Syntymäpäiväkortti
Korttiaskartelu on yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Sitä kautta olen löytänyt myös ihania uusia ystäviä, joista yksi täytti vastikää vuosia. Ystäväni askartelee myös kortteja ja hänen persoonaansa sopii kukat, perhoset, rohkeat kirkkaat värit sekä kimalteet. Tämä kortti on hänelle tehty.
Kortti lähti syntymään pinkille, hieman kimmeltävälle pohjalle. Ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen tein pistelytyön tätä korttia varten. Lisäksi stanssatuista perhosista aloin kasaamaan omatekoista koristetta kimallusta unohtamatta.
Hyvin usein korttiin tulee vain yhtä tai kahta väriä kukissa ja ovat samaa lajiketta. Tässä kortissa kukkien ei tarvinnut olla pelkkää punaista ruusua, vaan ilon ja räiskeen saamiseksi kukkaset olivat villisti vapaana. Myös pistelykuvan kukka oli osa kimppua.
Pistelytyö on tehty läpikuultavalle arkille ja kaikki värillinen on kynistä itse piirrettyä ja väriteltyä. Samoin teksti, sillä tosiaan arkki oli tyhjä, läpikuultava valkoinen arkki. Kortin ylälaitaan laitoin folioteipin ja kukkia lisää.
Tässä kortissa kolmiuloitteisuus on monessa tasossa.
Onko pistelytyö kortissa hitti vai huti?
Kannattaako tuota käyttää jatkossakin, vai haudata sinne ala-asteen muistoihin?
Kommentit
Varasin iloisena Viltsu-rakkaalle Atlantis 11 kortin.