Kiitos, tuo oli hyvä idea!

Ellei tiedä, mihin on matkalla, päätyy todennäköisesti jonnekin muualle.  Minä tiedän, minne nämä ihanat pikkukirjat ja tagi ovat matkalla. Minun mukanani uuteen verstaaseeni. :) Kuvasta löytyvät niin saamani ihanat kirjaset, joista osassa on decoiltu ja runoiltu ja tuo isoin oli tyhjä ja olen siihen itse runoillut ja sitten on tagi, jolla olen voittanut ihka ekan kerran blogihistoriassani jotakin! tunnearvoa siis!

Minä olen päätynyt kerta toisensa jälkeen blogejanne lukemaan ja toisinaan myös kommentoimaan. Nyt kuitenkin olen poistanut muutaman blogin kokonaan lukulistaltani, koska siellä ei ole ollut mitään uusia postauksia kuukausiin,ellei jopa vuoteen, joten oletan, ettei blogit ole enää "elossa". Jossain vakkariblogissani taas ei kommentoiminen onnistu enää ja jossakin salasana estää blogiin pääsyn, joten turhaahan minä "luen" sellaista, mitä en voi lukea.

Olemme tänäänkin käyttäneet kisua lääkärissä. Oli toipumassa, mutta kunto romahti uudestaan. Tänään nukutettiin ja unessa tutkittiin ja annettiin ensihoito. Jos ei muutosta tule yön aikana, huomenna pikkumies lähtee lääkärin tykö koko päiväksi ja on mahdollista, että joutuu leikkaukseenkin. Toivotaan parasta...

Tiedätkös, että se tuntuu todella hyvältä, kun edes joskus, kun teet jotain oikein tai hyvin, parhaasi mukaisesti, saat siitä arvostusta. Kiitosta ja kehuja. Joku sanoo vaikkapa työkaverilleen, että hei, toi oli kivasti tehty! Hyvää työtä! Mutta kuinka vaikeaa se onkaan huomata ne hyvät asiat ja vieläpä toista kehaista?! Kateus... voi että! Minä haluan kiittää ja arvonsa kertoa Tarjalle, jolta sain nämä ihanat villasukat ja ruusut! KIITOS! Todella siistiä jälkeä ja vilukissan unelmaa! Oli ilo antaa hyvän kiertää kanssasi!


Älä koskaan arvostele ketään sen perusteella, mitä näet! tiedätkös, että aamunvirkkukin voi vaan yksinkertaisestiolla valvonut kokonaisen yön, toisenkin! Nimimerkillä heräsin kello 2 ja siitä asti valveilla ollut. Väsyttää, mutta en voi nyt alkaa nukkumaankaan vielä. Jospa ensi yö menisi hyvin... aamulla mieleeni tulikin haikea ajatus siitä, että urakka loppuisi pian, olisi pari lepopäivää ja sitten saunapäivä ja ah ihanuus! Rentous ja hyvä olo! Pois kivut ja rytmihäiriöt ja muut murheen kryynit. Vaikkei ketään pidäkkään arvostella näkemänsä perusteella, voi nähdä jotain muuta, mitä arvostella. Kuten vaikkapa nämä ihanat atc:t, jotka sain ATC-sateesta! Kiitos Ansu!


Silmät, aika, dia ja essu. Niistähän se SADE tulikin. ;)

Tuli myös Lauskilta ihanuus! 


Hurjasti ihania tarvikkeita kortteiluun ja koruiluun! Olen todella kiitollinen tästä sponssauksesta! Itselläni ei ole juurikaan kauniita kuvia, mistä askarrella tai tällaista tarpeellista kaunista materiaa. Nyt pääsen eteenpäin näiden avulla ihan eri tavalla taas! KIITOS!


Lopuksi pieni haaste. Otatko vastaan? Sano yksi,kaksi, vaikka kaikki seuraavat lauseet tämän tulevan viikonlopun aikana! Jollekulle, tai vaikka sitten omalle peilikuvalle.

Hyvää huomenta! Tuo oli hyvä idea! Kiitos! Anteeksi!  Hyvää illanjatkoa kotiinkin!

Kommentit

Voi kun ihana juttu,että oli mieluisia :) Laitoinkin sinulle jo sähköpostia,että laitan lisää tulemaan jossain vaiheessa jos niistä on iloa :)! Pientähän nuo laittamani jutut on,mutta olen niin onnellinen jos pystyin ilahduttamaan :) Kahden lapsen yksinhuoltajana tiedän että pikkujututkin saa päivään ja jaksamiseen ihan uutta potkua :) Kauneinta viikonloppua.