Itsepetos ja ymmärrys

Olen joissakin asioissa perfektionisti ja vaadin itseltäni enemmän kuin tarvitsisi. Aina se ei ole kunnianhimoa tai täydellistä oikeaa suoriutumista.

 Edelleen tulee hetkiä,  jolloin taistelen  itseäni vastaan siinä , että annan itseni olla heikko ja levätä vaikka aamusta iltaan asti. Ei kukaan toinen voi määrätä minua vuoteeseen ja sanoa, että oleppas nyt heikko. Sen täytyy lähteä minusta itsestäni.

Joinakin kertoina itken, jos itkettää ja lepään, jos väsyttää, mutta näitä itsensäpettämisjaksojakin näemmä on yhä. Väitän , että kaikki on ihan ok  ja normi lepo riittää. Vähättelen. Koska olen ihminen. 

Kerroin aiemmin , etten saa mitään aikaiseksi ja hommat kasautuvat päälleni. Luulin luovuuden vain hylänneen minut ja laiskuuden kuiskuttelevan korvaani. Luulin, että minut on siepannut tyhjyys. 
Se teki pahaa sielulle. 

Tänään huomasin, että voin paremmin kuin toviin.  Kivut ovat puolittuneet ja raastava hermosärky päästä varpaisiin säteilynä oli lieventynyt ja lähes "normaalissa" , eli  jäljellä enää alaselän kautta kiertäen jalkoja pitkin varpaisiin.  Huomasin, että olin lähes parantunut kahden tyystin muun vaivan oireista. 

Samalla kun oireisto lieveni, alkoi viretaso nousta, inspiraatio löytyä ja tyhjyys kaikota. Pääsin jopa tänään käymään eräässä isomnan eläintarvikeketjun toimipisteessä tehtävälläni , eli palveluntarkkailijana. Atc-Kortit ovat loppusuoralla ja kohta taas olen joulukorttien kimpussa. 

Vaikka päivään kuuluukin paljon lepoa jo perussairauteni takia, olisi minun tarvinnut sairastaa ja kerätä voimia paljon enemmän.  Nyt pyrin normaaliin arkeen ja kroppa sanoi vastaan , että etpäs tee kaikkea , kun viedään sun inspis ja tehokkuus. Minä en kuunnellut kehoni hätäsignaalia. Sen kerran, kun herpaannuin pois sisäisen ääneni kuuloetäisyydeltä, tulos oli voimattomuus ja kyvyttömyys toimia oikein. 

Mitä tästä opin? Pitää kuunnella, mitä keholla ja mielellä on sanottavaa, ja pitää levätä ja parantua ensin ja tehtävä voimissaan ollessa työnsä. Olipa ne kuinka pieniä tahansa. On annettava lupa itselle levätä ja olla vaan. Parantua. 

Kyllä minäkin teen siis virheitä ja mokaan pahasti itsenikin kanssa. Mutta kyllä minä myös opin ja tästä on taas hyvä jatkaa muistaen kuinka tärkeä minä olen. 

Toivon, että tarinani myötä sinäkin oivallat sen tosiasian, että keho ja mieli kertoo , jos jokin on vialla ja silloin on pysähdyttävä.  Ja sen, että sinä olet tärkeä! 

Sinä olet tärkeä. . Koska olet ihminen! 

Kommentit

Jatkuva kiputila vie nopeaasti kaikki voimat!
Hitaasti hyvää tulee, se voisi sopia oman kehon hallintaankin.
Ihanaa viikonloppua Viltsu!
mummo sanoi…
Itse pitää huolehtia omasta jaksamisesta, ei sitä kukaan muu tee eikä tiedä rajoja. Itselle pitää olla lempeä ja uskoa kehon viestejä. Hyvää viikonlopun jatkoa!
SatuKoo sanoi…
Jatkuva kipuilu on kamalan kuluttavaa ja se masentaa. Onneksi sinulla on aseet synkkyyden selättämiseksi ja asenne kohdillaan :) You rock baby!
Samaa mieltä täälläkin, pitäisi oppia kuuntelemaan oman kehon kieltä.
Jos väsyttää ei se aina laiskuutta ole. Minulla esim. migreeniin otettava täsmälääke, väsyttää, ei kertakaikkiaan ole voimia tehdä mitään. On kuin olis vähän töööt !!! Eikä sille voi mitään.
Kipu on sellainen veikko, että se tahtoo viedä fyysiset sekä henkiset voimat tyystin. Onneksi edessä on yleensä helpompia aikoja, taas tuntuu että voimia on kuitenkin jäljellä.
Koitetaan yhdessä pärjäillä näitten kipujemme kanssa. Uusi päivä voi tuoda ihan mitä vain, positiivistä tai negatiivistä, ollaan kuitenkin sinut oman sairautemme kanssa, kyllä se siitä, stemppiä sulle.
Outi, todellakin. Kun taustalla on jo olemassa vaikea kipu, ei siihen uusia kipuja enää toivoisi.
Mummo, Juuri niin. Ja vaikka yleensä olisikin armollinen itselleen, kertakin riittää lipsumalla heivaamaan pois radaltaan
SatuKoo, juu, ei tässä synkkyyteen passaa vajota. Päin vastoin. Kun kerran oivallan, mistä kiikastaa, niin tokihan osaan olla helläkätinen itselleni taas.
Tuija, onpa ikävä kuulla, että voit huonosti myös. Eilispäivän makasin peitto silmillä migreenin kourissa ja tämä päivä meni samoin peiton alla, mutta lähinnä voimia kerätessä.
LauraKatarooma sanoi…
Voi, mulla on niin opettelua tää. Sitä vaatii itteltään ihan armottomia. Samassa tilanteessa olevaa kohtelee hyvin, mutta sitte ku ite on siinä tilassa niin eipä kohtelekaan enää hyvin. Ainakaan minä itseäni! Ei vaan jostain syystä mee kaaleen, etten oo superihminen. :D Joudun ajatuksissani ulkoistamaan itseni toiseksi ihmiseksi, että ymmärrän ymmärtää itseäni ja olemaan armollinen. Esim. nyt ku flunssan seurauksena oon ollu kuukauden henki ahtaalla ja sen takia oon todella uupunu ja sen takia huonosti nukuttuja öitä paljon ja astmatutkimuksia odottelen. Ni mitä teen? Piiskaan itteeni, että kyllähän sun pitää pystyä siihen ja tähän ja tuohon ja ku en pystykään ni piiskaan lujempaa. Argh! Ei näin! Hyvä muistutus tää postaus siihen, että ole itsellesi armollinen ja hoida ja helli itseäsi.
Katarooma, ihan totta, toisille sanon minäkin että lepää ja hoida itsesi kuntoon. Omalla kohdallani se on ihan erilaista. Vaikeaa.
Unknown sanoi…
Juurikin näin...osuit naulankantaan.