Keksiä suklaassa, paketteja, lahjoja, atc:ta... eikä edes MEGANA!


Kerroin eilen odottavani intopiukkana joululahjapakettiamme. En ollenkaan arvannut, että se kannetaan kotiin saakka!
Minulla on tällä hetkellä jokin flunssatauti ja olen hyvin tukkoinen. Olen siis hereillä ollut yöllä hyvinkin lahjakkaasti. Kun aamusella nukuin vihdoin sikeästi, soi ovikello. Kyllähän minä ajattelin siinä aamutakkia etsiessäni unenpöpperössä, että jollei se ole postipoika ylisuuren kirjeen kanssa, niin voihan Vihtori!
Löysin vihdoin aamutakin, sain kaiveltua rähmät silmistä pois ja avasin hiukset sekaisin oven, silmät vielä turvoksissa ja nenä taatusti punaisena.
Oven takana oli joku haalarimies. Ai että harmitti! Siis joku rakennusmieskö siellä kyselee, onko remonttitarvetta?! EIKÄ!?
Iloinen "HYVÄÄ HUOMENTA! TEILLE OLISI PAKETTI" sai minut häkeltymään. Tuijotin vain unisena häntä hölmistyneenä. Vissiin niinkin hölmistyneenä, että hän tuuppasi paketin eteiseen puolestani ja ojensi lappusen, johon allekirjoitus tulisi. Yhä hämmästyneenä ja tokkuraisena tuijotin paperia. Hän näytti, että tuohon kohtaan...
Kirjoitin jotain. Kyllä se allekirjoitustani muistutti. ;)
sitten ovi kiinni ja tuijottamaan pakettia.




Siis.. OK! Se on se joululahjamme!
Alkoihan se Viltsunkin silmät aueta ja järki pikkuhiljaa luistaa pääkopassa.
Jännitys tiivistyy! Mitä paketti sisältää?!
Arvaako?! 



Muutaman tunnin päästä tuli postikin ja toi yhden ainoan asian. Se oli kuitenkin paaaaljon ihanampi asia, kuin kymmenen turhaa paperilappua. Nimittäin saimme hääkortin ystävältä ja lahjan!
Eikä mikään Hömppäpömppä-lahja, vaan VILTSUN OMA LEIMASIN!
JIPPIIII!
siis leimasin toimii täysin. Mustetyyny oli nesteytystä vaille. Nyt sekin asia korjattu ja mustetyyny saanut uuden musteen.
IHANA LEIMASIN!
(Kuvassa olevalle suttupaperille leimattu siis sillä kahdesti päällekäin.)
Nyt on muistojen kansioon ihana hääkortti lisää ja tarpeeseen tuo leimasinkin.
(hääkortithan talletan ja sittenvanhana mummona niitä katselen ja ihastelen lapsenlasten kanssa. :) )


Eilen vai mikä päivä se olikaan, esittelin suklaalevyt, jotka saimme Ärrältä hakea. Tältä ne näyttävät kuoren sisäpuolelta. 


TJK-haasteeseen kortit seuraavaksi.
Molemmat varattuja.
Rakensin kartongille maiseman ensin. Eli lehtisilppuja taivaaksi, vedeksi, nurmeksi ja kivikoksi. Sitten lehtileikkeestä kaunis oviaukkokin.
Tarraperhonen liihotteli pöydän nurkalla, joten leikkelin siitä kukat ja perhosen korttiin sopiviksi.
Lopuksi taiteilin kimalleliimoilla auringonvaloa ja kirkkautta tupaan.


Tässä kortissa TJK-haasteeseen ajatellen revin taustaksi lehdestä mainoskuvan. Peitin mainoksen tekstit ja kuvat kukka-kiiltokuvalla. Jäi siis tuo sinivalkoinen tausta vain näkyville. Sitten 3D-tipuset jostakin arkista jääneet jäljelle ja nehän sopivat tähän täysin.
sellaista raaputeltavaa RUB ON-tarraa raaputtelin tipusista pisteen ja sydämen nousemaan taivaalle ja samaten perhoset ja niistä piste ja sydän. En olekkaan aiemmin keksinyt kunnolla käyttöä niille, joten hyvä vaan, että saivat kortista kodin.
Valokuva ei anna oikeutta kummallekaan kortille ja se harmittaa.


Tähän loppuun vielä kuvakansiosta kuva yhdestä synttärilahjastani.
Saimme siis omppuja todella paljon. Kuvassa osa niistä. Silläpä sitä tuli tehtyäkin paljon erilaisia omenapiiraita.


Terveyttä ja naurua viikkoosi! Ja tarkistathan vielä, oletko jo toimittanut joulukalenteriluukkusi. Arvonta on jo 2 viikon päästä. :)

Kommentit

Riitta Sinikka sanoi…
♥kiva juttu tuo oma leimasin :)
Maca sanoi…
Sinullahan on ollut hieno päivä!
On kyllä, vaikka tukkoisuus ottaakin voimille. Aina tällaiset positiiviset yllärit piristävät kummasti. :) Olipa sitten kipeä tai terve.
Kaitpa postipoika ja ystäväni tiesivät ajoittaa lähetykset oikeaan aikaan ja kisukin täällä piristää kaiken aikaa minua. :)
Onpas iso paketti. Ihanuuksia olet saanut.
Tiia Koivusalo sanoi…
Jee oma leimasin! Ihana lahja. Oli pankissa oma leimasin ja sillä aina into piukeana leimailin. Kun lopetin työt sain leimasimen heh mukaan tietenkin ottaa ja välillä yhtä into piukeana leimailen kirjoihin nimeäni. Jee leimasimille. <3
Susanna sanoi…
Onnea uudelle leimasimelle! Minäkin olen joskus sellaisesta haaveillut. Mielenkiinnolla odotan näkeväni, että mitä isosta laatikosta paljastuu...Joku mekaaninen laite se taitaa olla kun päällä lukee "Philips" ;DD
Sisko sanoi…
Sattuu ja tapahtuu. Posti on kyllä kiva olemassa!
Ja leimat! Se omakin.
Ihanan värikkäitä korttea. Kiitos osallistumisesta TJK haasteeseen!
Arvat purkitettu...