Leimattu pieni haaveilija


Tällä leimatulla pienellä haaveilija-tyttösellä puun alla osallistun "Kortiston" haasteeseen. 
Mainittakoon vielä sekin, että "Heidin korttipaja" jakaa palkinnon siellä. :)



Kortissa leimattua on vaikka ja mikä!
Aloitetaan tästä omatekoisesta perhosesta. 
Perhonen on itse stanssattu ja kohokuvioitu. Sen jälkeen väritin sen leimasinmusteella.


Leimattua ovat tyttönen puun juurella sekä tyttösen ympärillä kirmailevat perhoset. Kelpaisi minunkin maata tuolla nurmella ja haaveilla paremmasta. Nauttia auringon paisteesta, linnun laulusta ja rauhallisesta kiireettömästä ajasta. Olla vaan. Ei mitään huolia. 

Kuva väritetty copiceilla, pro markereilla ja aqua markereilla.



Leimattua on myös puun oksat kaikki. Myöskin korttikuvan reunat on musteella käsitelty.
Copicilla annoin kevyen säväyksen kuville.


Kokonaisuudessaan siis KAIKKI mitä näkyy kortissa, on tehty ja/tai käsitelty leimasimilla ja musteilla. täydellinen leimasintuotos.



Lisäksi samaan pakettiin voisi laittaa vaikka kortin teemaan sopivat tekemäni puuhelmikorut. 
Miten olisi vaikkapa kelta-ruskea kaulakoru ja rannekoru tai täysin ruskea kaulakoru? Vihreääkin on, joten ei muuta kuin yhdistelemän. :)

Tänään olen haaveillut leimasimista ja niin vielä tässäkin postauksessa aion haaveilla. 

siispä sunnuntaihaaveilujen viimeinen osa:

Jos saisin 3 leimasinta, mitkä ne olisivat?

1. vai pitäisikö jo sanoa 15? ;D

Ekana tulee mieleeni auto-leimasin. Haluaisin poikien ja miesten kortteja varten vanhanajan auton.

2. Lista! siis sellainen lista, mikä voisi olla vaikkapa ostoslistapohja, top-ten listapohja, jokin kirjoitettava lista. Siinä olisi otsikolle paikka ja sitten numeroituna allekkain 1-10 kohtaa. Juu, sellainen olisi kiva.

3. pitsiboordinauha-leimasin. Jotakuinkin sentin leveys ja 13 cm pitkä. kaunis pitsinauha-leimasin. 

Näihin tunnelmiin päätän unelmointini.

Kommentit

Kotilaiska sanoi…
AI-VAN IHANA kortti, rupesin just siitä haaveilemaan että miten saisin sen itselleni kun ei ole ATC jonka vois vaihtaa niin olisko se inspis-kaupassa myynnissä vai joudunko nyt vaihtaan oman äitimuorini siihen.Siinä on justiinsakkin sellainen unelmoivan kirkas kevät tai kesä päivä kun aurinko paistaa 100:a, perhoset lentää ja on itse kellahtanut nurmikolle haaveilemaan jos mistä. Minä niin toivon että voittaisit nuo haaveilemasi leimasimet kun oot noin taitava leimailija
Kiitos. =)
Äitiäsi en halua vaihdossa kuitenkaan. Oma äitinion elossa ja anoppikin on omasta takaa. =D joten inspis-kauppaan se on mentävä. Tilaajalahjakin tulee mukaan, joten pieni investointi se on haaveiden kortista pari kolikkoa joilla saisin itse 2litraa hyla-maitoa.