Kun söpöydelle ei ole rajoja ja Viltsun projekti-haaste!

Olen ajatellut pitää arvonnan. Mietin kovasti, mikä se semmoinen arvonta olisi, sillä onhan minulla joka kuukausi Inspishaasteessa arvonta, Inspiration haastaa-arvonta ja vuoden vaihteessa on mega-arvonta sekä DT-arvonta. Eli arvontaa on jo vaikka kuinka monta. Tahtoisin kuitenkin jotain mikä olisi jokaiselle. Hmm... Pitääpä alkaa miettimään oikeaa joulukauden avajaisarvontaa. ;) Olehan kuulolla!

Ehdotuksia arvontaan?


Meillä on koko perhe ollut viikonlopun kasassa ja vauva-leijonakin opetteli tutustumaan ihmis-veljeensä ja toiste päin. Myös ruoka-asioita on opeteltu. Piti hankkia tarjotin ruokakuppien alle ihan varuilta ja hyvä ostos olikin. Ikeasta alle 2 euroa. Ruokakupit ovat käsin työstettyä alabasteria. Turkin tuomisia.

Mikä on sinun viimeisin ostoksesi? 


Viikonloppuna olemme harjoitelleet uuden kodin paikkoihin tutustelua, uusia ääniä, yksin oloa eri huoneessa, päivärytmejä... Kyllä sen huomaa, että meillä on vauva! :) Vaikkei ihmisvauva olekkaan, niin ihan samat tarpeet lähestulkoon on tälläkin. Sillä erolla, että vaippa-asiat on poissa eikä imettää tarvitse. Mutta piti vielä viikonlopun ajan olla vessakaverina ja syöttää vaavelia. Nyt tänään käy jo itse molemmissa.
Tänään harjoiteltiin myös verstaalla olemista. Huomasin yhden hyllyn, jota Leijonamme hamuaa itselleen lepopaikaksi. Päätin sitten siirtää lähes kaikki tavarat siitä pois ja tein pedin vanhasta verhosta.
 (uusi verho, mutta kaapissa lojunut. Tarjottelin sitä ilmaiseksikin jokaiselle vastaan tulleelle ja netissäkin, muttei kelvannut. Siispä löysi oivan paikan petinä. :) )
Verho on tuunattu siis pesäksi.
Onneksi tuo hylly oli sen verran tyhjä entuudestaankin jo, ettei ongelmaa tullut tavaroiden sijoittelussa. Muutama pikku järjestely ja kaikki hyvin.

Onko sinulla jokin esine saanut uuden tarkoituksen lähiaikoina? 


Tutkimusmatkailijamme hoksasi heti, että hänelle se paikka on nyt. On vaan niin vilkas kaveri, ettei meinaa saada kameralla kunnollisia kuvia. aluksi oli ongelmana se, että kuvissa oli vain vauhtipylly. Eli kerkesi kuvaan vain pyllypää, joka sekin epätarkka vauhdikkuuden vuoksi. Nyt sentään onnistuu jo hieman ajoitus ja saan kokovartalokuviakin. :) 

Poistatko huonot valokuvat vai teetkö niistä jotain? 


Verstas on ikuisuusprojekti järjestelyjen vuoksi ja nyt on menossa oma kampanjani, eli tavara pois joka päivä. Sain idean facebookissa pyörineestä haasteesta. Eli yksi tavara verstaalta tai kotoa pois joka päivä. Joko lahjoituksena, myyntinä tai roskiin.

Viikonloppuna tai kun on muuta menoa, jää tavarat laittamatta pois, mutta toisena päivänä sitten pari-kolme esinettä/tavaraa/tarviketta. Ihan sama mitä, kunhan laitan pois! Eikä siis puhuta roskista tai päivän mainoslehdistä, vaan oikeasti jokin jemmassa oleva turhake.

Tuletko mukaan VILTSUN PROJEKTIin?idean sain facebook-ryhmässä näkemästäni haasteesta. Muutin ohjeita hieman.
Yksi tavara/tarvike/tuote päivässä pois. 
Olkoon iso tai pieni, kunhan luovut jemmassa olevasta.
Samapa se myytkö, lahjoitatko vai laitatko roskiin. 
Kunhan pistät pois.
Roskia ei lasketa! Ei viikkomainoksia! 

Määrittele itse aika, kauanko olet Viltsun projektissa mukana. 
(Faceryhmissä alkuperäisessä haasteessa oli vuosi ja tuotteet julkaistiin ryhmissä, mutta:

 
Viltsun projektissa valitaan itse aika!
 voit olla mukana viikon, kuukauden tai vaikkapa kolme kuukautta.
Kukaan ei kiellä olemasta vuotta tai koko elämän kestävää projektia.
Sinä päätät!
Viltsun itsensä oma projekti kestää määrittelemättömän ajan. Niin kauan, kuin turhaa tavaraa riittää. Viltsun oma projekti on ikuisuusprojekti. Mitä se on sinulla?!


Eikä tarvitse esitellä mitä pistät pois.
Näin voit penkoa rauhassa vaikka alusvaatekoppasi tai valokuvakansiosi.
 Ihan sama mitä tongit!

Jos lähdet mukaan Viltsun projektiin, kerrothan blogissasi blogiini linkin ja että olet mukana Viltsun projektissa. 

Saat ylläolevan tummennetun tekstin kopioida itsellesi, jos tahdot. 


Leijonan pentukin auttaa minua penkomaan turhakkeita pois.Sehän se kivointa onkin, kun tehdään yhdessä ja se, mikä minulle on turhaa, on toiselle aarre! Miksi siis toisen aarretta jemittäisin kotonani piilossa kaapissa!?


Koko aikaa ei voi vaan siivota ja penkoa kaappeja. On hyvä ottaa myös lepohetki välillä! 
Voiko söpöydelle olla rajoja?!
Leijonanpentu löysi leijonalelun ja puski sen hyväksi ja alkoi sen viekkuun nukkumaan. 
Rakkauspakkaus! 

Kommentit

Ja arvontalistasta puuttuu tottakai joulukalenteri arvonta!!!
Viltsu
Susanna sanoi…
Voi että kun on suloinen teidän vaavi. Ihana kun postailet hänen kuulumisiaan. Tuo "hävitys"-projekti on kyllä hyvä idea! Minä aina välillä saan sellaisia hävitys-puuskia, mutta nyt sen aika ei ole aivan vielä tullut kohdalle ;)
Tiia Koivusalo sanoi…
Noo annoin aikuiselle tyttärelle tänään aika paljon roinaa, kelpaako se? Ja en kestä tuota kisuvauvaa, kissanpennuissa on taikaa. <3 Oi mikä söpöliini. <3
Tuula sanoi…
Leijona on kyllä suloinen!

En lähde haasteeseen mukaan, kun en kuitenkaan "ennätä" - moni asia näin joulun/Speden synttärien/töiden alla ajaa edelle, mutta pyrin jatkuvasti pääsemään ylimääräisestä tavarasta eroon... Niistä lastenvaatteista, tavaroista joita ei itse käytä - silti kaapissa lojuu aivan liikaa tavaraa jolla ei ole käyttöä.
Ihana tuo teidän vauveli.
Minunkin mökki pursuaa kaikkea roinaa. Pakko aina tehdä hävityksiä.
KataMaria sanoi…
Melkein pitäis kans tuohon projektiin osallistua. Ku tuota tavaraa kerta piisaa. Tänään tosin lähti kirppispöytään tavaraa... Toivottavasti menis edes jotain kaupan... Loput vien kyllä sit kierrätykseen! :)