Hae tästä blogista

arvonta-asiaa joulukalenterista

Heipsuli hei!
Joulukalenterini alkaa olla valmis, mutta vielä odotan lähetyksiä, joten ihan vielä en voi arpoa. Olen kuitenkin tehnyt päätökseni, että kaikki ne, jotka määräajassa lähettivät paketin, saavat kukin henkilö yhden lisäarvan arvontaan! Tämä siitä hyvästä, että heille se mielestäni kuuluu ja ne, joilta määräajan umpeuduttua vielä odottelin ja odottelen yhä, saavat ne sovitut arpansa ihan normaalisti. Reilua.
Siispä en ole unohtanut arvontaa.

Lomalla ollaan, joten kaikenlaista puuhaa kyllä on ja todellakin vähän kaikki tekeminen täällä jäänyt vähiin. Palaillaan ensi viikolla normaaliin turinointiin. ;)

Pitäkää itsestänne huolta, käykää saunassa, jos mahdollista ja kerro sille läheisellesi, että hän on sinulle tärkeä!


Tällainen pikkupaketti lähti maailmalle...

Päällä enkelin siipisulka




Sisällä sormus vuorattu samaisilla enkelin siipisulilla. ;) 
Eräs tyylini paketoida myydyt tai lahjoitetut tuotteeni. 


Minulta pyydettiin runokirjaa, joten tein sellaisen. Kirjan ympärille tuli vielä kaunis satiininauha ja sydän, joilla kirja suljettiin. 


Sivuja, kuvia, runoja, kansia... Kaikissa siis ihan omia runojani. 




Mm. Tällainen sivu kirjasta löytyi, missä taskusta lähti tagi irti ja tagissa runo. 

En paljasta enempää runoja, sillä se jääköön saajan omaksi yksityisyydeksi. :) 



2 kommenttia:

  1. Kaunista, kaunista! Voimaannuttavaa loma-aikaa!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunista. Ihana tuo enkelinsulka ja sormus.
    Tuo kirja on tosi tosi ihana.
    On ollut kyllä tosi isotöinen.

    VastaaPoista

Kerro kommentissasi kuulumisesi, vastaa postauksen kysymyksiin, kerro rakentavasti mielipiteesi tai jätä vaikka hymynaama jälkeesi. Arvostan! Kiitän!
Xoxo Viltsumari
Ps. Löydät blogin myös Instagramista: @inspirationblogi sekä Facebookista @Inspiration . Pinterestissä olen nimimerkillä Viltsumari . Nähdään taas!

JOKO LUIT TÄMÄN?

Paiseita, korvakäytävää ja karhunpainia

Kuljemme kohti metsää. ajatuksenamme olisi löytää kaksikin kätköä niin, että ensin pitäisi löytää yksi kätkö ilman tarvittavaa laitett...

Kestosuosikit