sokeri ei lihota. Määrä lihottaa


Vaikka kuinka yrität syödä terveellisesti ja ravitsevaa ruokaa ja noudattaa ruokaympyrää, on joskus hyvä antaa palaa ja nauttia jotakin ihan kaikkea muuta, kuin pottua ja soossia kasvispedillä! 
Minun oma ruokatottumukseni on siis ihan terveellinen ja käytän paljon salaatteja, kasviksia, vihanneksia, hedelmiä... Syön mieluiten ruokia, mitkä voin itse valmistaa, itse maustaa. En halua liikaa rasvaa tai suolaa, mutta niitäkin ruokavaliossa on oltava. 

Olen kertonut monille siitä, että laihdun vaikka syönkin kaikkea. Olen kertonut senkin, että syy laihtumiseeni on ihan ymmärrettävä: Kilpirauhasarvot kohdallaan ja alkanut aineenvaihdunta toimia. Lisäksi käytän turvotusta vähentävää Super saltbalanseja, mikä auttaa! Syön kohtuudella, en ahmien enkä ähkyyn asti. Kulutan syömäni määrän. Se on hyvin oleellinen asia, että en ole kieltänyt itseltäni mitään! voin siis kyläillessäni ottaa pullapalan tai kotonakin kahvin kanssa vaikkapa keksin tai jätskiä. voin syödä hampurilaisen tai pizzaa. Voin syödä karkkeja, sipsejä, kakkuja... Ihan mitä vastaani tulee. On vaan yksi asia, mikä on muistettava: KOHTUUS!
 Aina se sama sana! 

Jos minä söisin suklaalevyn ja pussillisen sipsejä päivässä, voisin katsoa itseäni peiliin ja miettiä, miksi lihon. voinko silloin syyttää aineenvaihduntaa tai lääkitystä tai mitään muutakaan?! EN! Nyt kun vihdoin ja viimein kroppani on alkanut toimia oikein ja kuluttaa syömiseni, teen parhaani sen eteen, että en tunge suuhuni joka päivä kaikkea ja paljon. Minulle kohtuus on vaikkapa suklaalevystä ottaa 2 palaa suklaata ja sipsipussista pieni kourallinen sipsejä. Siinä olisi minun annokseni päivälle. Sen voisin kuluttaa pois tällä fysiikalla, mikä minun tilanteessani on. 

Kerroin näistä asioista siis muillekin ja tuumasin, että sokeria saan syödä ja syön! Tämä on mun oma tapani pitää huolta itsestäni. Hemmotella itseäni samalla. Ei se voi olla väärin. Syödä normaalisti, normaalia ravintoa. Terve järki pitää olla mukana. Minä en laihuta varsinaisesti, vaikka painoni nyt tippuukin. Jos laihduttaisin, silti käyttäisin monipuolista ravintoa. Ei se sokeri lihota, vaan se määrä! 

No, tässä yhtenä päivänä teimme hampurilaisaterian ja kevyempi se tämä ateria on, kuin ostaa valmiina. Ilman rasvaa grillattu/paistettu kaikki! Tarpeellinen rasva oli jo valmiina tuotteiden massassa. ;)

Juusto-kinkku-hampurilainen, "miniranskalaiset", pepsi max(2dl) ja omppupiirakka. Arvaatkos, paljonko maksoi tuo annos yhdelle? 

1,15€! Sisältäen siis ruuan, juoman ja jälkkärin! Ihan sen vuoksi, että tein itse kaiken, mitä voin. 
Ja ei, ei meillä yleensä juoda limppareita edes. Nyt oli poikkeustilanne. 

Tällainen ruokakertomus tänään. 

Vilimarika

p.s. Ajastettu on tämä tarina. ;) Jotkut teistä ovat miettineet, olenko koko ajan koneella. :D Ei, en ole! Ajastelen välillä postauksia, käytän kännykkää kommenteissa jne. Tätä lukiessasi olen todennäköisimmin purkamassa laatikoista tavaroita pois. :)

Kommentit

Tuula sanoi…
Mulle ei sokeri/makea ole ongelma. En ole syönyt karkkia vuosiin, kotona on äärettömän harvoin limua ja senkin juo usein joku muu. Mutta sipsit, ranskaöaisdt, hampparit, pizza... Suola ja rasva ne on mulle se jossa pitäisi ottaa niskasta kii.