Terveiset umpihangesta!
Tämä päivä meni vauhdilla. Aamulla kun herättiin, syötiin aamupala ja puettiin ihan rauhassa. Siinä aamutohinta, teen keitto pulloon ja kaikessa rauhassa sitten ulos matkaan.
Ajoimme toiselle paikkakunnalle kätköilemään. Ensin suurelle golfradalle, josta nopeasti kätkö löytyikin, mutta vaati lumihangessa kahlaamista. Keli oli kaunis, lämmin ja kirkas. Ihana ulkoilusää. Että ei muuta kuin seuraavalle kätkölle. :)
Seuraava kätkö olikin ihmisvilinän takia haasteellisempi. Joku mummeli katseli hieman kummissaan, kun kaksi aikuista naista rymysi lumipenkan kautta kohti huoltoaseman katon rajaa. No, ei me sinne katolle menty, eikä edes minnekkään vaaralliseen taikka luvattomaan paikkaan, multa uskon, että siltä se näytti. :D Valitettavasti purkki jäi löytymättä. Todennäköisesti lumen alla piilossa.
Ja sittenpä mentiinkin sivutietä pitkin jonnekin syrjäkylille. Sieltä löytyi jäinen lampi ja lammen jälkeen metsää. Meidän piti kahlata umpihangessa jälleen kerran. Sinne sitä metsään lammen jäältä mentiin. Välillä katseltiin pupusten jälkiä, että onpas niillä metkat "kelkkareitit" tai pupujen hiihtoladut. Gps-paikannin alkoi jumittaa, kun puut olivat kattonamme. Kuitenkin se jumittunut lukema, 63 jalkaa, kertoi, että matka olisi tarpeeksi tiettyyn paikkaan saakka. Suunta vain pitäisi keksiä... Näppäränä tyttösenä keksin suunnan, kun huomasin puussa jotain outoa. Siellähän se kätkö oli! Nimi logikirjaan ja travel bugi taskuun ja sitten kahlaamaan rinnettä ylös ja oikkaria auton suuntaan.
Kävimme samaisella uimarannallakin, jossa kävin jo viime kesänä yksin. Silloin en saanut tilaisuutta maata rähmälläni rantavedessä, joten kävimme nyt kurkistamassa, josko voisi talviaikaan sen kätkön löytää. Ei onnistunut. Liikaa lunta. Murunen oli siellä laiturin kupeessa kuin pieni koiranpentu ja kaivoi ja kaivoi, mutta ei kyllä mitään löytynyt. Pakko se on kesällä kahdestaan katsella uudestaan.
Kävimme erään joen rannallakin ja jälleen kerran umpihangessa kahlattiin. Jestas sentään, että oli lunta! Siellä sitä yritettiin rämpiä ristiin rastiin, kun pimeys jo laski varjonsa yllemme ja taskulampun valossa seikkailimme. Gepsi ei suostunut näyttämään oikeaa paikkaa. Lähin oli 5 jalkaa ja siellä oli luminen penger suoraan joen jään päälle kaartuvana. Ei todellakaan uskaltanut mennä reunalle nyt, kun ei nähnyt, minne astua. Sekin kätkö oli siis lumen alla. Nyt jo satoi ihan reippaasti märkää räntää.
Urheilukenttä käytiin vielä katsomassa. Pari poikaa olivat luistelemassa ja kummastelivat meidän touhujamme. Täytyy sanoa, että pidimme jo itsekin itseämme ihan pöljän näköisinä siellä edestakaisin kulkiessamme puhelimet kädessä ja taskulampuilla tiiraillessa penkkien alle. :D Tämän kätkön kohtalo jäi epäilyttämään, että se olisi tuhottu. Nimittäin oleellinen osa siitä löydettiin, mutta itse purkkia ei. Varmistus netistä, edellinen kävijä tuumaili ihan samaa. Joku ei-kätköilijä tuhonnut sen. :(
Pieni puistomainen alue oli viimeisenä matkallamme. Ja tottahan toki aurattu kaikki lumet jokaikiseen kohtaan siinä reunalla. Ei mitään paikkaa, mistä pääsisi helposti sinne puiden katveeseen. Ei siis vieläkään päästy eroon sanasta : KAHLATAAN. Humpsis. Nivusia myöten hangessa. Minun voimani olivat jo sitä luokkaa, että alkoi jaloista mennä voimat ja kivut olivat liikaa. Pahoinvoivana kuitenkin päätin vielä tämän kätkön katsoa ja sitten kotia kohti, mars matkaan! Vaan turha oli tämäkin reissu. Nimittäin kahlasimme puun juurelle keskelle sitä puistomaista aluetta. Siellä totesimme, että tuollahan se purkki on! Näkyi siis. Mutta sinne pitäisi kiivetä jollakin tolppakengillä! Että eipä sitten muuta kuin autolle ja kotiin. Tietenkin kahlaten ensin sinne autolle. ;D
Joo, ei naurattanut enää tuossa vaiheessa, vaan suljin silmäni ja lähdin mielikuvamatkalle. Matkustin merenrannalle, jossa oli kuntosali ja personal trainer. :D
Kotona hieman lepoa ja sitten syömään. Kello olikin jo vaille 9 illalla. Tuumasin vaan, että päivä meni sitten kahlatessa lumessa. Ylitin itseni, saimme raitista ilmaa ja liikuntaa, pää tykkäsi, löydettiin me kuitenkin pari kätköä lisää ja nähtiin yksi. Ja se travelbugi! Kivaa oli, kivuista huolimatta.
En luovuttanut helpolla. Totta puhuakseni, jätimme vain yhden kätkön käymättä kipujeni takia. Enää en yksinkertaisesti voinut lähteä sinne. Sanon kuitenkin, että olen itseni sankari! Ja murunen on myös minun sankarini. :)
Ja kotona kuulimme pariltakin taholta, ettei ulkona ole voinut tänään olla tai kahlata lumessa. Onhan talvi! Hmm... Kuka voi, kuka ei. Ei ole tarkoituskaan, että on aikataulu, kiire, kova vauhti ja hirmuton riuhtominen mennessämme tuolla reissuillamme. Varusteidenkin on oltava tarpeeksi hyvät. Ei kalliit, vaan hyvät. Ja taukojen tarpeeksi pitkät. Varakäsineet. Minullakin oli yhden bloggaajan neulomat villasukat ja toisen bloggaajan lahjoittamat lapaset. :) Kiitos vaan heille! Ja kotona tosiaan lepoa, pillereitä, lepoa... Ja huomenna lepopäivä ja parantelua.
Kannatti herätä!
Ajoimme toiselle paikkakunnalle kätköilemään. Ensin suurelle golfradalle, josta nopeasti kätkö löytyikin, mutta vaati lumihangessa kahlaamista. Keli oli kaunis, lämmin ja kirkas. Ihana ulkoilusää. Että ei muuta kuin seuraavalle kätkölle. :)
Seuraava kätkö olikin ihmisvilinän takia haasteellisempi. Joku mummeli katseli hieman kummissaan, kun kaksi aikuista naista rymysi lumipenkan kautta kohti huoltoaseman katon rajaa. No, ei me sinne katolle menty, eikä edes minnekkään vaaralliseen taikka luvattomaan paikkaan, multa uskon, että siltä se näytti. :D Valitettavasti purkki jäi löytymättä. Todennäköisesti lumen alla piilossa.
Ja sittenpä mentiinkin sivutietä pitkin jonnekin syrjäkylille. Sieltä löytyi jäinen lampi ja lammen jälkeen metsää. Meidän piti kahlata umpihangessa jälleen kerran. Sinne sitä metsään lammen jäältä mentiin. Välillä katseltiin pupusten jälkiä, että onpas niillä metkat "kelkkareitit" tai pupujen hiihtoladut. Gps-paikannin alkoi jumittaa, kun puut olivat kattonamme. Kuitenkin se jumittunut lukema, 63 jalkaa, kertoi, että matka olisi tarpeeksi tiettyyn paikkaan saakka. Suunta vain pitäisi keksiä... Näppäränä tyttösenä keksin suunnan, kun huomasin puussa jotain outoa. Siellähän se kätkö oli! Nimi logikirjaan ja travel bugi taskuun ja sitten kahlaamaan rinnettä ylös ja oikkaria auton suuntaan.
Kävimme samaisella uimarannallakin, jossa kävin jo viime kesänä yksin. Silloin en saanut tilaisuutta maata rähmälläni rantavedessä, joten kävimme nyt kurkistamassa, josko voisi talviaikaan sen kätkön löytää. Ei onnistunut. Liikaa lunta. Murunen oli siellä laiturin kupeessa kuin pieni koiranpentu ja kaivoi ja kaivoi, mutta ei kyllä mitään löytynyt. Pakko se on kesällä kahdestaan katsella uudestaan.
Kävimme erään joen rannallakin ja jälleen kerran umpihangessa kahlattiin. Jestas sentään, että oli lunta! Siellä sitä yritettiin rämpiä ristiin rastiin, kun pimeys jo laski varjonsa yllemme ja taskulampun valossa seikkailimme. Gepsi ei suostunut näyttämään oikeaa paikkaa. Lähin oli 5 jalkaa ja siellä oli luminen penger suoraan joen jään päälle kaartuvana. Ei todellakaan uskaltanut mennä reunalle nyt, kun ei nähnyt, minne astua. Sekin kätkö oli siis lumen alla. Nyt jo satoi ihan reippaasti märkää räntää.
Urheilukenttä käytiin vielä katsomassa. Pari poikaa olivat luistelemassa ja kummastelivat meidän touhujamme. Täytyy sanoa, että pidimme jo itsekin itseämme ihan pöljän näköisinä siellä edestakaisin kulkiessamme puhelimet kädessä ja taskulampuilla tiiraillessa penkkien alle. :D Tämän kätkön kohtalo jäi epäilyttämään, että se olisi tuhottu. Nimittäin oleellinen osa siitä löydettiin, mutta itse purkkia ei. Varmistus netistä, edellinen kävijä tuumaili ihan samaa. Joku ei-kätköilijä tuhonnut sen. :(
Pieni puistomainen alue oli viimeisenä matkallamme. Ja tottahan toki aurattu kaikki lumet jokaikiseen kohtaan siinä reunalla. Ei mitään paikkaa, mistä pääsisi helposti sinne puiden katveeseen. Ei siis vieläkään päästy eroon sanasta : KAHLATAAN. Humpsis. Nivusia myöten hangessa. Minun voimani olivat jo sitä luokkaa, että alkoi jaloista mennä voimat ja kivut olivat liikaa. Pahoinvoivana kuitenkin päätin vielä tämän kätkön katsoa ja sitten kotia kohti, mars matkaan! Vaan turha oli tämäkin reissu. Nimittäin kahlasimme puun juurelle keskelle sitä puistomaista aluetta. Siellä totesimme, että tuollahan se purkki on! Näkyi siis. Mutta sinne pitäisi kiivetä jollakin tolppakengillä! Että eipä sitten muuta kuin autolle ja kotiin. Tietenkin kahlaten ensin sinne autolle. ;D
Joo, ei naurattanut enää tuossa vaiheessa, vaan suljin silmäni ja lähdin mielikuvamatkalle. Matkustin merenrannalle, jossa oli kuntosali ja personal trainer. :D
Kotona hieman lepoa ja sitten syömään. Kello olikin jo vaille 9 illalla. Tuumasin vaan, että päivä meni sitten kahlatessa lumessa. Ylitin itseni, saimme raitista ilmaa ja liikuntaa, pää tykkäsi, löydettiin me kuitenkin pari kätköä lisää ja nähtiin yksi. Ja se travelbugi! Kivaa oli, kivuista huolimatta.
En luovuttanut helpolla. Totta puhuakseni, jätimme vain yhden kätkön käymättä kipujeni takia. Enää en yksinkertaisesti voinut lähteä sinne. Sanon kuitenkin, että olen itseni sankari! Ja murunen on myös minun sankarini. :)
Ja kotona kuulimme pariltakin taholta, ettei ulkona ole voinut tänään olla tai kahlata lumessa. Onhan talvi! Hmm... Kuka voi, kuka ei. Ei ole tarkoituskaan, että on aikataulu, kiire, kova vauhti ja hirmuton riuhtominen mennessämme tuolla reissuillamme. Varusteidenkin on oltava tarpeeksi hyvät. Ei kalliit, vaan hyvät. Ja taukojen tarpeeksi pitkät. Varakäsineet. Minullakin oli yhden bloggaajan neulomat villasukat ja toisen bloggaajan lahjoittamat lapaset. :) Kiitos vaan heille! Ja kotona tosiaan lepoa, pillereitä, lepoa... Ja huomenna lepopäivä ja parantelua.
Kannatti herätä!
Kommentit
Moni kätköilijä kätköilee lasten, pientenkin kanssa. Siinä saa samalla sen ulkoilun ja kävelyn, kun käy lasten kanssa. Eihän se tarkoita, että pitäisi lapset viedä kallion reunalle tai järveen, vaan ihan vaikka leikkipuistokätköille tai lenkkipoluille. Kätköjä löytyy aikuisille ja perheille. :)