Toimiiko sun vatsa? + Ilmainen näyte
Kun lukee naisten lehtiä tai palstoja siitä, millainen blogin tulee olla, niin erinominen blogi kuuluu olevan sellainen, jossa kaikki kuvat ovat valkoisella pohjalla, selkeitä, suuria ja laadukkaalla kameralla otettuja. Vimpan päälle upeita ja esittelykelpoisia jopa maailman luokan naistenlehdissä. Lisäksi tekstin tulee olla todella laadukasta, mukaansa tempaavaa ja hulvattoman asiallisen hauskaa. Senpä vuoksi yhä useampi bloggaaja (siis siellä laatukriteerimaailmassa) palkkaavat sekä ammattivalokuvaajan, että ammattikirjoittajan. Loppupelissä teksti ja kuvat eivät siis olekaan itse bloggaajan?, vaan niiden taustalla häärivien palkkatyöläisten?.
Itse tykkään sydämellä kirjoitetusta ja kuvista, joista näkee, mistä on kyse. Tiedän monta pienikuvaista ja silti ihastuttavaa blogia, ja tiedän isokuvaistakin, joskaan ei huippujärkkärillä otettuja. Minullehan sisältö on tärkeintä, ja tärähtäneet kuvatkin voivat vain korostaa sitä kodikasta tunnelmaa, jota kaipaan. Enpä olekaan mikään kriitikko enkä itsekään ammattibloggaaja, joten mikäpä minä olen tässä arvostelemaan.
Se, miksi nyt tätä yleensäkin pohdin, johtuu Fructolax-kuvauksista, jotka eivät millään tahtoneet onnistua... Tai sitten ne onnistuivat juuri täydellisesti blogini arvomaailman kohdalla?
Päätä sinä, onnistuivatko vai eivätkö?
Asettelin kaikki niin hyvin kuin saatoin kuvaamista varten. Juuri sillä hetkellä, kun aloin ottaa kameraa käteeni, meidän nuorempi herra päätti asettautua kuvattavaksi. Ja ei muuten viiksikään heilahtanut, vaikka kuinka nätisti tai koventaen ääntä yritin saada herran pois tuosta.
Päinvastoin, kun komennus koveni, kissa käänsi vain päätään pois, ja oli että : " En ole täällä, en kuule, sano ihan vapaasti mitä tahdot.". Hetken jo mietin laittavani kameran pois ja ottavani kissan niskalenkkiotteella (kuvainnollisesti) pois tuosta, mutta sitten sainkin idean. Täytyykö aina kaiken olla niin tarkkaa ja tiukkalinjaista? Samanlaista? Entä jos kuvaan Fructolaxit sellaisessa ympäristössä, kuin ne nyt sattuvat olemaan? Luonnollisesti, kodikkaasti, ilman esittämistä hienommasta bloggaajasta kuin olenkaan? Toisaalta mietin sitäkin, etten nyt sitten anna liian halpaa kuvaa itse tuotteesta? Ja tässä on lopputulos.
Sain Fructolax-kuutiot testiin Suosittelumedia Hopottajat kautta. Hopottaja-suosittelijat testaavat kampanjatuotteita tai -palveluita ja jakavat niistä omin sanoin tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Tällä kertaa siis Fructolax, josta kerron sinulle lisää.
Tuotteen takana toimii yritys nimeltä Harmonia Life Oy. Harmonian tuotevalikoimaan pääsee vain tieteellisesti tutkitut, ammattilaisten kehittämät tai kokemusperäisesti hyväksi todetut tuotteet.
Fructolax on vatsan toimintaa edistävä hellävarainen ja luonnollinen ravintolisä. Fructolaxin ainesosina on kuituja ja kuivattuja hedelmiä. Ei ole siis kyse mistään lääkkeestä. Tuote on laktoositon ja saattaa sisältää pieniä jäämiä gluteenista.
Fructolaxin ainesosat vaikuttavat yhdessä tehokkaasti mutta hellävaraisesti jo pieninäkin määrinä – ärsyttämättä ja häiritsemättä herkkää suolistoflooraa. Viikunan, guarkumin ja taatelin kuidut imevät vettä ja paisuvat nopeuttaen suolen tyhjentymistä. Hedelmien hiilihydraatit pehmentävät suolen sisällön liukkaaksi ja raparperi stimuloi suolistorefleksejä.
Käyttö tulee aloittaa puolikkaalla kuutiolla nukkumaan mennessä. Kuutio pureskellaan hyvin ja juodaan iso lasillinen vettä sen kanssa. Tarvittaessa annostusta voi lisätä yhteen (tai kahteenkin) kuutioon.
Fructolaxit ovat pureskeltavia yksittäispakattuja hedelmäkuutioita, jotka ovat helppoja ottaa pakkauksesta ja vaikka kuljettaa matkassa mukana. Ensivaikutelmana mielikuvakseni tuli liemikuutiot, sillä vähän samanlainen pakkaus ja kuutio kyseessä. Tuoksu on voimakkaan hedelmäinen ja itse kuutio on helppo puolittaa veitsellä tai pureskella kokonaisena siltään.
Kuution hedelmät ja kuidut ovat pehmeässä muodossa, ja maku tuo vahvasti mieleeni viikunan, johon sekoitettu himppu taatelia. Mitään purkkaa tämä ei koostumukseltaan ole, vaan aivan helppo, hyvänmakuinen palanen pureskella ja nielaista siltään.
Olin alkuun hieman kyyninen, sillä sairauteni mukanaan tuomat haitat lääkkeineen ovat tehneet vatsastani todellisen painajaisen. Fructolax-ohjeissa sanotaan, että aloittaa siis puolikkaan kuution kanssa ja vaikutusaika on 6-7 tunnin päästä jo. Lisäksi mainitaan tuotteen olevan hellä mutta tehokas. Olin aivan varma, ettei hellää ja tehokasta hedelmäcoctailia ole olemassakaan! Mutta kun leikkiin olen ryhtynyt, niin aloitin puolikkaalla ennen nukkumaan menoa.
Tuhahdin tyyliin, "siinä se taas nähtiin", kun seuraavanakaan iltana ei tuloksia synnytelty. Luin varmistuksena ohjeistukset ja lupaukset. "HELLÄVARAINEN, mutta samalla varma vaikutus", "PITKÄVAIKUTTEINEN". Niinpä jatkoin sinnikkäästi vatsan hyvinvointia edistävää ihmekuution popsimista, ja otin kerralla 2 kuutiota ja vettä perään... (tai siis suuhun)...
Sama kolmantena iltana. Toistan, KAKSI kuutiota, vaikka tottakai pitäisi nostaa ensin yhteen ja odottaa. Mutta kun vatsani ON vaikeasti jumissa....
Ja voi veljet neljännen päivän elämää! Muuttolinnut lehahtivat parvena matkaan ja se oli varma toimitus kertarykäsyllä! Eikä vatsaan koskenut samoin, kuin lääke-versiolla. Olin enemmän kuin häkeltynyt ja ymmärsin, että vatsani vaati ensin vain sen alkupotkaisun, ja se yksi kuutio olisi ollut riittävä sittenkin.
Nythän Fructolax hoitaa hellästi jatkossa vatsaani ilman muuttovarpusparvea. Voi kuinka pienestä kuutiosta saatoinkaan tulla onnelliseksi!!! Ja hei, en todellakaan ota enää kahta iltaisin, vaan puolikkaan tai korkeintaan yhden. Enkä siis suosittele sinullekaan sitä kahta, ellet ole ensin yrittänyt useamman päivän yhdellä. Eli mitä tästä opimme? USKO siihen mitä sanotaan!
Sama kolmantena iltana. Toistan, KAKSI kuutiota, vaikka tottakai pitäisi nostaa ensin yhteen ja odottaa. Mutta kun vatsani ON vaikeasti jumissa....
Ja voi veljet neljännen päivän elämää! Muuttolinnut lehahtivat parvena matkaan ja se oli varma toimitus kertarykäsyllä! Eikä vatsaan koskenut samoin, kuin lääke-versiolla. Olin enemmän kuin häkeltynyt ja ymmärsin, että vatsani vaati ensin vain sen alkupotkaisun, ja se yksi kuutio olisi ollut riittävä sittenkin.
Nythän Fructolax hoitaa hellästi jatkossa vatsaani ilman muuttovarpusparvea. Voi kuinka pienestä kuutiosta saatoinkaan tulla onnelliseksi!!! Ja hei, en todellakaan ota enää kahta iltaisin, vaan puolikkaan tai korkeintaan yhden. Enkä siis suosittele sinullekaan sitä kahta, ellet ole ensin yrittänyt useamman päivän yhdellä. Eli mitä tästä opimme? USKO siihen mitä sanotaan!
Viidelle kaverille sain näytteet myös, ja olikin kiva kuulla vastaukset, kun kysyin: "Toimiiks sun vatsa?" Suora EI vastaus takasi ilmaisen näytteen ja tulokset tietty toivoin anonyymisti heiltä.
Kaikilla viidellä oli hieman helpompi vatsa, ja aloittivat suoraan sen kokonaisen kuution kanssa. Seuraavana päivänä 4/5 testaajasta oli kokenut helpottavan olotilan. 1/5 oli hieman hitaampi ja koki saman parin päivän päästä. Eli erinomaisia kokemuksia kaikilta.
Fructolaxia on saatavana hedelmäkuitukuutioiden lisäksi tabletteina ja tehokkaampana Tuplatehona.
TILAA ILMAINEN NÄYTE!
Tilauskaavake TÄÄLLÄ
Fructolax-tuotteita voit ostaa apteekeista, terveyskaupoista, tavarataloista, nettikaupoista sekä hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista. Fructolax-kuutiot maksavat noin 12,90 euroa.
Yhteistyössä Hopottajat ja Harmonia/Fructolax
Kommentit
Tämä tuote tosiaan tehoaa, kun antaa sille mahdollisuuden. Kannattaa siis olla varovainen, eikä suinpäin kahta napsia kerralla. Kyllähän lääkepuolellakin tehokasta kapselia on tarjolla, mutta lääke on lääke ja osassa ainakin mulla sivuoireena kovatkin mahakivut. Mieluummin siis luonnollinen kuutio kuin lääkeaineita lisää.
Ja kiitos, kyllähän se kisu oman lisäsöpöstelynsä tuo. :)
Blogi on se kaveri kenelle juttelen iltaisin, kenelle kerron erään naisen ajatuksia.
Mutta toinen juttu on se, että kyllä tarvitsisin apua sen kanssa. Esim. miten voisin muuttaa blogini nimen + nettiosoitteen Erään naisen ajatuksia - nimelle. Ymmärtääköhän kukaan mitä yritän tässä kirjoittaa?
Kolmas juttu on, että onneksi oma vatsani on aina ollut hyvin toimiva. Mutta voihan tulla tilanteita, että jossain vaiheessa tarvitsen fructolaxia. Silloin kyllä muistan ohjeesi, että vain SE puolikas :)
Ja hyvinhän tuo Fruktolxin esittely sujui - assistenttia tarvitaan aina;)
Minä aloitin testailun suoraan yhdellä kuutiolla, ja joka ilta yhden syönyt, mutta en tosiaan mitään suurempaa vaikutusta ole huomannut...