Viettelevä vihreä vai luonnon elämä? Värihaaste, kolmas päivä


Savuinen Salonki. Olut virtaa rasvalettisten miesten suonissa ja hevi-musiikki soi. Lavalla esiintyy aivan liian kovaäänisesti bändi, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Kysyn portsarilta. "En tiedä". Kysyn ravintolan omistajalta, "En tiedä". Kerron olevani bloggaaja ja teen samalla blogiin päivitystä. Otan lonkeroni ja kävelen lavan läheisyyteen. Kohta omistaja tietääkin, että kyseessä on Kruor & animus callidus. Liekkö bloggaus ollut sitten painava asia tässä informaatiossa...


Päivä oli kuitenkin IHANA! Kävimme syömässä taivaallisen hyvää ja luksus-ruokaa. Saimme illan tarjonnan häälahjaksi. Täydellistä! Ei olisi itse voitu sellaista iltaa viettääkään ja puhuttiinkin, että rahana jos olisi saatu, olisi se mennyt laskuihin. siispä irtiotto arjesta oli ihan parasta. Ei ole meikäläinen aikaisemmin syönytkään Chatobrieniä tai suklaasalamia. Ah!

Värihaasteeseen sitten. Lupauduin Tiian haastamana lukijansa ottamaan haasteen vastaan ja kuvailemaan kotiamme 5 päivää peräkkäin eri väreillä. Tänään ajattelin ottaa vihreän värin, sillä sehän meillä on helppo väri... Ai on vai!? Kun aloin kiertää kameran kanssa SILLÄ SILMÄLLÄ kotiamme, ei se vihreä olekkaan hallitseva väri tässä kodissa! Hämmästyin itse! 




Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Kyllä ihan kerrassaan yksi parhaista häälahjoista noin ihana lahjakortti, joka tulee oikeasti nautittua. <3 Ja vihreäähän löytyikin sitten. Ihanan avara keittiö teillä ja ihana vanha pullo, ihana öljyvärimaalaus ja ja...

Ihanaa päivää Viltsu. <3
Kiitos Tiia <3 samaa mieltä siitä että keittiö on avara. Rakastan! Ihana kun ei ole keittokomeroa enää, ja saa oikeasti olla ruokailemassa keittiössä. (Eikä pahvilaatikkoa niinkuin jotkut ajattelee meidän PITÄVÄN asua. Heh. )
Paljon on perinnöksi saatua ja lahjaksi ja myös koti enkelien lahja, Saadaan olla onnellisia ja kiitollisia , vaikka kuinka hapuillaan sitä omaa sisustusta vielä. Pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa. ..
Järkyttävää vaan että avun saimme yksityiseltä eikä oikeusvaltiolta. Mutta yksityinenhän näkeekin todellisuuden. <3