Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista myöhemmin

Uusin Tabut tarinat on saanut hienon vastaanoton ja jatkoa kyseltiin välittömästi tarinalle. Jatkoahan tulee, se on sovittu jo tarinan päähenkilön kanssa, mutta sovimme myös sen, ettei kiirettä tarinan kerronnalla ole. Minullahan tarina ei vielä ole kokonaan itselläni, vaan koska sen verran rankasta omakohtaisesta kokemuksesta on kertojalla kyse, vaatii oman aikansa saada koko tarina "paperille".
Vastaavasti meillä kaikilla on myös oma henkilökohtainen tämän hetkinen elämä, joten sallittakoon myös hänelle kaikessa rauhassa hoitaa asiat jotka vaativat akuuttia hoitamista ja vasta sitten tällainen blogiin tuleva tarina. Aihe, kovat huumeet ja niiden käyttö, on kuitenkin ajankohtainen myöhemminkin.


Ajankohtainen on joulukorttien lähetyskin vasta myöhemmin, mutta korttiaskartelu käy jo kuumana. Tässä jälleen yksi simppeli kortti. 


Ja tässä toinen mokoma. Nämäkin kortit ovat saajalleen mieluisat ja hänen toiveiden mukaan tehtyjä. 


Ajankohtaista nyt sen sijaan on tämä stanssisetti, sillä sain sen synttärilahjaksi. Tykkään kovasti. Ja loppuun terkut pojilta. Tällai meillä blogataan ja sometetaan. :) Kuvat heikkolaatuisia siksi, että yritin yhdellä kädellä napsia kännykällä ja kummallakin kerralla asetukset ja tärähtelyt päin honkia. 



Hauskaa päivää sinulle !

Kommentit

Kyllä noista kuvista selvän saa. Noin se mullekin käy, yhdellä kädellä kuvan ottaminen ei onnistu.
Susanna sanoi…
Ihanat kisu-pojut!!! Tuo viimenen kuva on paras ikinä ;)))
messinki hana sanoi…
Mielenkiintoista lukea :)
Viltsu Mari sanoi…
Tuija, ei ainakaan sillon, jos kissa puskee kättä tai kameraa vähän väliä. :D
Viltsu Mari sanoi…
Susanna, Carlos on todella onnessaan, kun pääsi tuollaiseen nukku-pussiin. :D
Viltsu Mari sanoi…
Messinki hana, kiitos. :D
Viltsu Mari sanoi…
Jenspa, nepä ne <3

KUUKAUDEN TOP 3

Joulukalenteri luukku 24 : ARVONTA ja sateenkaarikuusi

On Jouluaaton aika. Hyvää joulua sinulle ja läheisillesi! Olkoon Joulusi kiireetön ja häynnä rakkautta. 
Tänään pääset näkemään meidän tämänvuotisen sateenkaarikuusen ja osallistumaan Ruojonjuuren tarjoaman joululahjan arvontaan! Lahja ei kerkeä tälle eikä huomiselle illalle, mutta taatusti nautit siitä vähän myöhemminkin. 

Vaihtelemme kuusenkoristeiden väriä joka joulu. Viime jouluna oli ruskeaa ja kultaa, nyt sateenkaarikuusi vuorossa. Idea lähti rakkaan soulsysterini, Susannan lahjasta, joka vuosi sitten pursuili ihania värikkäitä kuusen koristeita. 

Osa koristeista on entuudestaan omia ja nähneet jo useamman joulun. Ja vaikka värikäs kuusi onkin nyt, mitään gayprideä tämä ei edustaisi. Sen verran hillitty kuitenkin. Osansa varmasti tekee valkoinen luminen väri pohjalla.


Tällä kertaa jätettiin isot pallot kokonaan pois. Nämä pienet pallot ovat kahdesta eri setistä. Toisessa oli erilaisia kultapalloja ja toisessa värikkäitä matta-ja kiiltäväpintaisia palloja. 

Kuusessa on joka kert…

Dermosil joulukalenteri unboxaus 0/24

Availin joulukuussa Dermosilin joulukalenterin luukkuja ja koska tämä kosmetiikkajoulukalenteri  on ollut vähemmän esillä blogeissa, päätin esitellä sen teille nyt tammikuussa.


Kyseessä on edullinen joulukalenteri verrattuna muihin kosmetiikkaa sisältäviin joulukalentereihin. Hintaa oli vain 40 euroa ja mielestäni rahan arvoinen laadukas paketti.

Monet muut vastaavanlaiset kalenterit maksoivat satasen pintaan. Hinnat toki määräytyvät sisällön mukaan. Dermosilillä tuotteet olivat edullisempaa ja suoraan ilman välikäsiä toimitettuna, ihan yhtälailla käyttökelpoista ja jännitys säilyi koko joulukuun aina aattoon saakka. Toki takakannessa oli sisältö kerrottu ja unboxauksia löytyy netistä, mutta pidin itseni mahdollisimman hyvin pimennossa siitä.


Ostin kalenterin itse, joten mistään blogiyhteistyöstä ei ole kyse. En siis hyödy millään tavoin kalenterin esittelystä.


Vaikka joulukuu onkin jo takanapäin, tulethan silti avaamaan luukut kanssani. Sisältö ei ole maitosuklaata ja tonttuleluja, va…

Kuopio, Suomi Finland

Kuopio on kotini. En voisi kuvitella asuvani jossain muualla, pienessä tai suuren suuressa kylässä tai kaupungissa tällä hetkellä, jos koskaan. Toki joskus haaveilen muutosta Turkkiin, mutta silti Kuopio on ja tulee olemaan minun Suomen kotini. 
Tiedän kyllä, mitä ne kylät ja cosmopolitat pitävät sisällään ja houkutuksia on kaikkialla, mutta on myös nähtävä lähelle ja löydettävä houkutuksia myös omasta kodista. Aina ei pidä olla tarvetta saada lisää ja lisää tullakseen onnelliseksi. Minulla on jo kaikkea! 

Kuopio ei ole syntymäkaupunkini ja olen asunut muissakin kaupungeissa ja elänyt oman aikani pitäjilläkin. Kuopio oli kuitenkin haaveeni jo lapsena ja tänne tulin sen jälkeen, kun olin nähnyt ensin muutakin Suomea. Enkä ole katunut. Täältä löytyi myös elämäni nainen, jota kutsun blogissa Muruseksi. 

Shoppailumahdollisuudet ovat runsaat. Matkus shopping center tunnetaan myös nimellä Ikano tai Ikea. Tämä pitää sisällään muutakin kuin pelkästään ison kaksikerroksisen Ikean. Kauppoja ja…