JÄÄ

Löysin askartelumateriaaleistani tuollaisen kuvan, jossa tyttö luistelee JÄÄllä. Mieleeni palasivat muistot lapsuudestani, kuinka ihaillen katselin jäätanssijoita. Voisinpa itsekin liihottaa samalla taidolla jäällä. 

Se haikeus kuitenkin oli ja meni. Minä luistelin kengillä, toiset lapset luistimilla jäällä. Minun luisteluni oli luisteltu eka luokan jälkeen. En koskaan oppinut luistelemaan enkä opikkaan. Ne tunnit sain lopulta viettää lenkkeillen tai jotain muuta liikuntaa tehden. Nivelsiteeni oli liian löysällä onnettomuuden takia. 

Onnettomuus sattui koulussa välitunnilla. Muistan, kuinka kiivettiin muiden lasten kanssa lumikasan päälle. Yksi poika tönäisi minut sieltä alas ja satutin jalkani. Jalka turposi ja kipeytyi. siinä se nivelside meni. Korvauksista ei koskaan puhuttu. Ei mistään muusta, kuin, että nilkkani oli rasitukselle herkkä lopun ikääni.

Vaan jätetään ne ikävät muistot menneisyyteen ja mietitään tuota talven elementtiä, jäätä.

Atc-kortti aiheesta heräsi henkiin viime yönä. 

Pieni ukko katseli lyhdyn valossa järven jäälle. Mitä lie etsinytkään?

Jää tuo mieleeni myös runoni:

Kuin jää, on kylmä sydämesi.

Katsot minuun, mutta lävitseni. 

Missä on se polttavan kuuma meri,

mikä ennen sisälläsi virtasi?

Mikä sai aikaan kylmyyden? 

Hyytävän, jäisen, etäisen?