Reilun patukan puutteessa(-ko?)
Proteiinipatukat - lisä terveellisessä ravinnonsaannissa
Proteiinipatukat ovat tulleet markkinoille pysyvästi. Nyt markkinoilla on lukematon määrä erilaisia, erimakuisia ja eri valmistajien patukoita. Alkuaikoina ajattelin, ettei niitä tarvitse muut, kuin ainoastaan huippu-urheilijat ja aktiivivoimailijat. No joo, eihän niitä kukaan tarvitse, mutta ne todellakin helpottavat elämää aktiivisesti liikkuvilla, mutta myös ihan Matti ja Maija Meikäläisilläkin! Annas kun perustelen väitteeni...
Proteiinipatukalla ei ole todellakaan tarkoitus korvata kokonaan monipuolista ja terveellistä ruokaa. Nämä ovat ainoastaan lisä terveellisessä ravinnonsaannissa. Proteiinipatukan tarkoitus on täydentää muun ravinnon lisäksi päivittäistä proteiinintarvetta, mikä on tärkeää esimerkiksi silloin, jos tavoitteena on kasvattaa lihasmassaa, liikunnasta palautumisen tueksi tai jos haluat laihtua tai muuten vaan korvata välipalan ja makeiset jollakin maukkaalla ja kevyemmällä versiolla. Huomioithan, että yksi patukka sisältää 206 Kcal, eli laihduttaessa tämä ei ole lisäherkku päivän muiden ruokien lisäksi, vaan esimerkiksi kiireiselle työntekijälle oiva puhtipala nopeasti syötäväksi tai esimerkiksi silloin tällöin matkaeväänä junassa tai autossa. Better4You:lla patukoiden päällä on ihanaa sokeritonta suklaata, mikä tekee patukoista erityisen herkullisen ja silti kevyemmän, kuin tavallinen suklaapatukka. Tällä on helppo korvata karkkipäivänä kaikki muut herkut.
Proteiinipatukkaa ei tarvitse syödä kerralla kokonaan, ellei halua
Better4Youn patukoissa on käytetty herneproteiinia, kauraproteiinia sekä heraproteiinia yhdessä. Yksi patukka on kooltaan reilu, joten olen syönyt päivän aikana vain puolikkaan, ja nälkä pysyi loitolla kauan. Yhdellä patukalla saa nälkäisempi tarvittavan energian. En siis tarvitse välipaloja ja pikkunaposteltavia pitkin päivää, niinkuin aikaisemmin tarvitsin jaksaakseni. Proteiinipatukka perustuukin juuri siihen, että se vapauttaa proteiinia energiaksemme hitaasti ja pitkän aikaa. Tärkeää on myös huomioida se, että ostaa nimenomaan PROTEIINIpatukan, eikä karkkia. Kaupoissahan patukoita on moneen lähtöön eikä kaikkien ravintosisällöt vastaa Proteiinipatukoiden ideaa, eli että proteiinin määrä on suurempi, kuin hiilihydraattien määrä ja ettei mitään muita ylimääräisiä kaloreita tulisi liiemmin. Better4Youlta sentään saa sitä mitä tilaa! Siksi tästä nyt kerronkin sinulle.
Patukat vertailussa
Better4You:n Proteiinipatukka per 100 g :
343 kcal / Rasva 3 g / Hiilihydraatti 31 g / Suola 0,15 g / Proteiini 33 g
TWIX - patukka per 100 g:
495 kcal / Rasva 24g / Hiilihydraatti 62 g / Suola 0,44 g / Proteiini 33 g
434 kcal / Rasva 18 g / Hiilihydraatti 40 g / Suola 0.45 g / Proteiini 31 g
Luvut puhukoot puolestaan ja jokainen valitkoon mitä haluaa syödä ja miksi.
... lakritsia samaten sokerittomalla suklaakuorrutteella. Minun suosikkini on tuo lakritsi, mutta molemmat ovat hyvänmakuisia ja tuhtia purtavaa. Nämä kumpikaan eivät ole imeliä, niinkuin tavalliset suklaapatukat, ja siksi ihastuinkin näihin heti. Ei vihlo hampaita, ei lihota niinkuin karkit ja maku on lähempänä raakasuklaata. Better4Youn valikoimaan kuuluu myös mansikka/vadelma.
Proteiinipatukka on käsilaukussa mukana ja syön sen taksissa tai sairaalalla.
Käytän Better4Youn Proteiinipatukoita esimerkiksi joinakin aamuina, kun on sellainen kausi menossa, että "kourallinen" lääkkeitä tyhjään vatsaan närästää liikaa tai polttelee vatsaa. Silloin yöpöydällä on patukka tai puolikas valmiina aamuksi. Se kun ei mene piloille yön aikana huoneenlämmössä, niinkuin voileipä tai jogurtti menisi. Toisinaan joudun lähtemään sairaalalle ilman aamupalaa joko verikokeisiin tai niin aikaisin, etten kykene aamupalaa syömään kivuiltani vielä. Silloin Proteiinipatukka on käsilaukussa mukana ja syön sen taksissa tai sairaalalla. Muutenkin tuntuu siltä, että tarvitsen pientä purtavaa pitkin päivää, sillä joudun ottamaan kovia kipulääkkeitä neljän tunnin välein minimissään. Usko pois vaan, että se todellakin tekee sen, että elimistö huutaa muutakin sekaan. Pala proteiinipatukasta riittää. En saa turhaan liikaa sokereita ja rasvoja, mutta voin paremmin.
Missä tilanteessa sinä voisit syödä proteiinipatukan tai osan siitä?
Onko sinun valintasi suklaa, lakritsi vai mansikka/vadelma?
Oletko kiinnostunut terveellisistä herkkuohjeista? Kurkista reseptejä terveellisempään herkutteluun Täältä. Ja tähän loppuun täysin kaloriton herkku teille, lukijani. ;) Proteiinia apuna käyttäen rakennettu.
Proteiinipatukat pr-samples Better4you
Kommentit
I don't understand who you are but certainly you're going to a
well-known blogger should you aren't already. Cheers!
Ja tosiasn koko on reilu. On siis hintansa veroinen.