Siirry pääsisältöön

Helmikuun viimeinen sisustusvinkki

Helmikuu loppuu aivan kohta ja siirrymme askeleen lähemmäs kevään vesilätäköitä, perhosentoukkia ja aurinkoa. Joillekin se on loskaa, märkää ja kurjaa aikaa, kun taas joillekin kaikkea ihanaa, elämään syntymistä ja kauneutta. Samapa tuo, kuinka näet kevään. Minun kevääni on keltainen ja vihreä!

Keltaista ja vihreää ajattelin teillekin näyttää sisustuksien arkistoista. Ne viimeiset helmikuun vinkit ennenkuin siirrymme maaliskuun teemaan, mikä kuuluu näin:

MAALISKUUSSA: Askartelukirjoista korteiksi.

Tällä kertaa menemme IKEAAN!

Tule mukaan!


Lastenhuoneen sisustuksessa on hyvä ottaa huomioon se, minkä kokoinen tenava siellä asustaa. Mini-ihmiselle kaikki "tavallinen" on jättisuurta. On todella hankalaa istua liian suurella tuolilla ja kurkotella pöydän reunalle. Tai jos koko oma huone on jättiläiselle sisustettu, kuinka luulet huoneen inspiroivan häntä? Siispä Ikean mini-kokoiset huonekalut, vaikkapa tuollainen keväinen keltainen jakkara on juuri omiaan mini-ihmiselle. Hinta kiinnostanee... 5,99€!

Keittiötekstiilit ovat myös osa sisustusta. Minusta keittiössä kuuluu olla käsien kuivauspyyhe ja sitten helposti otettavissa leivontaan liina. patalaput ja pannualuset myös, tietenkin. Mutta onko keittiön tekstiilit oltava aina vaan piparkakku-ukoilla kuvioituja tai jotain ruutupyyhkeitä?

Vastaus on EI.
Ruutu kuitenkin pitää suosionsa edelleen kodeissa, joten valitse omasi Ikeasta... Ruutua tai kukkasta.
Hintaa noilla pyyhkeillä on 4,50€ 2kpl. Ei paha!

Muistatko vielä, kun kerroin synttäreistäni ja siitä, että unelmastani tuli totta? sain askarteluhyllykön synttärilahjaksi! Sitä olemme kasailleet ovi kerrallaan ja laatikosto kerrallaan. Ikean hyllykkö on todella näppärä!
Tämä samainen hyllykkö, mikä siis minulla on verstaalla, maksaa Ikeassa 159€. Värivaihtoehtoja on useita ja käyttötapoja on useita. Voit lisätä pienempiä pätkiä rinnalle tai kasata pienemmistä haluamasi kokoonpanon. Onko se seinää vasten vai tilanjakajana? Ovilla, laatikoilla, laatikostoilla vai tuoltaan?
Pyörillä vai ilman?

Saatavana vaikkapa musta hyllykkö vihreillä ovilla tai valkoinen hyllykkö punaisilla ovilla, ruskea hyllykkö peiliovilla,... Ihan vaikka kaikkea sekaisin. :)

Mietippäs vastaavaa huonekalukaupoista... Ja hinta oli?


Kevyt ja raikas keväinen päiväpeitto 250x250cm hintaan 19,90€. 
Siis PÄIVÄPEITTO alle 20€!


Arvaappas huviksesi paljonko Ikeassa maksaa tämä vihreä paneeliverho?
Vertaukseksi sanoisin, että hintaluokka muualla on noin 10-50€ kipale. Eikös vain?
Ja noi tollasethan ovat tämän päivän juttu. 
Antavat valoa kotiin ja ei tartte laskostella ja ovat helppoja ja pysyvät paikoillaan...
Ikeassa tämä verho maksaa 1,99€! Siis 2€:n kolikolla!
Saatko kahvikupillista sillä hintaa kahvilasta?

Myös seuraavat tuotteet löydät Ikeasta:
4,99€

12 osaa 12,99€

3,99€

taulu 9,99€











Kommentit

Phedra sanoi…
Niin ihania keväisiä värejä. Pitäis mlähteäkin käymään Ikeassa.

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…