Gluteenittomat buzzaukset

Koska olen yksi Buzzadoreista, ja kaiken lisäksi buzzaukseen valituista, minulla on ollut mahdollisuus testata Schärin gluteenitonta leipää. Schär on Euroopan nro 1 gluteenittomissa tuotteissa.

Aikaisemmat kokemukseni gluteenittomista leivonnaisista ovat olleet yksittäisiä kauan sitten, ja kokemukseni olivat karmaisevia. Siihen aikaan gluteenittomuus oli sama asia, kuin mauttomuus. Tänä päivänä ruoka-allergikkojen ruokavalioissa on panostettu makuunkin, joten uskalsin lähteä testaamaan tätä leipälähetystä.


Kaikkihan lähti siitä, että Buzzador kyseli halukkaita testaamaan Schär Monivilja, Vital ja Classic
hapantaikinaleipää sekä Biscotteja con Cioccolato ja Custard Cream gluteenittomia keksejä. Buzzadorina oleminen on ilmaista (jollen tahdo osallistua maksullisiin kampanjoihin) ja jos minut valitaan, saan lähetyksen postitse tai kotiin kannettuna. Tämän paketin hain Ärrältä, jossa hiljaisena aikana myyjä kysyi, mitä tämä Buzzador oikein on. Kerroin hänelle, ja myyjänkin kiinnostus heräsi.


Tuotteet testataan ja mielellään porukalla. Sitten ne esitellään verkossa ja raportoidaan Buzzadorille. Helppoa ja hauskaa! Buzzaaminen ei vie pajon aikaa, mutta tämä riippuu myös siitä, miten haluat buzzata tuotetta/palvelua. Tuotenäytteiden jakaminen, ystävien ja tuttavien kanssa keskustelu ja loppuraporttiin vastaaminen ovat ainoat pakolliset osat. Toisinsanoen Buzzador on verkkokauppa jossa maksat mielipiteelläsi.

Jos kiinnostuit, tarvitsen vain sähköpostiosoitteesi, johon laitan kutsun tulemaan. Näin Buzzadorissakin tiedetään sinun tulleen juuri minun kauttani mukaan.  



Yhä useampi ystäväni on jättänyt gluteenipitoiset leivät pois ruokavaliostaan, ja jopa kokonaan gluteenin, sillä vatsa ei vaan kestä sitä. Itsekin olen alkanut miettiä gluteenin vähentämistä muun elämäntaparemontin lisukkeena. Mutta mitä leipää ostaa, jollei tiedä, mikä maistuu hyvältä tai jopa kotona leivotun makuiselta?! Enää en halua sitä mautonta murenevaa ja KALLISTA! 

Schär Classic on kolmesta leivästä vaalein viipaleleipä. Se on täysin gluteeniton, vehnätön ja laktoositon, eikä sisällä maitoa tai kananmunaa. Leipä sopii hyvin monelle. 

Mitään mautonta leipää tämä ei ole. Päinvastoin, minut yllätti positiivisesti leivän keveys ja maukkaus. Aivan kuin olisi itse leivottu jotain kevyempää leipää. Sellaista vehnäjauhomaista koostumusta ei löydy, vaan enemmänkin jos voisi verrata sileään riisikakkuun. Ei ehkä oikea vertauskuva, mutten nyt paremmin osaa sanoa. Koostumus on hauraampi, kuin tavallisessa vehnäleivässä, joten Schärin leivät myydään vuoassa. Viipaleet kuitenkin pysyvät ehjinä paahtaessa ja normaalissa käytössä. 

En ole ollut vaalean vehnäleivän ystävä pitkään aikaan, sillä se on pullamössöä ja aiheuttaa hiivaa pitemmän päälle, mutta tällaista riisijauhosta tehtyä leipää mielellään söisin jatkossakin. Ihana saada vaihtelua leipävalikoimaan ja vieläpä vatsa kiittää! 



Schär Vital on kokojyväleipä, joka on tummempi edellistä. Tästä taisi tulla suosikkini näistä kolmesta, ehkä. Aika tasavertaistahan nämä ovat maultaan, kaikki niin hyviä juurikin keveyden ja siementen takia. Ei tule ikävä vehnäleipää! 

Vitalin ehkä paras juttu on siis siemenet. Vital sisältää auringonkukansiemeniä 6,5%, pellavansiemeniä 6,5% ja quinoajauhoa 2,6%. Lisäksi leivässä on kastanjajauhoa 1,0%. Kaikki testaamani leivät ovat lisäksi aivan ihanan kuohkeita ja pehmeitä. Myös reunat ja kantapalat! 


Uutuudet perustuvat uuden sukupolven erittäin runsaskuituiseen hapanjuureen, joka saa leivän maistumaan aivan kuten tuore leipä suoraan uunista. Siksi leipä ei kaipaakaan välttämättä mitään lisukkeita. Voit nauttia siitä siltäänkin esimerkiksi välipalalla, aamulla tai ruuan kanssa. Unohtamatta iltateen aikaa! 


Multigrain on näistä kolmesta leivästä keskimmäinen tummuusasteikolta. Maultaan samaten Vitalia miedompi, mutta Classicia vahvempi.

Tähän kohtaan on aivan pakko laittaa video Youtubesta, sillä sieltä löytyi todella hyvin kertova video. Suosittelen! Videolta näet leivän pehmeyden tuoreeltaan JA paahdettuna. Eli todellakin Schärin leivät ovat täydellisiä ihan normaaliin tyyliin. Olipa tyylisi sitten lämpimät leivät, makkaraleivät tai mitä tahansa. 




Meitä ihmisiä on monenlaisia ja tyyli syödä leipää on jokaisen oma asia. Hyvinkin henkilökohtaista, antoisaa ja joka päiväistä monilla. Leipää nautiskellaan, sitä herkutellaan, syödään nälkään ja jaetaan juhlissa... 


Oletpa sitten minkälainen ihminen tahansa, Schärin leivät ovat omiaan juurikin sinulle. Voit aivan huoleta kerätä useamman makkaraleivän  ja keksit jälkkäriksi Schärin leipävuokaan ja viedä ne telkkarin äärelle kahvikupposen kanssa. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin kahvi ja leipä, kun katsot Haluatko miljonääriksi-ohjelmaa. 


Voit olla se henkilö, joka nopeaan paahtaa pari leipää ja ottaa niiden kanssa lasin vettä ennen töihin menoa. 


Tai ehkä olet se, joka ei leipää syö muulloin, kuin ruuan kanssa, ja sekin mieluusti keittoruokaa. Leipä ja keitto... IHANAA! 

Todentotta, Schär on tarkoitettu meille KAIKILLE! 


Ja mitä tekee herkkusuu, joka ei voi juoda kahvia ilman keksiä? Tietenkin kiinnostui kertakaikkisen paljon näistä Schärin kekseistä. Pitihän ne sumpit keittää samoin tein. 


Custard Cream on gluteenitonta täytekeksiä, jonka paketti kätkee sisäänsä useita pikkupakkauksia. Kaksi täytekeksiä on pakattu pussiinsa, joten paketin avattuasi ei ole pelkoa, että kaikki kuivuisivat pakkaukseen ajan myötä... Siis jollet ole samanlainen herkuttelija, kuin minä. 


Tuollaiset pikkupakkaukset on kätevä ottaa käsilaukkuunkin mukaan, jos tahtoo varmistua siitä, että päiväkahvilla töissä/koulussa/kylässä tarjottava on gluteenitonta. Nämä ihanat pikkukeksit ovat täytetty vaniljakermatäytteellä. 


Vaikkei yksi keksi olekaan suuren suuri, on huomioitava se, että yksi keksi sisältää oikeastaan kaksi keksiä päällekäin ja täytteen. Voisi siis periaatetta verrata domino-tyyppisiin kekseihin. Ja jos tarjolla on vieraillekin näitä, olen aivan varma, etteivät huomaa mausta sitä, ettei näissä ole vehnää eikä gluteenia. Laktoosia sisältää, muttei minulle tullut tästä oireita, kun söin.. ups.. kerralla kaksi . 
Maku on vaniljaisen kermaisa ja murokeksimäinen ehkäpä. Tykkään kyllä. 


Suklaakeksit eivät välttämättä ole minun juttuni ellei sitten suklaa ole murusina keksiin leivottuna. Siksi hieman arastelin tätä pakkausta. Biscotti con cioccolato on sananmukaisesti siis keksi suklaalla eli suklaakeksi. 


Tämän pakkauksen keksit ovat pakattu kolmen keksin lokeroihin. Sinänsä kätevää, jotta keksit pysyvät ehjinä aina tarjoiluun saakka ja jollei muovia paketin päältä revi pois, saa loput pidettyä suojattuina. Tosin eivät kuivu suklaan ansiosta piloille. En ainakaan ole huomannut sellaista. 


Ja jälleen sumpit tulille ja kupposeen. Keksi on juuri sopivankokoinen kahvitteluun. Makeutta on, mutta myös ihkaoikean TUMMAN suklaan maku. Se suorastaan yllätti minut, sillä ensin maistoin ja sitten luin, mistä on tehty. Halusin tavallaan maistaa ilman ennakkokäsityksiä. Ihanan erilainen suklaakeksi. Jopa juhlava ja hienostunut. Keksien Rolls Royce! 
Tumma suklaa 30% jossa min. 60% kaakaon ainesosia.


Plussaa myös suklaakeksin ulkonäöstä, jossa suklaapuoli on vinoneliökoristeltua ja toisella puolen on auringonnousu tai -lasku. Upea yksityiskohta! Nautinto! Kahvipöydässä nämä keksit melko varmasti puhuttavat. 


Leivät ja keksit testiin Buzzadorilta
Video Youtubesta
Astiat itse hankittuja



Kommentit

Mä pääsen usein maistelemaan gluteiinittomia leipiä ja leivonnaisia, kun työkaveri on keliaakikko. Ihan parasta on gluteiinittomat mokkapalat :)
Muista tosiaan, kun gluteiinittomuus tarkoittu mauttomuutta ja leipä oli sellaista, että venyi ja paukkui.
Ihanaa kun tähänkin on saatu muutos.
Näitä olisi ollut kiva päästä maistelemaan, mutta en kuulunut kohderymään. :) Tuttavapirissäni on useampi gluteeniton ja sen takia tulee tasasen välein leivottua gluteenittomia leivonnaisia ja ostettua leivoksia kaupastakin. Valtavasti on tuotteet kehittyneet ja miltein pelkästään hyvää sanottavaa niin omista, kuin valmiista gluteenittomista tuotteista. :)
Anonyymi sanoi…
En syö mitään mitä mainostetaan :) Missä ohjelmassa sun poika oli? En vain usko taas koko kirjoitusta
Outi, mokkapalat kuulostaa todella hyvältä. Namia.
Jenspa, on todella hyvä, että tuotteet kehittyvät. Ja tulee uusia tuotteita. Onneksi allergiat ja ruokavaliot ovat yhä enemmän huomioituja. Gluteenittomat tuotteethan eivät ole yksistään keliaatikoiden juttu, vaan myös jokaisen joka ei halua vehnää käyttää. Esim. Kilpirauhasvaivoissa gluteenia suositellaan vältettävän.
inspiration sanoi…
Tulla Anonyymilla kovin on vähän tuotteita joita voi syödä kun lähes kaikkea mainostetaan :)
Anonyymi, vai käytämmekö oikeaa nimeäsi kuten vuosia aiemmin?

Mitä tulee buzzaukseen, niin tämä ei ole mainos. Olen puolueeton tuotetestaaja. Kerron mielipiteeni julkisesti. Jos en tykkää, kertoisin senkin. Blogipostaushan on mun oma valinta. Olisin voinut vain jutella kasvotusten kavereille ja laittaa Facebookissa pikku jutun. Halusin kuitenkin kertoa näistä myös täällä... Sinullekin.
Jokainen valitsee itse ostaako vai ei.

Buzzauksen tarkoitus on palvella yritystä parantamaan tuotteita tai mikä on jo hyvää. Samalla tuoda tuotteet tutuksi tavallisille ihmisille. Meille jokaiselle.

Jos olet kiinnostunut buzzaamisesta niin laitetaan sinut mukaan buzzadoriin.

Etkö todella osta MITÄÄN MITÄ MAINOSTETAAN!? Uskomatonta! Mitä sinä sitten voit syödä?! Eikö lähestulkoon kaikkea mainosteta! ? Tv, lehdet, mainosposti...?? Uteliaisuus heräsi. Kerro toki lisää.

Teija, jäämme uteliaina odottamaan, mikä ruokavalio on kyseessä. Oma Luomuviljely tms on rankkaa puuhaa joten tuskin siitä on kyse. Tämä todella kiinnostaa kuulla. :)
Jaana H-V sanoi…
Olen ollut monta vuotta gluteenittomalla ruokavaliolla ja tykkään näistä tuotteista joista kerroit. Kiitos!
Mulla tuli kerran yksi vieras, jonka vatsa ei kestänyt yhtään gluteenia. Kyllä tuli vähän pakokauhu, kun täältä pieneltä paikkakunnalta ei löytynyt mitään herkkuja. Onneksi löysin Pirjon Pakarin leipää, ja he toivat herkkupalat tullessaan. Isäntä maistoi ja sanoi niiden olevan hyviä, ne oli itse leivottuja.
Toi keksi näyttää aika herkulliselta.
Nanna sanoi…
Kilpparipotilaalle ei suositellakaan tavis leipää enää.Mä olen viime aikoina sitä syönyt ja voi kamala mitkä vatsaoireet ja turvotukset. Tosi mielenkiintoisia tuotteita! Anonyymille voin kertoa että itse olen nähnyt kirjoittajan pojan eräässä ohjelmassa että kyllä se kannattaa vaan uskoa;)
Ei kirjoittajalla ole mitään syytä valehdella...Tuollaiset kommentit voisi hyvin jättää kirjoittamatta...
Jaana, kaupassa huomasin esimerkiksi tuon täytekeksipaketin maksavan saMan verran kuin normaalin Keksipaketin. noin 1.60€.
Tuija, onneksi yhä useammat kaupat ovat alkaneet ottaa enemmän ja enemmän gluteenitonta valikoimaansa. Enää ei gluteenittomuus maistu pahalta. Olen jo pitemmän aikaa käyttänyt myös joitakin gluteenittomia ruokia ja tarvikkeita. Esim. Gluteeniton ja laktoositon maksalaatikko. Aivan täydellistä nyt kun siinä on rusinoita.
Nanna, onneksi on näitä vaihtoehtotuotteita. Vatsaoireita en minäkään näistä saanut.
Ja Nanna kiitos. Anonyymille en viitsinyt edes alkaa todistella. Tuollainen kommentti paljastaa vain kommentoijan omat ongelmat. Edelleen. Ja totta. Voisi jättää kirjoittamatta ja yleensäkin poistua jollei lukemansa kiinnosta.
Nanna, onneksi on näitä vaihtoehtotuotteita. Vatsaoireita en minäkään näistä saanut.
Ja Nanna kiitos. Anonyymille en viitsinyt edes alkaa todistella. Tuollainen kommentti paljastaa vain kommentoijan omat ongelmat. Edelleen. Ja totta. Voisi jättää kirjoittamatta ja yleensäkin poistua jollei lukemansa kiinnosta.
Kiki sanoi…
Oi, sää olit käynyt kyselemässä kuulumisia, kiitos <3 Keväällä sattui jotain ja mun on ollut hankala päästä töyrään yli. Sitten on vaan tullut hautauduttua yksinäisyyteen ja viikot kuluu ja kuukaudet kuluu. Olipas tämä nyt masentava ruikutus :D Mutta kekseistä; nuo yksittäispakatut on hyviä vierasvaroja gluteenittomille. Sitä voi kuvitella säästävänsä ne seuraavaan kertaan. Siis teoriassa :D Oikeasti ne tulee siirrettyä oman kahvikupin viereen heti kun keksihammaasta kolottaa :D