makujen matkassa rakkauden kanssa

"Pinskun haasteessa" (voimassa 17.2.2013 asti ja osallistujien kesken on arvontakin) Kyseltiin, rakkauden perään . 
Rakkaus on mielestäni niin monivivahteinen asia, ettei sitä voi yhdellä tai kahdella sanalla kuvata. 
Rakkaus voi olla puolisoa kohtaan tai se voi olla lastaan kohtaan. Myös ystävän rakkaus on suurta ja kaunista. Rakkaus harrastukseen, rakkaus johonkin tiettyyn asiaan...

Otin aiheesta sen rakkauden, mitä tunnen Murusta kohtaan ja tein siitä atc-kortin.


Korttipohjan värjäsin parilla eri musteella. Sitten vaan sanailemaan korttiin yli 30 erilaista asiaa, mitä mieleeni juolahti sanasta Rakkaus.

Se on toisen auttamista, tietynlaista vapautta, kaipausta ja intohimoa. Rakkaus on kaikkea kaunista ja ripaus suolaa ja karvasmantelia. Se ei kuitenkaan ole pakottamista, ei alistamista eikä sitomista liekaan. Liian usein aletaan polkea puolisoa rakkauden nimissä alemmas tai sidotaan. Ollaan mustasukkaisia liikaa. Rakkaudessa tehdään sitä, mitä halutaan toiseltakin saada. 

Rakkaus on toki sanojakin, mutta enemmän se on tekoja. 

Sitten aiheesta toiseen, eli makujen matkaan!

Atc-kortissa matkustetaan makujen matkassa maailmaa ympäri. Maistellaan Ameriikan herkkuja, suomalaisia perinneruokia, ihania kuppikakkuja maailmalta, Ranskasta croisantteja...

Tämä kortti matkaa eteenpäin, elikkäs ei voi varata. 

Ja makujen matkassa olimme mekin Laskiaisena.


Iki-ihanat perinteiset, ja omatekoiset laskiaispullat! 
Tällä kertaa kermavaahdolla ja omatekoisella mansikkahillolla täytettynä. 
Kera chili-teen. :)


Kommentit

MerjaHannele sanoi…
Olipa kiva haaste; rakkaus. Pitääpä miettiä, millaisen ATC:n siitä saisi.. Muuten mulla on hidasta toi ATC-kortteilu, kun ei oo pohjia. En oo vielä tehnyt niitä, mutta aineiston keruu on erittäin hyvässä vauhdissta! :D
Ihanuudet. Sain kuvajärjestykseni kuntoon. Kiitos sinulle taas ystäväni.
MarjaHannele: Mun korteilla ei tosiaankaanole kiire! Vaikka kuukausikin menisi! Hyvää kannattaa odottaa.