Siirry pääsisältöön

Ota kii, jos saat!

Kyllä se kuules niin on, että alkaa minulla olla Viltsu kotona. Sen verran olen noita kilpparipilsuja vedellyt nassuun tiuhempaan tahtiin, että huomaan yhä enemmän jaenemmän touhuilevani kaikenlaista ja päivän käyvän lyhyemmäksi kuin vaikkapa kuukausi taaksepäin katsottuna. Mieliala alkaa olla kondiksessa sekin. JIPPIGAIJEI!

Mitä minä sitten täällä puuhailen?


Olen saanut kasapäin tuotteita testattavaksi ja näistä ihanuuksista tulen kertomaan sinullekin myöhemmin. En viitsi mielipiteitä perustaa päivän tai kahden jälkeen. 
Joskus aikaisemmin nuuhkin ja sivelin nassuun jotain voidetta, mikä ei liity kuvan tuotteisiin mitenkään. Ihastelin tuotteen koostumusta ja tuoksua ja laadukkuutta. Sittemmin käyttäessäni sitä tovin, naama oli ruvella. ei sitä aina nuuhkimalla voi tietää, mitä on luvassa. Siksipä saatte näidenkin kanssa odotella. alku on kuitenkin positiivinen, joten innolla odotan itsekin.


Minä olen perinteiden nainen. Minulle on tärkeää olla perheen kanssa juhlapyhät. Ainakin ne isoimmat; joulu, juhannus ja synttärit. Ai mutta eihän synttärit ole juhlapyhiä! XD
Mutta silti. Pointtini tuli varmasti selväksi. 

Perinteisiin kuuluvat myös tietyt traditiot esim. jouluna. Samaten se, ettei Jumalaa pilkata, eikä uskontoa yleensäkkään. Ei vaikkei uskoisikaan siihen millään tavalla. Pyhä on pyhää pakanallekin. Ja avioliittoon uskon. Vaikken laissa voikkaan saada tasavertaista avioliittoa, kyllä minä silti olen naimisissa sydämessäni. Minulle se oli tärkeää, että naimisiin mennään ennemmin tai myöhemmin. Ei pakosta, mutta jonkinlaista henkistä sitoutumisen varmuutta se on silti. En minä sitä osaa kuvailla. Varma olisin ilman liittojakin... 

Perinteisiin voisi vääntää vaikka mitä, mutta eikös perinteisesti naimisiinmentyä ala suku kysellä perheenlisäyksestä?! Joskus se raivostuttaa niinkin paljon, että pitää sanoa, ettei lapsia tule IKINÄ! Vaikka kuinka tietäisikin, että haluaisi lapsiakin. Etenkin isovanhemmilla on käsitykseni mukaan sellaisia taipumuksia. Ei kaikilla, mutta monilla. 
No, meilläkin perheenlisäystä on nyt sitten tiedossa ja haettu on jo äitiyspakkaus. :D 
Kissan oma WC löytyy jo kotoa. 

Eilen saimme tietää kisuvauvamme sisaresta surullisia uutisia. Voi kunpa pienokainen parantuisi ja saisi elää hyvän elämän. viaton pieni olento ja jo nyt vakavasti sairas, mahdollisesti. Snif. 



Tätä korttia tehdessä en voi olla ajattelematta TJK-haastetta. Siitähän tämä on innostuksensa saanutkin. Läiskitty on kaikkea mahdollista korttiin ja saatu hauska kortti juhlaan taikka arkeen sopivaksi. 


Kortin tausta on jämä jostakin skräppipaperista. Sen ylänurkkaan tuhrasin musteen ja kohojauheen avulla kullitetun koholla olevan efektin. 
Taustana on stanssattu, mutta saatu label. Sen päällä kirjasta irti revittyä sivua. 
Sen päällä korttikuva. 
Yhdistelin kerrokset yhdeksi kultatussilla ja vihreällä tussilla. 


Jottei kerrostelu jäisi siihen, korttikuvan päälle teksti lehdestä. Sen vain liimasin ensin valkoiselle paperille ja kehystin tussilla mustalla. 
alalaidassa on nauhan pätkä. Ei tollasta minimittaistakaan viitsinyt roskiin nakata vaan se jouti korttiin. 
Seuraavaksi coctailtikku ja sitä kiertämään kaulakorusta pikkupätkä helmineen. 


Muunmuassa tällaisia asioita olen tehnyt. 
Olen myös suunnittelemassa asioita. Asioita, joita tulee tänne tulevaisuudessa. 
Ainakin korttiasioita ja atc-asioita. Ehkä jotain muutakin asioita...
Asiallista menoa siis luvassa. ;) 
(Minut tietäen asiallisuus on kaukana). 

Tämän päivän bloggaukset alkavat olla pulkassa ja pulkka kiirii alamäkeen kovaa vauhtia.... VIUUUUUU....

Ota kii, jos saat!

Kommentit

Nanna sanoi…
Ihanaa kuulla että olotilasi on tuollainen mukava:)
Susanna sanoi…
Jee Viltsu is back!!! Ihanaa, että olet noin virkkuna ja hyvissä voimissa! Innolla odotan sitä teidän perheenlisäystä, miauuuuu!!!
Manumiina sanoi…
Tykkään kortista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…