Koruaarteita ja mansikkaviin.. lassia

Meillä oli torilta ostettuja mansikoita pikkuinen rasia. Tuossa se koko rasiallinen nyt on. Mansikat valmiiksi pakatuissa rasioissa ovat vihoviimeinen asia, mitä meille enää ostetaan! Päällä on kauniita, napakoita marjoja ja pohjalla mätäneviä marjoja. Murunen saa käydä kuntoilemassa mansikkamaalla pakastettavat mansikat meille. Minä sitten siivoan ne. Tuo mansikka lassi maistui todella karmealle. Sillai käyneelle tai jotenkin äklölle mansikalle, vaikka parhaat valkkasinkin, että mietin jo, onkohan siihen hiivaakin sekaan joutunut ja sokeria sen verran, että viiniksi muuttuu. Harvoin tätä sanon, mutta nyt sanon: YÄK! 

Kyllä, se on ihan tosi asia, ettei ruuasta meillä yökkäillä. Ruoka on lahja ja arvokas asia. tiedän, että tekin sen tiedätte jo, että olen nälkääkin nähnyt ja tiedän todellakin, että ne hieman vanhentuneetkin ruuat ovat arvokkaita. Muistan sellaisenkin kerran, kun silloisen ystäväni luona kävin ja hän oli heittämässä leivän kantaa, vanhaa sellaista, roskiin. Katsoin häntä ja kysyin, voisinko saada sen ja syödä sen. Olin ollut sillä hetkellä muistaakseni 5 päivää ilman ruokaa. voitte uskoa, että se kanta oli HYVÄÄ! Ihan kuivana ja siltään.

Oma elämäni on vilissyt muutaman päivän aikana tässä filminauhan lailla silmissäni. No, en ole kuolemassa, jos sitä se vertauskuva tuo mieleesi! En ainakaan tiedä, että olisin. Kohtaloaan tosin ei tiedä etukäteen, mutta olettaisin, että on minulla vielä lisää annettavaa elämälle. Tällaiset asiat vaan ovat pyörineet mielessäni, tulvahdelleet muistoistani. Joskushan sitä on asioita käytävä läpi uudestaankin, jotta voi sitten antaa niiden olla. 

Mutta nyt annan murheiden olla ja esittelen lisää teille korulippaani aarteita.

Korvakorut ovat minulle se kaikkein tärkein asia koruissa. Ne on oltava juhlissa ja ne laitan lähes aina kauppaankin ja kotona pidän. Ne ovat kuin kasvaneet minuun, mutta vaihtuvasti. 

Tuossa yläkuvassa on kolmet toisten tekemät korvakorut minulle. 

aloitetaan noista ketjukorviksista. Ihastelin niitä Tupun blogissa. Tupu on Verstaan ajoilta jo tuttu, eli ekasta blogistani. Olemme ystävystyneet näiden parin vuoden aikana, mitä olen bloggaillut. Vuosi täällä, vuosi vissiinkin Verstaalla. Tupulta sitten sain nuo korvikset ja helmet olivat poissa. Yksi kun oli rikkoutunut. Sain kuitenkin myös helmiäkin häneltä, joten napsuttelin ne itse tuohon paikoilleen. Tykkään kovastikin noista!

Sitten oikealla ylhäällä olevat olen voittanut. Sain valita mieluisat korvakorut ja nuo olivat minua. Helmen värin olisi saanut valita periaatteessa, mutta koska sinistä, ruskeaa tai mustaa  ei ollut, valitsin ne mitkä siinä jo olivat paikoillaan. Tykkään kyllä näistäkin!

Ja alempana oikealla on myöskin voittamani korvikset, jos en väärin muista. No, tekijän muistan kyllä ja hän on Mökkihöperön pöperöiden Riina. Itse en tykkää sellaisista muodikkaista kakkupaloista enkä englanninlakuista jne, mutta nämä (ja jo aiemmin esitellyt appelsiinit) ovat upeat! Olkoonkin namia nämäkin. Ihanan kiiltävä pinta ja näyttävät isot korvakorut. Nam nam. 

Ja jos joku nyt epäilee korviksien tähän loppuvan, on väärässä. :)

Siitäkin huolimatta esittelen muutaman helmirannekorun välillä. 

Nuo sinivihreä-moniväriset rannekorut olen saanut ruusujen mukana. Reilun kaupan ruusuja ja käsin tehtyjä rannekoruja tuli samassa paketissa joskus. Mehän hemmottelemme joskus Murusen kanssa toisiamme kukkasilla. Se on pieni hemmottelu arjen keskellä. Olisihan niitä kukkia useamminkin, jos olisi varaa. Vaikka joka päivä! Tykkään noista ihan siksi, että ovat käsityötä ja simppelit, pienihelmiset korut. Aina ei tarvitse olla paksuja bling bling-juttuja! 

Tuo ruskean sävyinen on matkamuisto Sealifesta. Simppeli, mutta silti kiva. Arkeen sopiva. 

To be continue...