Muuttuva maailma

Onnistuminen tarkoittaa sitä, että täytät omat unelmasi, laulat omia laulujasi, tanssit omia tanssejasi, luot asioita omalla sydämelläsi ja nautit täysin siitä matkasta, ja luotat siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, se on OK.

-Elana Lindquist


Maailma muuttuu, me muutumme, kaikki muuttuu. Niin muuttuvat tieto, taito ja tekeminenkin. Muistan työpaikoiltani ne vanhemmat rouvat,jotka vänkäsivät vastaan aina kaikkea muutosta. Mikään ei ollut hyvin, jos puhuttiinkaan sanalla muutos tai uudistus tai uuden oppiminen. Ai kamalaa, kuinka sellaiset asiat olivatkin vaikeita! 
Oli toki muutokseen valmiitakin vanhempia naisia mukana, mutta puhun just niistä Ei-valmiista nyt tällä kertaa.

Ajatellaan vaikkapa osastojen yhdistämistä, tai tilojen remontoimista tai edes sitä, että omalla osastolla olisi tehty jokin pieni muutos. Saatikka että toiminta tapoja olisi muutettu! Jos saimme kursseilta ja koulutuksista uutta tietoa ja toimme sitä osastolle, kuului joka kerta jostakin tietystä suusta vastaus: "Tässä talossa on tehty näin 20 vuotta ja tehdään vastakin!" , "Olen ollut tässä talossa alusta asti ja sinä vasta tullut taloon!". Just niin. :(

En ole itsekkään mikään intohimo-muuttaja työpaikoilla. En ole vaatimassa muutosta joka asiaan ja joka paikkaan. Toin kuitenkin julki koulutuksissa saamiani uusia ideoita. Olin myös valmis mukaan uuteen, jos saimme jonkin järkevältä kuulostavan asian kuulla. Esimerkiksi niinkin pieni asia, kuin pöytien kattaminen asiakkaille. Jos talossa oli "aina" se kattaja ollut opiskelija, niin ehdotin, että voisin auttaa sitä opiskelijaa omalla vuorollani, kun hänellä oli kamala kiire. Itse oli toimeton. Ei, se oli virhe! Sain kamalan huudon niskaani siitä, että olin halventanut ammattinimikkeeni! Olin pilannut kaiken edes yrittämällä muuttaa tuota arvoasteikkoa! Minun pitäisi vaikka juoda kahvia ja lukea lehteä se aika, kun olin jouten, eikä alentua opiskelijan töihin!  No, tuo paisui ja paisui siihen pisteeseen lopulta, että johtajakin otti minut luokseen juttelemaan, keskustelimme asioista ja sain kattaa pöytiä jatkossa. Kyseinen vanhempi työntekijä sai kenkää. Ikävää tietty se, että tuo noin pitkälle meni, mutta eräs asiakas kuuli kaiken ja meni johtajan puheille ja sitä kautta tämä lopputili sitten tulikin tälle.

Meille joillekin pienikin muutos voi olla vaikeaa ja ihan omassa elämässämmekin, eikä vain työpaikalla. voi olla vaikeaa jättää tupakka tai alkoholi pois, kun on tottunut siihen tapatupakointiin tai tapajuomiseen. Voi olla vaikeaa hymyillä, kun on tottunut murjottamiseen. Voi olla vaikeaa lähteä ulos kotoa, kun on oppinut olemaan yksin neljän seinän sisällä. Tai ihan tavallisempiakin asioita. 

Me vastustamme herkästi kaikkea uutta. Etenkin, jos emme tiedä, mitä se tuo tullessaan. Olisi otettava riskejä. Luotettava itseensä ja toisiin. Omiin kykyihin. Mutta tiesitkös, että ötökkäkin on valmis muutoksiin!?

jos vihreä ötökkä elää ruskealla pellolla eikä vaihda väriään, se on kiipelissä. Voit väittää vastaan: "Pellon pitäisi olla vihreä, aikaisemminhan se olikin vihreä ..." Mutta hyvin pian ötökkää ei enää ole. Ötökän on joko paettava ja etsittävä toinen pelto tai se voi vaihtaa väriä. Kameleontti on oiva esimerkki väriä vaihtavasta, muutokseen tottuvasta yksilöstä.


On päiviä jolloin vetäydyn kuoreeni kuin kilpikonna. Siellä sitten suojassa lasken varpaitani ja haistelen omia pierujani ja ajattelen: "Ähäkutti!" Ettepäs tiedä miten mukavaa on mököttää....!
-Anna-Liisa Lintulampi

Kommentit

Teea.K sanoi…
Aivan niin muutosten teko on hankalaa ja itse olen nyt muutosten äärellä. Olen ollut kotona lasten kanssa yli 8 vuotta ja nyt nuorimmaiseni täytti 3 joten työkkäriin ilmoittauduin ja uudet tuulet tosiaankin puhaltelee. Minua palottaa ja kauhistuttaa lähteä (jo ajatuskin pelottaa) töihin tai työharjoitteluun, jos nyt sellaisia minulle tarjotaan. vaikka tiedän että se on edessä niin mieli ei anna periksi ja kaikki arkiset jutut tuntuu vaikeilta. No katellaan mitä tuleman pitää, varmasti kaikki järjestyy ja kaikki ei oo niin pelottavaa miltä nyt tuntuu.
Teea K. Muistan omalla kohdallani edelleen tuon ajan. Lapsi kasvoi ja edessä oli töihin paluu. Minä itseasiassa lähdin kouluun, koska olin epävarma siitä, pärjäisinkö vanhoilla opeillani ja tietämyksilläni tässä muuttuvassa maailmassa. Siispä puoli vuotta koulun penkillä lisäoppeja hakemassa.
Se aika ennen opiskelujen alkamista oli just tuota pelkoa ja jännittämistä. Sama se olisi nytkin, jos töihin tästä kykenisin lähtemään.
Mutta mitä me pelkäämme? Osaamme työmme, olemme tehneet sitä ennenkin hyvällä menestyksellä.
Uudet ihmiset ottavat vastaan ihan hyvin kuitenkin. Ja äkkiä palautuu mieleen unohdetut asiat. Ja uutena saa kysyä apua. Se hyvä puoli tossa on, ettei sun oleteta edes osaavan toimia heti kuten ne "vanhat".
Ota vastaan haasteet avoimin mielin ja uutena oppimisena. ajattele, saat hetken vapaata kotiaskareista ja lapsen hoidosta. Lapsi saa hetken "lomaa" vanhemmista. Jännitys on normaalia. Se on jokin puolustuskeinomme. Älä kuitenkaan anna sen voittaa. Muista, että työ on vain rahaa, vaihtelua ja kenties uusia kamuja. :)