Vilkkilän kissat rakastavat

Jos se jollekin vielä on epäselvää, niin minä tykkään tosi paljon kissoista ja myös niistä viidakon villikissoista, kuten tiikerit, pantterit, leijonat ja muut tassuttelijat. 

Minun elämässäni on kissa ollut lähes aina osana perhettä, mutta lapsuudessani oli muutaman vuoden taukoa, kun sairastuin eläinallergiaan. ONNEKSI se oli lapsena, niin "murrosikä paransi" minut. 

viimeisin kissa perheessämme oli vuosi taaksepäin, mutta rakas menehtyi vakavan, äkillisen sairauden vuoksi. Se oli todellinen shokki, josta en tiedä, pääsenkö koskaan yli lopullisesti. 

Nyt kuitenkin uusi perheenjäsen on ihan tuossa nurkan takana tulossa meille. Muutama viikko vielä olisi maltettava kasvatella lasta isommaksi ja luovutusikäiseksi. 

Kissoja tai mitään muitakaan eläviä olentoja, olipa sitten kultakala, tarantella tai vaikka kirahvi, ei pidä ottaa hetken mielijohteesta lemmikiksi. Lemmikki on siinä luonasi vuodesta toiseen. Kilpikonna voi elää jopa lapsesi ja lapsenlapsesikin elämän ajan. Ennen lemmikin ottamista täytyy siis tarkoin harkita, voitko hoitaa ja kasvattaa sekä kouluttaa (esim. koirat) sen. Onko juuri se lemmikki sinun elämäntapaasi sopiva, eikä "vain kiva koriste". 

Tekemäni Kissakorvakorut ovat luovutusikäiset kisuista tykkäävälle pienelle tyttöselle. Samaan pakettiin meni hiuspampulakin. Jää nähtäväksi, pitääkö rimpsessa niistä, kunhan paketin aukaisee. 

Välillä minusta tuntuu siltä, että minussa on monta erilaista minää. Yhtenä päivänä haluan olla hemmoteltu prinsessa mutta toisena päivänä hiukset hapsottavat, olen meikkaamatta ja pukeudun farkkuihin ja collaritakkiin. Joskus olen hyvinkin tarkka asioista ja toisena päivänä hälläväliä-tyyppi. Kaitpa se on normaalia. 

Nuorempana etsin itseäni kovastikin ja silloin se oli hyvin paljon rankempi projekti. Kun vihdoin löysin etsimäni, pyristelin irti kaikesta tutusta ja turvallisesta, mutta niin tyhjästä elämästä henkisesti. 

Vuosien varrella pyristely on jatkunut, kunnes vihdoin löysin tämän hetkisen minuuteni. Tässä hetkessä olen tyytyväinen. Enää en tarvitse etsiä sitä jotain. 

Sielun nälkäkö häntä ajoi? 

Oliko hän jonkinlainen yliluonnollinen muunnos? 

Vai ihan vaan tavallinen elävä ja tunteva olento?! 

Tällä hetkellä nukun yöt rauhallisesti, levollisesti, sikeästi.

 Enää en kärsi unettomuudesta enkä peloista. 

Enää en vahdi ulko-ovea ja seuraa varjoja ikkunoiden takana.

 Enää en kuuntele hiljaisuutta. En odota jotain muistoista. 

Nyt olen Kotona! 

Hiippaili yöpaidan ketale yllään yön pimeydessä. Jonakin päivänä hän vastaa rakkauteeni. 

Rakkaus... 

Onkohan se Vilkkilän kissoilla samanlaista kuin mitä ihmiset tuntevat toisiaan kohtaan? 

Joutsenetkin ovat yksiavioisia. Voiko siis eläinkin rakastaa?