Peseytyminen avaruudessa ja muuta ihanaa

Tämä viikko on teemaviikko Inspiksessä, ja teemana on IHANA! Yritän joka päivä jaksaa tehdä yhden ihanasta asiasta kertovan postauksen. Tällä kertaa ihanaa on puhtaus ja peseytyminen. Ympätään siihen vielä ihanat tuotteet ja rauhallinen hetki. Samalla kerron hieman erilaisemmasta peseytymisestä. 


Meillä Suomessahan peseydytään ihan milloin kukin tahtoo ja voi suihkuun, ammeeseen tai saunaan mennä koska tahansa, melkeinpä. Ei se ole sen kummallisempaa. Lämmittää saunan ja kylpee tai käy aamulla suihkussa ennen töihin menoa. Näin ainakin hyvin monessa kodissa. 

Peseytyminen voi olla hyvinkin vapauttavaa ja hyvää tekevää. Ajattele vaikka hikistä juoksulenkkiä ja sen jälkeen pesuille menoa. Tai muuttopäivän jälkeen tai rempan jälkeen! Ihan huippua. Mutta kyllä se peseytyminenkin voi olla joskus pakonomainen neuroosi tai yrittää pestä pois pahaa oloa. Ei nyt kuitenkaan mennä sellaiseen tänään. 


Peseytyminen on myös pakollista, ettei tartu taudit ja kasva bakteerit. Ajattele vaikka käsienpesua ennen ruokailua tai tilannetta, ettet peseytyisi koskaan. Jos Maan kamaralla voisikin olla peseytymättä vaikkapa viikon tai kuukaudenkin (huh, en suosittele), niin erityisesti avaruudessa se on tärkeää, sillä bakteerit lisääntyvät nopeammin avaruudessa. Peseytyminen toki eroaa Maanpinnalla peseytymisestä, sillä avaruudessa vesi asettuu painottomassa tilassa saksanpähkinän kokoisiksi pisaroiksi. Sen voi vaan uskoa, ettei sellaisessa peseytyminen ole helppoa. 

Ja entäpä hiusten pesu! Hiukset kastellaan, ja vesi harjataan hiuksien läpi, jotta se levittyy tasaisesti, ja sama pitää tehdä shampoon kanssa. Lopuksi hiukset pyyhitään kostealla pyyhkeellä, ja veden annetaan haihtua hiuksista pois. Avaruudessa haihtunut vesi menee avaruusaseman veden-suodatusjärjestelmään. alukseenhan likaista vettä ei tietenkään voi jättää leijumaan.  

Myös hampaiden pesussa vaahtojäte tulee hävittää, mutta on myös toinen keino hampaanpesulle. Nieltäväksi tarkoitettu vaahtoamaton puruhammastahna-pilleri. Tiesitkö, että astronautit saavat valita mukaansa ihan minkä merkkiset hammasharjan ja tahnan/tabletin tahansa. 

väritön suihkugeeli
Jos peseytymiseroja miettii, niin esimerkiksi Turkissa Hammamissa saattaa miehet verhoutua pestemaliin, turkkilaiseen kylpypyyhkeeseen. Naisten puolella verhotaan bikinien alaosalla tai talon tarjoamilla kertakäyttöisillä alushousuilla. Seka-kylpylöissä uimapuvut ovat pakollisia.

Hammamin hieroja  on tyypillisesti iso, vahva ja vähäpukeinen mies tai nainen, joka kuorii vartalosi sentti sentiltä, rinnat ja pakarat mukaan lukien. Joistakin tämä saattaa tuntua epämukavalta. Muistan vastikää olleenkin jonkunlaisen episodin nuoren naisen ja Hammamin hierojan välillä. Nainen väitti hierojan kopeloineen hänen rintojaan ja pakaroitaan. Totuus saattaa olla kuitenkin tavanomainen kuorinta. Ei kourinta. Tippiä Hammamissa annetaan pois lähtiessä noin 15 % hinnasta.

Tässä on vain pari esimerkkiä erilaisista peseytymistavoista. Maailma on valtaisa ja tapoja on joka maankolkassa erilaisia. 


Born to biolla on yksi aivan huippuihana suihkugeeli, joka on pakko nostaa tähän postaukseen. Nimittäin BLACK&WHITE ENERGY- LAKRITSI!

Tämä lakritsin tuoksuinen luonnonkosmetiikan suihkugeeli pesee erittäin hyvin ja oikeasti tuoksuu energiseltä puhtaalta lakritsilta. Juuri sellainen vahva maskuliininenkin tuoksu jopa. Tuote sopiikin erinomaisesti myös miehille. Lisäksi tuollainen mustavalkoinen pullo on ihana suihkutelineessäkin. Suihkugeeli sisältää kasvisokeritensidejä, jotka puhdistavat ihon hellävaraisesti. 

Tällä hetkellä tämä ihana 300 ml riittoisa pullo on tarjouksessa Nordic Health systemsin verkkokaupassa, joten pääset halutessasi kokeilemaan itsekin pikkurahalla, mikä namulöytö tämä onkaan. Ja tuolla ylempänä kuvassa tuotetta kädelläni, eli täysin värittömästä tuotteesta on kyse. Et siis pesun jälkeen muutu mustaksi. :D 

Mitä peseytymisrituaaleja sinulla on arjessa ja eroaako vapaapäivän pesut jotenkin arjesta? 

Entä oletko törmännyt maailmalla johonkin erikoisempaan pesutapaan? 


Suihkugeeli saatu NHS



Kommentit

Me käytiin Hamamissa, oli se vähän outoa kun siellä olivat miehet pesijänä. No näin vanhana ei se enää kovin hetkauttanut. Minua ei ainakaa kourittu :) kuorittiin kyllä. Kutsuivat koko ajan Madam :)
Tuija, ihana, Madam. :) Tuo intiimiys on niin suhteellista. Hieman oudolta tuntuisi toden totta minustakin.
Hammamissa käyn aina Marokossa käydessäni. Aiheutan siellä aina supinaa tatuointeineni :D
Siellä naiset ovat keskenään, ei siis miehiä.
Ehkäpä sitä vapaalla tulee oltua vähän enemmän suihkussa ja saunottua pitkän kaavan mukaan. Tykätään tyttären kanssa pitää naamiopäiviä myös aina perjantaisin.

Kivaa viikkoa!
mummo sanoi…
Mielenkiintoinen kuvaus. Uutta minulle. Töissä ollessani oli joka aamuinen rituaali suihku ja hiusten pesu. Nyt kotona ollessani olen yrittänyt "harventaa". Hiuksetkin tottuivat vähitellen.
Outi, voin hyvin uskoa, ettei nainen tatuoinneilla ole arkipäivää Marokossa. Kuinkahan tatuoitu naispari "poikatukalla" sopisi kuvaan? :D :D
Mummo, yksi todella kätevä hiusten pelastus on kuivashampoo. Etenkin sellainen, mikä ei värjää valkoiseksi puuteripilveksi hiuksia. Toimii!