Geocoin ja asentaja
Meidän tiikeri-leijona-mikälie-kissanpentumme osaa yhden taidon erinomaisesti. Nimittäin asennella tietokonetta uusille asetuksille. Toisinaan en voi kirjoittaa, ennenkuin löydän keinon miten poistan "jotain", toisinaan en näe kirjoittaa, sillä näytöllä on vain yksi tai kaksi suuuren suurta kirjainta. Välillä sitten pienenee ihan liikaa ja sitä rataa. Onneksi saa kännykän netillä haettua netistä apuja. Tänäänkin olen etsinyt apua nettiasioihin. Mutta tässä nyt! Kone toimii!
Kyllä pentu osaa myös istua pyynnöstä jo. Harjoitus tapahtui ihan huomaamattaan. Nyt olen yrittänyt opettaa tassun antamistakin. Ihan pieniä perusasioita tulee opittua huomaamattakin. Ei meille mitään sirkus-kissaa olla tekemässä. Kunhan nyt osaa käyttäytyä sen verran, ettei hypi pöydille ja silmille.
Silloin häitämme ennen mietimme, mitä voisimme tehdä sellaista, mikä muistuttaisi hääpäivästämme kauan. tokihan on lemmenlukko olemassa ja se me laitettiinkin paikoilleen erääseen siltaan. Meillä oli oikein ihana taksikuski, joka käytti sillalla ja otti kuvia sieltä, ihan omatoimisesti!
keksittiin, että tilataan lemmen-geokolikko ja laitetaan se matkaan häämatkallamme! Ja niin me tilasimme rakkautta symboloivan kolikon josta löytäjätkin saavat tilastoihinsa sydämen.
Samalla otettiin jemmaan merkki, jonka ompelen georeppuun sitten kun 500 kätköä löydetty. Nyt on vaan jäänyt vähemmälle kätköilyt, koska vointini on mennyt niin paljon alaspäin. Aina vaan.
Tänä talvena on käyty kerran kätköilemässä.
Tuon geokolikon tarkoitushan on kiertää purkista toiseen, kätköstä toiseen ja kiertää maailmaa. Sitten se saapuu joskus Suomeen ja meidän omaan purkkiimme, kunhan aika on oikea. Ellei jää välille jostain syystä... Me voimme seurata sen matkaa netin kautta. Tällä hetkellä kolikkomme on nähnyt jo Suomen lisäksi kaksi eri maata. ;)
Kaikenlaisia merkkejähän on autoissakin ikkunoissa. Milloin on ilmoitettu kaupunki tai maa, missä käyty, milloin sitten lapsista varoitus. En muista sitä tekstiä, jonka näin, mutta jotenkin siinä ilmoitettiin, että lapset olisivat vahinkoja tai mielipahaa tms. Kaitpa se hauska vitsi oli, mutta en tiedä.. Ei minua naurattanut.
Tämä koirasta ilmoittava tarra sai hymyn kasvoilleni nousemaan.
Tämä koirasta ilmoittava tarra sai hymyn kasvoilleni nousemaan.
Kätköilyreissuilla me näemme kaikenlaisen merkkien lisäksi ihmisten muunkinlaista nerokkuutta. tässä esimerkki. En tiedä, miksi tuo härveli on puuhun asennettu, enkä ymmärrä sitäkään, miksi se on asennettu noin, nuoreen kasvavaan puuhun?! Huomannet, kuinka rautalanka on puunsisälle jäänyt puun kasvaessa. Toinen yleinen puihin liittyvä asia on se, että revitään kaarnat nuotioon! Puut paljaiksi makkaran paistoa varten! Kuolleita puita ja tautisia metsiä näkee.
Meillä on autossa geokolikkoa vastaava tagi. Eli merkki, joka kertoo olevansa eräänlainen liikkuva geokätkö. Kuvasta ei näy numerosarjaa, jolla tuon saisi logattua itselleen merkiksi, että on sen nähnyt. Vasta kaksi tai kolme ihmistä on tämän bongannut. ;) Harvinaisempi muoto kätköstä. Ostin tämän Muruselle, kun täytti puolikkaita pyöreitä vuosia.
Lopuksi vielä arvoitus.
Mikä kuvassa on?
-liittyy tavallaan kätköreissuihin.
Tai mihin tahansa retkeen.
Kommentit
Voi mahoton miten suloinen tuo teidän kisu, niin meilläkin pienempi kävelee tietysti näppäinten päällä jos hänen tielleen osuu ja mikä sen ihanampi paikka kuin maata näppäimistöllä;)
Me ollaan ukkoni kanssa mietitty tuota geokätköilyä, että olis kiva aloittaa, mutta ei vain olla saatu niin paljoa aikaa, että kerettäis vaikka kumpikin on kotona, ehkä joskus sitten;)
Hyvää tulevaa viikkoa sinne teille:)