TAMMIKUUN NAMUNEN!

Huom. Postaus sisältää blogiyhteistyötä sekä tuotesijoittelua.


Joko huomasit ja vastasit oikeassa reunassa blogiani olevaan kyselyyn? Ole kiltti, ja jätä oma vastauksesi. Se tulee nimettömänä!

Olen joskus avannut elämässäni vääriä ovia, kulkenut helpoimman kautta ja pettynyt. Joskus elämä on soljunut siinä samaa rataa, ollut turhauttavaa. Joskus taas iloa ja onnea tulvahtanut tupaan. Voi kunpa voisin valita aina oikein...

Toisinaan olen tien risteyksessä, jossa mietin, minnepäin mennä. Saatan kurkistaa lähimmän oven raosta ja aprikoida, astuakko sisään helpoimpaan ja synkimpään tilaan vain jatkanko kivikkoista tietä eteenpäin esteitä raivaten ja niiden ylitse könyten. Mahdollisesti tulen löytämään oven, jonka takana odottaa oikea herkkupöytä yltäkylläisyyttä täynnä?! Vai onko sittenkin matka ollut turha?
Minua houkuttaa sen verran ne herkut, että jatkan matkaani ja katson, mitä on tulema.

Ei se kulku ole aina helppoa, eikä päätös synny aina hetkessä. Toisinaan taas päätös on tehtävä heti ja ehkä kaduttaakin myöhemmin. Toisaalta, katuisin sitäkin, etten kokeilisi. Tietä kulkiessani tunnen välillä tarpovani suossa polvia myöten, enkä pääse eteenpäin. Toisinaan tuulenpuuska nakkaa minut pari askelta taaksepäin tai jokin ohdakepensas raastaa nahkaani ja painaa piikit nahastani läpi. Raivoan, huudan kipua ja itken pahaa oloa. Miten luulet minun jaksavan jatkaa tällaisissa tilanteissa eteenpäin?!

Yksinkö?
Pelkällä tahdonvoimallako?
Suomalaisella sisullako?

Ehei! Aina ei voi pärjätä yksin. Silloin minä tarvitsen ulkopuolista apua!


Se ulkopuolinen apu minun kohdallani on vaikkapa toisen ihmisen kanssa jutteleminen, voimauttava atc-korttien vaihto tai jokin kaunis, kannustava ja rohkaiseva asia, kuten vaikkapa Anna-Mari Westin ihanat kortit, muistikirjat ja sisustustuotteet. Tällaisesta iloisesta ja kannustavasta tekstistä kauniiden kuvien kera minä saan voimani.



Olen jo tovin aikaa sitten nähnyt vilauksia blogeissa korteista, jotka viehättävät minua. Mietin kuumeisesti, mistä niitä saa? Kuka niitä tekee tai julkaisee?!
Kun löysin lopulta tekijän ja näyttävän valikoiman erilaisia kannustavia ja rohkaisevia tuotteita, olin täysin myyty!

Voisin kerätä kokonaisen korttikirjan itselleni voimakorteiksi ja voimasanoiksi Anna-Mari Westin kortteja niin pahaa päivää ajatellen, kuin myös hyville hetkille, jolloin iloa ja värejä, herkkyyttä ja huumoria tarvitaan yhtälailla. Itseasiassa sellainen voimauttava korttikirja onkin hyvä idea!

Ja mottonihan on, että jos jotain hyvää löydän, tahdon jakaa sen myös toisten kanssa!Siksi tänään julkaisenkin tämän postauksen jokaiselle, joka kaipaa pientä lohtua ja piristystä tai kannustusta, onnitteluja, kiitosta...
Eli ihan jokaiselle! Myös Sinulle!

Samalla haluan  vinkata, että Anna-Mari Westin tuotteita saa juuri avatusta verkkokaupasta! Tässä suora linkki "Verkkokauppaan". Sinun ei tarvitse etsiä näitä voimakortteja kuten minä etsin, vaan voit suoraan käydä hakemassa omasi.

Anna-Mari Westin tuotevalikoimassa on ihania lahjaideoita moneen lähtöön. Niin sisustustauluja vaikkapa tupaantulijaisiksi tai vaikkapa magneetteja kirjeessä lähetettäväksi.
Saat myös Verkkokaupasta tilaukset ilman postikuluja! Mahtavaa!
Tokihan edelleenkin tuotteita myydään myös hyvin varustelluissa myyntipisteissä.
Meillä tuotteita löytyy ainakin Postista.

Facebookissa kannattaa peukuttaa Anna-Mari Westin fb-sivuja, jotta saat ensimmäisten joukossa uutuuksista tiedon sekä osallistumismahdollisuudet sielläkin oleviin arvontoihin.
"FACEBOOK".

Tottahan toki tahtoisin antaa maistiaisia jokaiselle vakkarilukijalleni Anna- Marin valikoimista, mutta ihan sellaiseen minulla ei riitä rahkeet. Mutta koska ystävänpäivä lähenee, tahdomme Anna-Marin kanssa laittaa yhdelle onnekkaalle ihanan Ystävänpäivälahjan!
Tammikuun namusen näet tässä:



Todellakin, Yksi onnekas saa tämän kaiken! Ihan  ei välttämättä ystävänpäiväksi ennätä, sillä arvonta on voimassa 1.2.2015 saakka, ja jos voittajaa ei saada kiinni heti tms. mutta näitä herkkujahan ihailee milloin tahansa! Eikös vain!

Namunen sisältää kaikki nämä Anne-Mari Westin tuotteet:
*10 kuvassa näkyvää postikorttia,
*Muistilappuvihko magneetilla (Luovuus)
*magneetti (Luovuus)
*Sisustustaulu

Näillä korteilla jo ilahdutat useaa ystävääsi tai teet itsellesi sen ideoimani voimakansion.


Instagramissa hastag #giveawayViltsumari sekä tagaus @Viltsumari

KYSYMYKSET:
1. Mikä on suosikkituotteesi "Verkkokaupasta"

2. Mitä aiheita tai piensisustustuotteita toivoisit lisää Anna-Mari Westin tuotesarjaan?! 


Arvonta päättyy 1.2.2015.
HUOM! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!




Onnea tasapuolisesti jokaiselle!





Kommentit

maruska sanoi…
http://www.annamariwest.com/tuotteet.html?id=3/75

Toivoisin eläin aiheisia tuotteita varsinkin kissoihin liittyviä.

mariestrange(a)hotmail.com
Eeviregina sanoi…
Kaikki tuotteet ovat valtavan kauniita, mutta ostaisin mieluimmin kukkakortteja.
Yhdellä arvalla mukana.
Kolmella arvalla lähden mukaan. Jaan arvonnan oman blogini fb sivuilla.
Verkkokaupan lemppariksi valitsin sisustustaulut ja tykkäsin myös magneeteista.
Voisiko valikoimaan saada lahjapaperit?
Kiitos ihanasta arvonnasta!

o.krimou@suomi24.fi
Tosi ihana kauppa ja paljon silmänruokaa. Vaikea edes toivoa kauneutta lisää. Kolmella mukana arvonnassa.
KataMaria sanoi…
Kahdella arvalla mukana.
Suosikki tuotteeni ovat kirjepaperipakkaukset, niitä ku ei oikein enää mistään saa.
Kauniita kyllä kaikki ja ihanan hempeitä!
katamaria83 (ät) gmail.com
mehukattinen sanoi…
Kahdella arvalla innolla mukana, ihana arvonta <3 tykkään näistä kovasti, ennenkin ihastellut. Magneettihulluna magneetit lemppareita ja valikoimiin vois tulla sisustustyynyjä :)

mehukattinen@gmail.com
Tiia Koivusalo sanoi…
Kääks rakastan näitä. Suosikkejani ovat kyllä kortit, toivoisin vihkoja ja mukeja. <3

Mukana sadalla arvalla ;)

Tiia

tiia68@gmail.com
Kiki sanoi…
Luovuus - niminen kortti oli lemppari vaikka taisin hipelöidä koko valikoiman läpi kirjakaupassa käydessä :) Ne oli paljon kiinnostavampia kuin lapsen oppikirjat :D Nappaan tuon arvontakuvan omalle puolelle mukaan niin huutele sitten perään jos sitä ei saa napata mukaan niin otan sitten pois sen :) Tunnustan ahneuteni ja uskoisin pinnistäneeni tuohon kolmeen arpaan :) Jos onni osuu kohdalle niin näen sen sitten täältä :)
Kiki sanoi…
Non ni, nyt kun näin sen Tiialla tuossa yläpuolella niin mukeja, juu, kyllä. Ne olisi ihania.
Kyllä arvontaa varten saa kuvan ottaa. :)
Anonyymi sanoi…
Suosikkini on Ruusukärry-kirjepaperisetti, toivoisin enemmän lapsille sopivia lahjakasseja
1 arpa
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Armiida sanoi…
Lahjakassi oli suosikkini. En tiedä oikein mitä toivoa lisää, kaikki näyttää niin hyvältä.
Yhdellä arvalla mukaan.
Mira sanoi…
Suosikkituotteeni: Mahdoton on vain mielipidehttp://www.annamariwest.com/tuotteet.html?id=1/42 Tuo kortti voimaannuttaa minua :) Ihania tuotteita nuo on kyllä ihan kaikki, niin kauniita kuvia ja tekstejä! Olen myös ihaillut jo pidemmän aikaa koko valikoimaa. Valikoimaan voisi sopia myös kirjanmerkit? Yhdellä arvalla mukana ihastutavassa arvonnassa :) Terkuin, Mira prinsessajuttu -blogista
prinsessajuttu(at)gmail.com
Teija sanoi…
http://www.annamariwest.com/tuotteet.html?id=7/56 on suosikkini ja haluaisin että valikoimasta löytyisi myös ihania kukkamukeja.
Kahdella mukana.
hamalainentm@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Nämä kortit on ihania ja niitä minä olen jo jemmannut itselleni aiemmin.
Verkkokaupasta näin taulut ja ne on kivoja,lahjapaperit olis varmaan myös kivoja.

tyttiklemetti@luukku.com
Unknown sanoi…
http://www.annamariwest.com/tuotteet.html?id=1/40

Paljon ihania tuotteita, mutta tämä kortti sopii tämän päivän teemaan hyvin :).

Osallistun siis kahdella arvalla, ymmärtääkseni, koska olen blogisi lukija :).

Valikoimiin sopisi tosiaan mukit tai lasit, joissa kaunis teksti ja kuva. Myös joku keittiöpyyhe olisi kiva.Tai sellainen muistilappuvihkonen, joka mahtuu työpaidan rintataskuun :)
EstherH. sanoi…
1. Suosikkituote ,muistivihot,koska kirjoitan paljon.
2. Toivoisin erilaisia vihkoja..pieniä,isoja,piirtelyyn, luonnosteluun..

kahdella arvalla ja
esther.helmia@web.de
Tuikku sanoi…
Kolmella arvalla mukaan:) Suosikki tuotteeni on jääkaappimagneetit ja toivoisin sieviä servettejä,joissa olisi nuita ihania ajatelmia/runoja,kuvia painettuna:)
Marja-Liisa sanoi…
Kolmella arvalla mukana. Jaoin blogissani arvonnat -sivulla.

Suosikkini on nuo kirjepaperit! Edelleenkin vain vanhanaikaisesti väännämme kirjeitä pienen porukan kesken ja eräs ystäväni on valitellut, ettei enää mistään saa kauniita kirjepapereita. Mutta nyt löytyi ainakin yksi sellainen verkkokauppa! Ihania!

Mitäkö yoivoisin lisää, no ainakin juuri noita kirjepapereita. Minusta olisi mukavia myös sellaiset Suomi-aiheiset pikkujutut, joita voi kirjeessä lähettää. Pienet taulut, pyyhkeet?

postin.tuomaa@gmail.com
Hippohiiri sanoi…
Kahdella arvalla mukaan ihanaan arvontaan!
1. Suosikkini on http://www.annamariwest.com/tuotteet.html?id=9/97
2. Lahjakassien valikoimaa toivoisin laajemmaksi. Samoin jotain "lastenjuhlatarvikkeita".
hippohiiri@gmail.com
Anonyymi sanoi…
Suosikkejani kaikki kortit - ihania!! Vihkoja olisi kiva saada valikoimaan.Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. -Unsku-
ulla.kolomainen@elisanet.fi
eila sanoi…
kaikki kortit ovat ihania, mutta tuo nallekortti erityisesti. kirjepapereita lisää, muistikirjoja, kalentereita.yhdellä arvalla mukaan aivan ihanaan arvontaan.
Jolana sanoi…
Kahdella arvalla mukana!
1. Suosikkini on: http://www.annamariwest.com/tuotteet.html?id=1/34

2. Toivon reseptikortteja. Esim. ruokareseptejä, mutta voi myös olla "rakkausreseptejä" tms :)

voilooa@gmail.com
Hanna Mi sanoi…
Ehdinkö vielä ihanaan arvontaan mukaan? Kahdella arvalla (liityin lukijaksi, ihana blogi sinulla <3) mukana arvonnassa. Suosikkini (apua, miten vaikea valita vain yhtä) on ruusukuvioinen kirjepaperisetti. Tuotteisiin toivoisin myös ns. miehekkäämpiä vaihtoehtoja kortteihin ja muistikirjoihin (hienoja vanhanaikaisia autoja tms.). Rakentaa-kortti on loistava, samantapaisia voisi olla valikoimassa muutamia erilaisia.
Hanna Mi sanoi…
Apua! Minulta unohtui kommentistani sähköpostiosoite, joten tässä toinen kommentti heti perään. Kahdella arvalla mukana. Suosikki oli ruusukuvioinen kirjepaperisetti ja toivoisin lisää miehekkäitä aiheita kortteihin (rakentaa-kortin tapaan). Ja se sähköpostiosoite hannannamit@gmail.com
leni sanoi…
2 arpaa(jaettu fb:ssa)
Suosikkituote tällä hetkellä on Muistilappulehtiö, Kirjoituskone.
Ja jos vain tulisi muistikirjoja, joissa reunassa aakkoset, niin heti lähtisi tilaukseen.
Anonyymi sanoi…
Osallistun arvontaan. ULTRAMARIINI. marjariitta.huhtanen@mail.com
Ultramariinin kommentti näyttää tulleen arvonta-ajan umpeuduttua, mutta on silti arvonnassa mukana, sillä oikea kommentti tuli määräajassa. tämä kommentti on "korjaus".