Siirry pääsisältöön

Himalaya herbals-viikko: Kasvomaito ja -vesi

Ihan ensin on pakko hehkutaa, kuinka ihanan kirjoituksen Stora EnsoMetsä teki blogistani! Tai siis minusta... Meistä yhdessä.. ;) "LUE SE TÄSTÄ".

Minulla oli suuret aikeet osallistua Macan enkelihaasteeseen tiuhempaan, vaikken joka päivä ennättäisikään. Suuret aikeet saivat jäädä, sillä kissanpentumme on päättänyt, etten istu netissä! Ja jos istunkin, teen sen yhden käden varassa ja toisella rapsutan häntä. Yhtään en saa "omaa aikaa" päivällä. Ihan uskomatonta! Mutta onpas pienokainen sen verran suloinen ja rakastettu ja odotettu, että annan rakkauteni virrata toisen käden kautta häneen rapsutusten muodossa, ellei sitten kahden käden voimalla. Sentään hetken voin tehdä omia hommiani silloin, kun Murunen on kotona. Huh.

Leijonanpentumme on saanut lääkekuurin lähes loppuun keuhkoihin pesinyttä pöpöä vastaan sekä silmätulehdukseen. Huomaa, että poika on voimissaan ja kuume laskenut. On nimittäin todella energinen tapaus! Yhdessä on kiva leikkiä. Eilen aamulla heräsin siihen, että sänkyymme kannettiin kisun oma onki. vink vink. ;) Tänä aamuna fiksu kattimme herätti juuri oikeaan aikaan aamulääkkeiden ottoon. en taida enää herätyskelloa tarvitakkaan. ;)

Pentuleijona pakkaa pakettia asiakkaalle


Sitten päivän postaukseen, jota jo malttamattoma jotkut odottavatkin. Eikö se Viltsu mokoma aio Himalayaa esitelläkään tänään, kun on niin tohkeissaan tuon Avioliittolaki-asian tiimoilta ja kissan puuhien kanssa!? Hih, kyllä esittelen!

Tänään onkin vuorossa kahden tuotteen esittely, eli Himalaya herbalsilta Kasvomaito sekä kasvovesi. Nämäkin tuotteet olen saanut Elliltä, mutta en ole velvoitettu niitä postaamaan. HALUAN tehdä sen ihan siksi, koska RAKASTUIN Himalaya Herbalsiin ja haluan sinunkin tietävän, mitä tunnen!


Kuvassa vasemmalta oikealle luettuina eilen esittelemäni meikinpoistoaine, keskellä kasvovesi ja oikealla kasvomaito. Aloitetaan kasvomaidosta, mikä on loogista kasvojenhoidon päivärutiineissakin. 

Refreshing cleansing milk

Himalaya herbalsin kasvomaito on sekoitus yrttejä, jotka poistavat hellävaraisesti likaa, meikkiä sekä muita epäpuhtauksia kasvoiltasi säilyttäen kuitenkin ihon luonnollisen kosteustasapainon. 
Kasvomaito on helppo käyttää ja sen jälkeen iho näyttää ja tuntuu puhtaalta. 

Minulla on kaksikin eri tapaa käyttää kasvomaitoa: 
  • Sivelen kasvomaidolla kasvoni ja kaulani kauttaaltaan ja menen suihkuun. Peseydyn kuten normaalistikin, mutta siis kasvomaidolla kasvoni ja kaulani. 
  • Laitan hiukset pois kasvojen edestä hiuspannalla. Sellaisia, mitä joskus on ollut myynnissä kauneusosastoilla. Liekkö yhä? Sitten sivelen kasvomaitoa kasvoilleni. Minulta löytyy myös kasvojen pesuun tarkoitettu sieni. Kastelen sen ja pyyhin sillä kasvoiltani kasvomaidon pois. Toki huuhtelen välillä sientä. Kasvosieni eroaa pesusienistä siinä, ettei se tiputa vettä päällesi, koska se ei ime vettä itseensä samoin, kuin pesusienet. Tämä taas mahdollistaa senkin, että sitä voi käyttää vaatteet päällä. 

Kasvomaito-pesun jälkeen käsittelen vielä kasvoni Himalaya herbalsin kasvovedellä. Se ei kuitenkaan ole pakollista. 

Mikä on sinun tyylisi pestä kasvosi?

Himalaya herbalsin kasvomaidon erityiset yrtit puhdistavat kasvosi, mutta myös selkeyttävät ihoasi ja supistavat ihohuokosiasi. Lisäksi se virkistää ja saa kasvosi säteilemään. Näin ainakin luvattiin pullon kyljessä. Säteilyvaaraa en kokenut omia kasvojani katsoessa peilistä, mutta PUHDASTA TULEE! Ihana tunne, kun säännöllisen käytön jälkeen kasvojen näpyt kaikkoavat. Pakkohan tätä on jatkaa! 

Tärkeimmät ainesosat:

  • Sitruuna on tehokas puhdistusaine, joka poistaa ihon liat ja epäpuhtaudet jättäen ihon notkeaksi, pehmeäksi ja raikkaaksi.
  • Viinirypäleen siemenöljy on myös erinomainen kosteusvoide, joka tarjoaa ravintoa ja antaa omaa tervettä väriä kasvoillesi ja nuorentaa ihoa.
  • Minttu on antiseptinen ja erinomainen ihon puhdistusaine. Se rauhoittaa ihoa, parantaa tulehduksia ja lievittää kutinaa.

Kun olen pessyt kasvoni kasvomaidon avulla, pyyhin vielä kasvot kasvovedellä. Ei se olisi pakollista todellakaan, mutta haluan niin tehdä. MIKSI?! 


            Refreshing & clarifying Toner


Virkistävän ja kirkastavan kasvoveden luonnolliset ainesosaset antavat kasvoillesi loppusilauksen. 
Linssin tarkoituksena on syväpuhdistaa huokoset, sitruuna supistaa ja puhdistaa huokoset ja virkistää ihoa ja boerhavia-juuriuutteen tarkoituksena on jättää ihosi pehmeäksi ja säteileväksi ja vähentää rasvaisuuden tuntua. 

Kun katson peilistä ja kun tunnen ihoni, tiedän, että kasvovesi kuuluu iltojeni iloksi. todellakin, käytän kerran päivässä, max. kahdesti. 

Kasvovettä ei holvata kourakaupalla kasvoille, vaan muutama tippa tai pikkuloraus vanulapulle ja sillä pyyhitään kasvot ja kaula puhtaaksi. Samalla poistuvat mahdollisesti kasvomaidon rippeetkin, jos sitä nyt vielä jäi kasvoillesi. 

Nämä ovat niitä omasta itsestäni huolehtimisen hetkiä. Hemmotteluhoitoja jokaisena päivänä. Olenhan tämän arvoinen! 
Ja jos pohdit, että onpas aikaa vievää, niin ei se ole. Peset varmaan kasvosi muutenkin? 
Jätät nyt vaan saippuapesut pois! 

SUOSITTELEN! 

Kommentit

Tiia K sanoi…
Niin ihana tuo Stora Enson juttu. .<3 Hyvää kiersi niin monella tavalla. :)

Voi teidän kisua, onko ihan terve jo. Voi vitsi nämä Himalayat ovat hyviä, minä myös niin tykkään.

Tunnelmallista viikonloppua. <
Viltsu sanoi…
Kisu on terve. Kunhan lääkitys loppuu, nähdään, onko jokin vakavampi virus joka aiheuttaa sairaudet vai oliko vain kissalauman takia kierre. Nyt nautitaan terveestä pennusta.
Ihana tuo teidan tiikeri ja oi oi tuota Stora Enson juttua.
Mukavaa viikonloppua.
Viltsu Mari sanoi…
Enkuli, kiitos. arvaappa, tärisenkö yhä kun ajattelenkin sitä onnenpotkua, joka osalleni tuli. :) Ihana kirjoitus on heiltäkin.

KUUKAUDEN TOP 3

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty.