Runebergin päivää!

Se olisi Runebergin päivä! Liput liehuvat saloissa ja noita herkullisia Runebergin torttuja saa vielä kaupoista ja leipomoista. Kerran vuodessaha meillekin noita hommataan, sillä ne ovat Murusen lempparileivoksia. 

Meillä Runebergin torttu on aina tehty karvasmanteliöljyllä. Kaupoista kuitenkin saa myös ilman sitä ja huomasinpa tänään jotain aivan erilaistakin versiota, missä oli appelsiinin kuorta ja hirvensarviuutetta. Juu, en ostanut niitä!

Mites teillä, karvasmanteliöljyllä vai ilman?
Tuo on niin mielipiteitä jakava mausteaine, että joko siitä tykkää tai sitten ei. Niin moni kammoaa sitä, mutta vastaavasti niin moni rakastaakin sitä makua.



Meille itseasiassa ostettiin eilen leipomolta neljä kappaletta, mutta joku nopea herkkusuu kerkesi napata yhden ja mussuttaakin sitä, ennenkuin sain kameran valokuvauskuntoon. ;) Testiksi kaupasta lisää. Ihan samalta ne maistuvat, mutta kaupan tortut ovat hieman kosteampia. Leipomolta ostettuja voi syödä käsin.


Ja tietenkin iiiso kuppi kahvia kyytipojaksi. 


tuli tuossa mieleeni, että viime joululta eniten käytössä ollut lahja on aamutossut. Ne sujahtavat jalkaani joka aamu ja ilta. Päivälläkin ne ovat yleensä jalassa näin talvikylmällä. Nuo Hush puppiesit ovat todella miellyttävät ja pehmeät ja saan ne helposti jalkaan, kun ovat avoimena ihan ilman käsillä avaamista. Aiemmat  olivat hieman ahtaampilestiset ja pohjat natisivat joka askeleella. No, ne olivatkin jotain kosmetiikkafirman tossuja.


Kauppareissu ja kirppisreissu oli tänään. Sen verran koville otti, että meinasin pyörtyä loppuajasta kirppiksellä. Yritin huilailla ja hieroa selkää, mutta toisinaan pääsi ihan vahingossa kirosanoja ilmoille. Onneksi ei ollut kuulevia korvia vierellä. Kotona sitten lepoa ja rakkaan hellää hoitoa. Se siitä lenkille lähdöstä tai apteekkiasioista. No, huomenna... 

Oli tarkoitus käydä Raxissakin, mutta sekin nyt jäi väliin tuon kivun takia. Ei oikein ruoka maistu, kun meinaa laatta lentää. Käydään sitten ensi viikolla Raxissa tarjoussapuskoilla. :)



Tuli tässä mieleeni, että nyt alan kysellä jo tässä vaiheessa haasteeseen design teamin jäseniä! Saa olla kuka tahansa teistä ja millä taidoilla tahansa! Ja vaikka seuraavaan haasteeseen onkin jo DT, niin sitten seuraavaan ei vielä ole, jotenka jos haluat työsi esille ja mainetta ja kunniaa muutenkin, niin laitappas meilillä tulemaan vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot halukkuutesi toimia DT:nä. 

DT:ksi riittää se, että haluat tehdä tulevassa haasteessa annetun aiheen mukaisen työn. Mutta jos sinulla on ideoita itselläsi, mielellään voit laittaa ideasi mukaan ja silloin nimenomaan SINUN ideasi on sen haasteen aiheena, jossa sinä olet DT. 

Juuri niin! Tänä vuonna Inspis-haasteessa aiheet ovat design teamin omia aiheita! Minä en yksin siis niitä päätä, koska haluan aiheet sellaisiksi, että osallistujia olisi enemmän. Siksi tänä vuonna aiheet tulevat teiltä!

Ja jos nyt jostain syystä et halua DT:ksi, mutta sinulla olisi hyviä ideoita, voit toki niitäkin ehdotella, niin laitan aiheeksi niitä, jos jossain kuussa ei ideaa tulekkaan DT:ltä.

DT tekee etukäteen tulevan haasteen aiheen mukaisen työn, laittaa sähköpostilla siitä kuvan minulle ja minä hoidan loput. 

Minä esittelen haasteessa DT:n, DT:n antaman aiheen, DT:n tekemän työn, lähetän DT:lle pienen lahjan ja pitkin kuukautta linkittelen "ohimennen" DT:n blogia omalle sivulleni. (Ihan niinkuin sponsoreitakin). 

Mitään hävittävää sinulla ei ole. Myös DT osallistuu työllään arvontoihin!

Nythän "mökkihöperön pöperöt" on desing teamissa ja "Korttisirkus" sponsoroi Inspis-haasteen palkinnon. 

Lisäksi lupailin, että jos osallistujia olisi 10, arpoisin toisenkin palkinnon.
Vielä ehtii mukaan!

Ja DT-hakemukset ja ideat tai sponsorilupaukset voit laittaa tähän osoitteeseen:

vilimarika ät gmail piste com

ät on @
piste on .



Hohhoijaa.. Yritän saada koko postauksen loppuun asti kerralla, mutta täytyy todeta, että istuminen on niin rankkaa puuhaa, ettei tästä tule mitään! 

Onneksenne ette kuitenkaan huomaa taukoja, ette viivästyksiä tai muutenkaan tekstissä ei ole kohtaa "Jatkuu" tai lukeminen viivästy 5 minuutilla tai puolella tunnilla. :) 

Toisaalta haittaisiko tuokaan mitään, jos tauon ajaksi alkaisi soida taukomusiikki tai pyöriä jokin hauska video tai pikkuruinen peli, joka pitäisi läpäistä. 

Mikä olisi mieluisin tauko-puuha sinusta tällaisissa tilanteissa?


Tässä olisi vielä itselläni puuhaa. Anna hyvän kiertää-haasteeseen lupauksiani olisi vielä kahdelle toteutettava. Lisäksi joulukortti-ylläriarvonnasta 2 on saamassa yllärin. Ystävänpäiväylläreitä on lähdössä tänä vuonna ainakin 5 kappaletta. Kuusi... Voi apua! Kuinka voin valita, kenelle laitan,  kenelle en? Arvontaa! :D

Mutta nyt rakkaat blogini lukijat, seuraava postaus ilmestyy kädentaitojani esittelemään kotvan kuluttua!

Ihqua Runebergin päivää!

Vilimarika

Kommentit

Riitta Sinikka sanoi…
♥ Oikein hyvää Runebergin päivän jatkoa!♥
Tuula sanoi…
Minä kuulun joukkoon "yök" karvasmanteliöljy. Enkä muutenkaan noista leivoksista tykkää. Poika sai maistaa tänään, muttei tykännyt hänkään.