen, mutta tulevat kuitenkin. Yksi tällainen jo tovi sitten saapunut ylläriposti päätyy tänään blogiin. En osannut odottaa ollenkaan postia silloin, joten totta kai ilahduin suuresti tällaisesta ylläristä.
Kuoressa oli nimittäin Riinan (ei blogia toiminnassa tällä hetkellä) tekemä kaunis kaulakoru. Hän näki tässä juuri minunnäköisen riipuksen, ja siinä hän on oikeassa. Riina vielä painotti, ettei hänellä ollut sopivaa ketjua, mutta näki tuon kullanvärisen nauhan ja laittoi sen nyt tilapäisesti (?) siihen. saisin itse sitten päättää, minkälaisen ketjun laitan tilalle, jos laitan. Tai tehdä vaikka sisustustuunausta tästä kokonaisuudesta tai mitä ikinä haluankaan.
Sekä koru että nauha kimaltelevat kauniisti ja koru on aika iso, eli juuri näköiseni. Kyllä se kaulakoruna tulee minulla olemaan, enkä ala sitä sen kummemmin tuunailemaan. En todellakaan! Katson ajastaan nauhan suhteen, miten sen käy, mutta edelleen se on paikallaan.
Korttikin on söpö. Lisäksi kuoressa oli makeisia, ja ne kirsikkakarkit ovat meillä sellainen inside-juttu. Ei siitä sen enempää. :)
Kommentit
Ihanaa viikonloppua Viltsu!
Vaikka itse fimosta tuon korun olenkin väkertänyt niin täytyy sanoa, että siinä on työ, josta olen ylpeä. Ja saahan omista töistään ollakin ylpeä, eikä vaan :) ? Tuo on jotenkin niin maaginen, katse uppoutuu siihen pitkäksi aikaa ja tuntuu, että olo rentoutuu. Ja toi syntyi ihan vahingossa. Olin tekemässä noista ihan jotain muuta, sitten se ei onnistunut ja myttäsin fimomöntin ja aloin pyöritellä sitä käsissäni. Ja siitä tuli tämä. On kyllä ihan pakko tehdä itsellenikin joku samantyyppinen. Mietin kauan, ettäjätänkö tämän itselleni, houkutus oli suuri, mutta se suorastaan huusi pääsyä sinun luo.