Viikonlopun puuhailua

Hetken taukoa mansikoiden siivoamisesta ja pakastusprojektista... Se siis tämän päivän ohjelmassa. Talven mansikat ovat nyt kerätty ja kohta pakkasessakin. Enää ei puutu kuin mustikat ja kenties jos karaloita haetaan sykysllä, alku talvesta. 

Eilen suuntasimme tiemme synkeään harmaaseen metsään. Täysin hoitamaton metsä, jossa ei sitä perinteistä vihreyttä ollut. Oli vain varisevia havunneulasia, oksia, sammalikkoa ja pystyssä seisovia puiden runkoja. 

Pieni hiiri kipitti pieneen metsäkoloseensa vauhdilla. Ainoa elämä, mitä tuossa metsässä nähtiin koko aikana. Mielessäni kävivät synkkien metsien noitatalot ja bigfootien pesäkolot. Peikkojen tanssi ja Jättien suuret luolien suut. Seurasimme tiiviisti karttaa ja painelimme läpi metsän, yli ojien suoraan suon laidalle. 

Joissakin paikoissa suo kantoi ihan hyvin, joissakin kohti kuului "hörppäsy"ääniä, kun sammal imasi vettä pinnalle. Joissakin paikoin sammal kyllä kantoi, mutta sen alla oleva vesi sai sivusilmässä koko maan tärähtelemään ja hyllymään. Hurja näky, kun askeleilla maa tärähtelee. Huh. Suopursuja, suovehkaa, osmankäämiä... Olihan siellä sitä kaipaamaani elämää!

Karpalot olivat vielä raakileita, mutta katselimmekin sillä silmällä, jotta olisiko talven kynnyksellä pikkupakkasten tullessa kenties mahdollista tuolta niitä hakea. Kyllä vain on. 

Lakkoja saimme poimittua ihan kivasti. Murusen ämpäri oli toki isompi ja täydempikin, kuin minun, mutta jo kotona tekemäni suunnitelma toteutui kyllä. Oma ämpärini täyteen. 

Itseasiassa minua nauratti erään ystäväni kanssa se, kuinka toiset kateellisina ja katkerina ärisevät minulle siitä, kuinka "sairaslomalla pois töistä voin tehdä sitä ja tätä ja tuota". No, ihan niinkuin se olisi muilta pois ja ihan kuin se olisi kiellettyä niiltä valittajiltakin ja sitä paitsi, on tärkeää sekin, kuka ottaa asiat niin tiukkaan ja suppeasti, ettei yhtään osaa ajatella totuutta. Se, että nytkin keräsin ämpärillisen marjoja, on niille selvä asia, jotka minut tuntevat tai jotka viitsivät kysyä suoraan minulta, jos se vaivaa. Mutta ne, jotka vaan päättävät, että patalaiska pas** ja vetkuilija ja ties mitä, niin heille tiedoksi, että ämpäri se on pienikin ämpäri. ;) Samaa keskustelua kävin jo vuosi sitten "kalliokiipeilystäni", jotta kuka tarvitsee siihen valjaat ja jyrkän kallion, kuka sitten nousee kalliolle 2 metriä polkua pitkin ja senkin Murusen auttaessa kädestä. Että hei... Kun on niinkin sairas kuin minä, jottei töihin kykene, ei silloin kykene myöskään keräämään 10 litran ämpärillistä lakkoja päivässä tai kiipeämään sinne 100 metrin jyrkänteelle valjaissa! Mutta kuinka ihanalta se kuulostaakaan, kun saa sanoa keränneensä ämpärillisen marjoja. :) Jep, että se siitä kateudesta, jota siis on ollut joskus ilmassa. 

Ja juu, tömpsähdin välillä huilaamaan. Itseasiassa useastikin. Ja kyllä, koski ihan hurjana välillä ja pakko oli istahtaa ja nojata puihin ja vaikka ja mitä. Jotta vähällä oli, ettei se miniämpärikin jäänyt vajaaksi. Tavoite oli kuitenkin laitettu ja päätin ja päätökseni pidin. Itseasiassa paluumatkalla poismennessä polulla huomasin vielä lakkoja, joilla sain tavoitteen täyteen. Huh! Itsetunto oli kovilla! ;)

Huilitauoilla tutustuin muutamaan Santeri Sammakkoon ja Sakuliin. 

Ihastelin pitkiä naavapartoja, mitä peikot olivat jättäneet jälkeensä.

Ja törmättiin uteliaaseen variksen poikaankin, joka seurasi maassa meitä...

Menin lähemmäs... Ei se vaan lähde karkuun...

.. Ihmekkös tuo! Kanto!

Tutustuin myös Helen Heinikseen, joka poseerasi minulle. Oli vaan niin samanvärinen kuin maastokin, jotta zoomaus ei onnistunut oikein. 

Akvaariossakin käytiin... Eikun joo... Ei ne koralliriuttoja olleetkaan, vaan lihansyöjäkasveja. Pidin varpaat visusti kumppareissa. 

Paluumatka toista kautta ja siellä vihreyttä olikin. Samoin oravien ravintola. 

Tarjolla oli kuusen emikukintoja sammalpedillä. Nam nam. 

Käytiin ralliakin ajamassa keskellä metikköä. Hyvin pärisi kun ajoin tuolla kurveihin. Pär pär. 

Semmonen viikonloppu. Niin ja kotona odotti ylläri, kun remppasetät ovat tulleet seinästäkin jo läpi. Mä jo ihmettelinkin, miksi siellä portaissa oli niin likaista.

Muksaa alkavaa viikkoa!