Katulapsen pelastus

Alisha on nainen, joka lähti aamu viideltä hankkimaan ruokaa perheelle.  Alisha on kaunis vaaleaverikkö ja nuorehkokin  vielä.  Vasta neljänkymmenen vastikään täyttämässä. Hän on kiltti ja hyväsydäminen pienen syrjäisen kylän kasvatti. Kylän, jossa sivistys oli vielä alkeellisella tasolla ja jossa kerjäläisijä tai huoria pidettiin alimpana kastina. Kylän,  jossa viina virtasi ja sisäsiittoisuus oli salattu tosiasia. Kylän, jossa varakkaat elivät herroiksi ja jossa katukauppiaat soittivat viulua aamusta iltaan.  Kylän, jossa lihaa grillattiin vartaissa ja lihan ihana aromi levisi kauas. 

Alisha  on ahkera ja tekee mitä tahansa saadakseen perheelle ruuan ja suojan. Alisha on yh-äiti usealle lapselle. Lapsien isistä ei tiedetä varmaksi,  sillä Alisha on elänyt vuosikymmenet varattomana kadulla ja joutunut hankkimaan elantonsa myös myyden itsensä. Pyhimmän sisimpänsä, saamatta aina edes rahaa siitä.

Hänet on otettu väkisin, hänet on ryöstetty ja hänelle on jätetty maksamatta välillä. Silti Alishan on toisinaan pakko alistua tähän ja yrittää saada rahaa edes leipään.

Kerjääminen ei anna tarpeeksi edes lasten ruokiin. ja lapset Alishalle ovat etusijalla. Aina!

Töitä ei ole tarjolla ilman koulutusta eikä Alishalla ole varaa opiskella. Saatikka lasten opiskeluun. Tärkeintä oli selvitä hengissä vuodesta toiseen.

Alisha joutui kadulle paettuaan viinan sumentamaa väkivaltaista ex- miestään.  Miehet eivät siis koskaan ole olleet Alishalla pelastus.. Päinvastoin. 
Mutta toisaalta, miehet myös  ovat elinehto ruuan saannissa ja Alishan ja  lasten henkiinjäämiselle. Alishalla ei ole vaihtoehtoja. 

Alisha oli jälleen raskaana ja odotti ilmeisesti useampia lapsia, sillä hänen vatsansa oli valtavaakin valtavampi ja nälkä suurempi kuin koskaan aiemmin. Samalla hänen riutunut vartensa kuihtui luisevaksi.  Rahaa ei tullut kuitenkaan enempää, päinvastoin.  Eihän kukaan huolinut luisevaa raskaana viimeisillään olevaa naista  kadunkulmaan  panopuukseen eikä kerjäämällä tullut senkään vertaa, että edes yhden lämpimän aterian saisivat jaettavaksi. 

Tässä maassa ei pidetty huolta äideistä jotka eivät kyenneet maksamaan  terveydenhuoltoa. Tämän maan varat eivät myöskään sallineet avustaa kadulla eläviä.  Siksi Alisha salamatkusti junassa nuorimpien lastensa kanssa ulkomaille. Siitäkin huolimatta, ettei heistä kukaan puhunut tai ymmärtänyt kieltä.  Kerjääminen voisi olla kuitenkin tuottoisampaa ja hän voisi saada ruokaan rahat. Vauvatkin tarvitsevat vaatteet jne. heti synnyttyään.
ja siitäkin huolimatta, Että jo murrosiän saavuttaneet lapset olisivat tästälähin ilman äitiä. Äiti ilman heitä.

Alisha synnytti kolmoset autiotalon lattialla aivan yksin. Isommat lapset olivat kerjäämässä.
Alisha sai kuulla kolmen ihanan pienen ja hentoisen vauvansa ensimmäiset äänet. Hän sai koskettaa jokaisen pienen posken nukkaa ja suukottaa heitä vuorotellen. Alisha sai tarjota  maailmankaikkeuden viattomimmille yksilöille ensimmäisen aterian. Vaikkei rinnoista juurikaan maitoa tullut, saattoi silti jokin korkeampi nämä pienet yksilöt  yhteen äitinsä kanssa. Alishan äidinrakkaus virtasi jokaisen pienokaisen sydämeen jokaisella hamuavalla imaisulla. Hän oli onnellinen sen pienen hetken. Hetken, jolloin ei muistanut todellisuutta. Voimaton ja väsynyt, mutta kolmen pienen lapsen äiti ja se oli juuri nyt tärkeintä.

Isommat lapset juoksivat autiotalolle itkuisina naamat kyynelten, rään ja pinttyneen lian peitossa  ja heidän perässään poliisit. Alisha sai äkkiä piilotettua vauvansa lattialautojen alle ja valmistautui selittämään miksi olivat maassa. Vauvoja eivät  saaneet nähdä, ettei heitä otettu kadulta huostaan ja pois jo nyt Aishalla.  Ei nyt! Ei vielä! Vauvat tarvitsevat äitiä ja äidin maitoa.

Virkavalta kuitenkin pidätti Alishan ja vaikka Alisha yrittikin huutaa lapsiaan pakenemaan ja suojelemaan vauvoja, yksi kerrallaan isommat lapsistakin  saatiin kiinni ja vietiin raivokkaasti sätkivinä  poliisiautoon. Yhteisen kielen puuttuessa vauvoja ei saatu mukaan. Pienten nukkuessa täysin tietämättöminä  viatonta unta lattialautojen alla, koko perhe oli pidätetty. 

Alisha yritti huutaa ja rimpuilla vapaaksi. Hän  rukoili polvillaan poliisilaitoksen lattialla, jotta hänen vauvansa haettaisiin.  Mielummin sitten huostaanotto ja elämä ilman äidinmaidon antavaa immuniteetti suojaa, kuin varma nälkään nääntyminen ja kylmyydessä kuolema ennenkuin elämä edes kunnolla kerkeäisi  alkamaan. Kielimuurin takia kuitenkin kaikki eleet tulkittiin väärin. Luultiin Alishan yrittävän puhua itseään ja leikki-ikäisiä lapsia vapaaksi. perhe otettikn vastaanottokeskukseen sisään. Alettiin etsimään tulkkia.
Alisha oli aivan varma siitä, ettei enää koskaan tapaisi suloisia vauvoja elävänä. 

Alisha romahti ja masentui.  Ainoa lohtu oli, että isommille lapsille annettiin parempi tulevaisuus.  Mahdollisuus parempaan elämään, mitä katu tarjosi. 

Kaksi päivää ja yötä Alisha valvoi ja itki. Sitten tapahtui jotain uskomatonta!  Alishan syliin kannettiin  kolme nälkiintynyttä, kylmissä olevaa ja sairastunutta mutta elävää pienokaista. Alishalta kysyttiin tulkin avustuksella lukemattomia kysymyksiä, mihin hän vastasi, mutta näki vain vauvansa. He olivat kaikki pelastettuja!  Erityisiä taivaan lahjoittamia lapsia.
Myöhemmin kotimaasta haettiin Alishan kaikki loputkin lapset. Heidät pelastettiin  Alishan kohtalolta ja heillekin annettiin kodit. Kaikki lapset  vietiin lääkärin tutkimukseen ja annettiin rokotukset.  Jokaiselle alettiin etsiä uutta kotia. Alisha kun ei kykenisi huolehtimaan kaikista.  Sen aikaa Alisha ja lapset asuivat vastaanottokeskuksessa. 

Vastaanottokeskuksessa vaihtui ihmiset yhtenään. Lapsia haettiin uusiin koteihin ja aikuisia alettiin sijoittaa yhteiskunnan järjestämiin asuntoihin. 
Uutta väkeä tuli tilalle sitä mukaa, mitä vanhoja lähti ja välillä tilat kävivät hyvinkin ahtaiksi. Samalla erilaiset sairaudet levisivät ja taudinkantajat tartuttivat piileviäkin tauteja toisiinsa itämään. Ei tietenkään tahallaan eikä tietoisesti.
Myös Alishan vauvat olivat siis sairaita mutta myös sairastuivat lisää. Myös he saivat silmätulehdukseen lääkkeitä sekä antibiootteja kuurin toisensa jälkeen. Vain koska olivat paikassa missä taudit levisivät.

Alisha sai ravintoa ja puhtaat vaatteet sekä käydä suihkussa milloin halusi. Hänen voimansa alkoivat vahvistua ja pystyi osittain imettämään vauvojakin.  Osan ravinnosta vauvat saivat äidinmaidon muodossa tuttipulloista. 

Pian kolmoset kasvoivat ja heitä voitiin tutkia hieman paremmin. Tyttö oli terve vihdoin kaikista flunssista, mutta toinen pojista heikkeni vakavan sairauden takia eikä häntä voitu pelastaa.  Poikavauva nukkui pois lopulta.
Toinen pojista kärsi silmätulehduskierteestä sekä keuhkoihin pesineestä bakteerista.  Myös toinen silmä oli lähes sokea.  Kun poika sai uuden kodin adoption jälkeen, hän sai lääkehoitoa ja  puhtaan paikan missä toipua. Enää ei kierre järsinyt pienokaista.  Hänestä kasvoi reipas poika. Ainoa pelko uudella perheellä on, kantaako  vauva tautia, joka voi puhkaista uusia tautikierteitä ja onko perheen pienin esim. Silmätulehduskierteessä lopun ikäänsä? Toisaalta perhe ei sitä mieti enempää. Olisihan kuka tahansa lapsi voinut sairastua esim. Korvakierteeseen, koliikkiin tai kuten perheen äiti, vaikeaan kipuihin selässä.

Alishan ja tytön elämä sai paremman käänteen aikanaan myös. Samoin kaikki ne isommat lapset. Vihdoin Alishan toiveet olivat totta. Ei enää kadunkulmia ja irstaiden likaisen miesten raivokkaasti  kourivia käsiä ja rivoja katseita.  Alishan lapsienkin tulevaisuus olisi puhtoista. 

Alishan tarina perustuu tositarinaan.   Hieman muuteltu ja tyystin käännetty niin että se koskettaa meitä ihmisiä. Meitä,jotka olemme saaneet elää lintukodossa. Nimet ovat muutettu.

Kun Alishan tarinan kerroin täysin niin, kuin se oikeasti on, sain palautteen.  "Miksi se vauvapoika otettiin siihen perheeseen, kun hänhän voi kuolla piileviin tauteihin. Eikö olisi fiksumpaa ottaa terve lapsi,  jos lapsen haluaa?!". 
Vastaan: onneksi meitä ei valita terveydentilan perusteella elämään tai parisuhteeseen tai adoptioon.  Onneksi perhe pelasti pojan ja poika parantui.  Poika sai mahdollisuuden hyvään elämään.

Nyt kun tunteet pinnassa ja tarina kosketti, kysyn minäkin, että tekeekö tarinasta koskettavaa se kun puhun ihmisistä? Entä jos kyseessä onkin kissa?  Eikö elävä luontokappale ole oikeutettu saamaan puhtautta, terveyttä ja rakastavan kodin?

-ihanan ja eloisan poikavauvan adoptoinut äiti-