Siirry pääsisältöön

Ahkeruus palkitaan

Olen ollut ahkera. Olen ollut myös kiltti ja kiva. en ole kiukutellut, enkä polkenut jalkaa. Olen muistanut kiittää ja hymyillä. Olen tehnyt kotityöt ja siivoukset ja pyykit. Olen ylittänyt kipurajanikin välillä. Ja siitäkin huolimatta, että olen ollut taas kipulaastarin tehojen heikommalla puolella viikosta menossa ja kaiken lisäksi olen jättänyt yhden panacodin pois lääkedosetista joka päivältä. Sen tilalle olen ottanut kolmannen 800milligrammasen buranan. Olotilani on siis ollut samaan aikaan hieman kivuliaampi ja voimattomampi, mutta toisaalta aavistuksen verran pirteämpi. Välillä tosin on tehnyt mieli vaan nojata seinään kivuissa ja itkeä, kun en saa housuja jaloistani illalla itse tai aamulla sukkia jalkaani. No, yleensä sentäs saan, mutta en aina. En tiedä, onko tämä lääkemuutos hyvä pitemmän päälle vai palaanko takaisin panacodien määrään. Katsotaan. Haluaisin kuitenkin jättää panacodin kokonaan pois, sillä minulla on kolmet lääkkeet menossa, jotka reagoivat keskenään plus sitten esim tuo Burana. Haluaisin siis panacodista kokonaan eroon, jotten huomaisi ykskaks saaneeni vaikkapa sydänkohtausta tai pysyvää rytmihäiriötä tms. Ja vain siksi, että olen riskirajoilla lääkkeitteni kanssa. Mutta missä menee raja? Kivun sietoraja? Jää nähtäväksi, mikä on parasta minulle sittenkin. (Lääkärit ovat itse määränneet ja on sairaalassa tutkittu, etten saa sydänkohtausta tai hengityslamaa tästä lääkepäällekkäisyydestä suoriltaan. Mutta entä pitemmän päälle? Se on epävarmaa).

Siispä sanoisin, että olen ansainnut pientä hemmottelua. eikö vain?
Hemmottelusta onkin vastannut pari ihanaa ihmistä ihan huomaamattaan, tai liekkö sitten ajoitus vaan osunut oikeaan? 


Mökkihöperön pöperöt tulivat taas eilen tutuiksi, sillä Riina kyseisestä blogista tuli hakemaan DT-palkkionsa(askartelukirja) ja samalla vaihdettiin atc-kortteja. Riinalta ei tullut varsinaisesti sitä askartelusälää, vaan niiden tilalle nuo kaksi lehteä! KELPAA! Ei sen aina tarttekkaan olla sitä sälää. Nuo lehdet ovat ihan huippuhyvä juttu!

Lisäksi saimme Murusen kanssa pöperön tuotoksia, ihania pikkuleipiä! Nam nam! 
KIITOS!

Plus sitten ne kaikki rasiat, joista osa päätyi geokätköpussiin, osa koruille ja osa lippaaseen pikkusäläjemmoiksi.


Tässä ne kortit, jotka sain Riinalta. runosuoni sykähtelee jo kirjoittamaan uusia ajatuksia paperille. :)
Yllätyin, että kaksi noista korteista olikin 3D-kortteja! Hyvä elämä ja tuo kahvipannu-kortti. Itseasiassa tuo kahvipannukortti oli ollut jo pitkään mielessäni, mutta aina löytyi muka parempiakin vielä ja tietty määrä kun on vaihtoa, niin tuo sitten jäi ja jäi. Nyt päätin, että enää se ei jää matkasta pois! Sen halusin ja sen sain! Vuosi siinä menikin... ;D

Lisäksi tuo Frida Kahlon kortti tuli minulle, vaikkei sitä vaihdettukaan varsinaisesti, mutta Riinan mielestä meissä on Fridan kanssa niin paljon samaa, että kortti oli minulle kuin tehty. Luin tekstin ja olin samaa mieltä. ;)


Korttisirkuksestakin tulla tupsahti kivaa kotiin. Nauratti tuo mega tag pad. Noin suuria tageja en olekkaan nähnyt aiemmin! :D Ihania! Paperit suorastaan saivat kuolaamaan ja ihastuttava ja herkkä leimasin sai mieleeni jo idean... Hmm.. Enpäs kerrokkaan. ;)


Matkalla Aromiaan-haasteessa oli extratehtävä, jossa piti tehdä silpuista atc-pohjia. Silpuista? Vastahan minä yhden atc:n olen kerennyt esitteestä tehdä sen kirjeen mukaan... 
No, selvittelyjen jälkeen asia ok ja aloin tehdä toistakin korttia, jotta silppuja tulisi. Ja se toinen odottaa nyt sitä Runebergin päivää. :D

silpuista sitten sain pari pohjaa jemmaan...


Plus yhden runokortin tehtyä.


Eletyn hetken äärellä 
avoin maailma
paranee.



Inspis-kauppaan tekasin uutta. Tai tuo minun rakas isopöllöni teki, sillä sen poikasiahan tässä tarjoilen uuteen kotiin. ;D Kaksoset ihan. 


Ja pikkuruiset soittimetkin korviin tekasin. Katsotaan, menevätkö nämäkin kaupan hyllylle vai kenties muualle. ;)



Ja vielä satumaisen kauniit lintu ja tähti. 

pitäisiköhän laittaa taas alennusmyynti Inspikseen? 
Juu, niin minä teen!

Ja teinpäs atc-korttejakin eilen! että olenkin ahkera. ;)


Tuossapa sitä olisi... Varattuja kaikki. Sori!
Kaunis muisto, Snow much fun, Pala taivasta ja a girl with memories.

Kuulinpas tuossa, että minulle on tulossa lahjakortti. :) Ihanaa! Ja tiedättekös mistä hyvästä? No, ihan positiivisuudestani. Asenteestani maailmaan. WAUDE! Jo toistamiseen palkittu samasta asiasta! 
Viimeksi kirjalla ja Positiivareiden korteilla, nyt lahjakortilla! eli asenne todellakin ratkaisee!

Ja mitä palkintoihin tulee, niin...


voitin tovi sitten tällaisen leimasinsetin. Vaikka aihe onkin häät niin silti olen jo käyttänyt noita muuhunkin tarkoitukseen. 



Ja sitten vielä yksi kortti vaihdokkeihin. Tuhkimo. Kortista löytyvät niin kello kuin tuhkimon lasikenkäkin. :)

Viltsu

P.s. kerrottakoon, että haasteeseen on sponsoreita luvassa vielä muutamaksi kerraksi, joten osallistuttehan ja näytätte, että sponsorointi kannattaa! ;)


Kommentit

RaijaAnnikki sanoi…
Kaikkea ihanuuksia ja kivaa. Kiltteys ansaitsee palkinnon, no voihan sitä välillä olla Pikkumyykin.
Kivaa päivän jatkoa.
Riina Itkonen sanoi…
Jopas on jos jonkinlaista :).Ihmeellinen on tämä maailma, vai mitä ?
Tuula sanoi…
:D onko sinulla toinen joulu? Täältäkin eräs paketti lähti sinnepäin. Jos seurantakoodin haluat, niin s-postitse saat.
ViliMarika sanoi…
Oi! Voisinpa laittaakin meiliä, sillä perjantaina on postipäivä. :)
Kotilaiska sanoi…
Ihania kortteja ja koruja, varsinkin lintu ja tähti korvikset vei mun sytämmen
Täällä olis extravaihto tyrkyllä http://uusiokortitroskista.blogspot.fi/2013/01/extra-ystavanpaiva-atc-vaihto.html
Vilimarika sanoi…
Kauppaan lisäilin osan, mutta nuo soittimet laitoin eteenpäin. :) alennukin on nyt kaupassa taas. :)
Varasin sinulle Kotilaiska sen tuhkimoisen.
Funchis sanoi…
Ihan tämä hengästyttää ! Mutta tavoitin tuolta myös oikein komiat Aromia-kortit. Hyvät pohjat oletkin vähistä silpuistasi saanut, pidä ne nyt hyvässä jemmassa, älä niin hyvässä, ettet enää ikuna niitä löydä ! :) Runokin on tämän illan paras ! :) Päivän paraskin oli jollain jo julkaistu tänään, taisi olla Jipe. Mutta olet sinäkin todella hyvin sanat järjestellyt, kiva kun osallistut.

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Tervetuloa syksy: Syksyinen atc + TUTORIAL

Luonnon syksyinen kauneus saa ihastumaan itseensä. Puiden oranssit ja punaiset lehdet, keltaiset sienet metsässä sekä upeat muuttolintuparvet, jotka toivottavat hyvää syksyä kiljahduksineen meille Pohjolaan jääville.

Syksy on yksi suosikeistani, sillä syksyisin voi kääriytyä rakkaan kainaloon tunnelmoimaan tähtitaivasta tai lumoutuneena katsomaan iloisena liehuvaa nuotion liekkipatsasta. Pimeällä tuli on niin eriä, mitä valoisan aikaan.


Syksyisin on taivaallista laittaa villasukat jalkoihin ja ylisuuri villapaita ylle. Vetää jo valmiiksi virttyneen ja venyneen villapaidan helma polvienkin yli sohvalla kyyhöttäessäni. Pöydällä höyryää lämmin matcha ja kädessäni on englanninkielinen kirja tai muotisuunnittelupeli tabletilla. Ah, elämää!


Tämä postaus on osa Blogisisaret-yhteisön Tervetuloa syksy-postauksia. Löydät kaikki aiheen postaukset täältä. Teemapostaukset jatkuvat pitkälle lokakuuhun. Pysykäähän kuulolla. Blogisisarista löytyy taitavia eri aihepiireistä bloggaavia naisia ja minulla…