Ihana luonto, ihana mustaherukka Ribes Nigrum ja ihanat kissanpojat
Ilta painaa päätään syliini ja tahtoisi jo kuiskutella hyvän yön sadut korvaani, mutta pyysin hetken aikaa vielä jotta saan kertoa sinulle tämän päivän ihanan teeman aiheen. Ja kuten lupasin, jatkan huomiseen tätä teemaa pikku-breikin vuoksi.
Olimme tänään ulkoilemassa ja katselin ympärilleni syksyn taidetta. Upeita oransseja puita, eri vihreän sävyjä, paljon muuttolintuja... Sanotaan, että syksy masentaa, mutta minulle se avautuu taidenäyttelynä kaikessa kauneudessaan . Samalla haluan ammentaa kauden satoa ja voida tuntea luonto lähelläni. Minä olen osa luontoa. Sinä olet osa tätä kokonaisuutta. Pala maailmankaikkeutta. Eikö olekin aivan huikea ja uskomattoman hämmentäväkin ajatus. Mutta niin se vaan on.
Kun sitä satokauden tarjontaa tuo kotiinkin, huomaa pian tuijottavansa lautasella olevaa syksyä. Niitä samoja värejä, kuin ulkonakin on. Punajuuri-aura-keitto ja tuoreet sämpylät maistuvat saunan jälkeen ihanalta. Minusta kaikki luonnon värit ovat upeita, tai kuten teemaan kuuluu: ihania! Syksy ja sen sato.
Myös Waku organicsilla ( Waku Organics on luonnonkosmetiikan, kauneustuotteiden ja lisäravinteiden maahantuoja ja palveleva verkkokauppa kuluttajille ja ammattilaisille.) on luonto lähellä sydäntä, sillä Latviasta saapunut ihana utuus, Kivvin Ribes Nigrum -tuotesarja, on kuin suoraan marjapensaasta tai hedelmistä puristaisi parhaat vitamiinit ja tarpeelliset elämän elixiirit omalle iholle. Mustaherukka eli Ribes Nigrum, on yksi parhaista marjoista, mitä tiedän vitamiinienkin puolesta. Mustaherukat ovatkin päätyneet tuotesarjan pakkausetiketteihin sekä tietenkin tuotteisiin. Ihana, kaunis, houkutteleva pakkaus sai minut uteliaaksi. Siispä testiin pari tuotetta setistä. IHANAA!
Testasin sekä Vadelmasiemenjauhetta sisältävän kasvokuorinta Facial Scrubin että Mustaherukkauutetta sisältävän silmänympärysvoide Eye Creamin. Se, mikä minua heti ensimmäiseksi näissä kiinnitti huomiota, oli keveys. Molemmat tuotteet ovat ihanan kevyitä, jopa lähemmäs nestemäisempää, kuin voidetta. Ei kuitenkaan lirua niin, että valuisi pois, mutta.. Kuinka sen nyt selittäisin. Mitään voidenaamaria et siis todellakaan tee tuolla silmänympärysvoiteella.
Tuoksu molemmissa on raikas ja houkutteleva. Juurikin sellainen kun puristetaan mustaherukan lehdelle marjoja ja hedelmiä niin, että mehut sekoittuvat keskenään lehden aromeihin ja niistä tulee ihana miksaus. Kenties kesä ja syksy ovat sittenkin yhtä vielä hetken. Silmien alueiden ihoa kiinteyttävä voide sisältää sheavoita, aprikoosinsiemen- ja helokkiöljyjä ja mustaherukasta, piharatamosta ja kurkusta valmistettuja uutteita.
Tuo ihanan kevyt silmänympärysvoide on tarkoitettu lähinnä +25 vuotiaille, ja se ravitsee ja pehmentää herkkää ihoa ja palauttaa silmien alueiden ihon joustavuuden. Lisäksi voide nuorentaa, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja vähentää ensimmäisiä ihon ikääntymisen merkkejä. Minulla ikää on jo paljonkin enemmän, joten ne ekat merkit näkyvät jo, mutta innostuin kyllä, sillä silmänympärysihoni on ollut kuivaa ja tämän avulla olen saanut kosteutusta ja sitä kautta kauneutta. Sanoisinko pilkettä silmäkulmaan. ;) Lisäksi sheavoista on tullut minulle yksi tärkeimmistä syksyn tuotteista. Kerroinkin jo aikaisemmin, kuinka sheavoi kuuluu jalkojen ja käsien rutiinihoitooni. Nyt siis myös silmänympäryksille. Niin ja tuo voide laitetaan kerran päivässä, eli ei tarvitse usein lisäillä. Kaiken lisäksi jo olemassa olevat ohuet juonteet näyttävät tasaisemmilta ilmeisemmin sheavoin ja öljyjen ansiosta, ja tällä tavoin tekevät meikistäkin tasaisemman.
Kivvin tuotteet saatu blogitestiin Wakulta |
Kasvokuorintaa käytän kerran tai pari viikossa, ihan kuinka iho sattuu kiiltämään tai olemaan muuten kevyen kuorinnan tarpeessa. Kasvokuorinta sisältää vadelmasiemenjauhetta, joka puhdistaa ja poistavaa kuolleen ihosolukon. Kookos- ja aprikoosisiemenöljyä, joka pehmentää ihoa. Mustaherukka- ja kamomillauute kosteuttaa ja uudistaa ihoa sekä vähentää ikääntymisen merkkejä.
Normaalisti olen tottunut tanakoihin kuorinta-aineisiin, joten tämä kevyen tuntuinen kuorintaaine arvelutti ensin. Eka käytöllä kuitenkin huomasin jo, että pienen pienet siemenet tosiaankin kuorivat kuollutta ihosolukkoa pois. Lisäksi tuoksu hivelee aistejani ja kuorinnan pois peseminen tosiaan käy helposti. Ihokin tuntuu aina niin pehmeältä ja siloiselta. Voisin melkein luulla, että nuoruuden lähde on löytynyt, mutta ei se ihan niin taida olla. Suosittelen kokeilemaan ja erityisesti nuorille +25 neidoille vaikka joululahjaksi!
Lopuksi vielä terkut meidän pojilta kaikille suloisille kisukavereille sinne ruudun sille puolelle ja saa ne koirakaveritkin terkkuja pupuista, hiiristä, tipuista ja muista kilteistä lemmikeistä puhumattakaan. Yläkuvassa Luis Ernest Hamilton alias leijonanpoika, meidän puolisokea löytökisumme.
Alemmassa kuvassa tutimassa jo Carlos Adi Mikael, alias pantterinpoika, joka myös on pelastettu ja meille adobtoitu löytökissasuojasta. Ihanat luonnon lahjat meidän perheelle.
p.s. yritän huomenna muistaa ilmoitella arvonnan voittajat!
Kommentit
Ihanaa alkavaa viikkoa Viltsu!
Kisulit saavat täältä villakoiramme Rufuksen hännänheilukset.