Ystävänpäivälahja nopeasti

Ystävänpäivä on jo ensi viikolla. Ainakin minulle ajankulu tulee joka kerta yllätyksenä, tai no, en vaan tule seuranneeksi kalenteria tarpeeksi usein. Ja sitten, kun on enää muutama päivä H-hetkeen, iskee paniikki. Mitä laitan ystävänpäivälahjaksi ja mistä edes saan enää näin nopeasti jotain kivaa ja juuri hänelle sopivaa?! Etenkin, kun lahja pitäisi vielä postittaa ystävälle!!!

Onneksi nykypäivänä on vaihtoehtoja, joihin tarttua myös viime hetkellä. Eikä tarvitse maksaa edes maltaita, sillä ihan pienelläkin rahalla saa todella ihania lahjoja. Esimerkiksi Lehtikuninkaan kautta jokaikiselle ihanalle ystävälle ja puolisolle lukulahja! Minäpä annan sinulle esimerkin viidestä erilaisesta ystävästä, joille jokaiselle tarvitsisin täysin erilaisen lahjan. Pääset linkkien kautta kokeilemaan jokaista ohjettani, kuinka helppoa lahjan ostaminen olisi. Tämän postauksen ystävät ovat keksittyjä.


Menen ensin Lehtikuninkaan etusivulle. LINKKI ETUSIVULLE.
Sen jälkeen silmäilen nopeasti tarjonnan sieltä. Jos heti ei löydy ideaa juuri näille viidelle, niin ei hätää. Klikkaan itseni LAHJAVINKIT sivulle.



Heti löytyy sopiva lahja Sebastianille, 45vuotta. Tilaan hänelle Alibin 4 nroa 16,30 €. Olen varma, että dekkareita lukeva ja katsova Sebastian ilahtuu lahjasta. Kaiken lisäksi hän tulee ilahtumaan neljästi! Tarkemmin tutkittuani hintoja huomaan ilokseni, että tällätarjouksella MINÄKIN saan lahjan! Flower kännykkälaukku, Magnus Paul & Leopardi kuvioinen huivi Arvo 89 €. Aivan ihanaa!

Seuraavaksi haluan jotain pientä kivaa. Jotain alle kympin lahjaa Britalle 64 vuotta. Hän kun on ihana, mutta hänellä on jo kaikkea ja toivoo aina jotain halpaa. Siispä menen LEHDET ALLE 10 €-sivulle. Koska Brita on muuttanut Suomeen Ruotsista, on Ruotsi hänelle koti myös. Hän puhuukin suomea ja ruotsia sekaisin. Ihana Brita. Hän varmasti ilahtuu ruotsin kielisestä Sudokusta! Sudoku för alla 3 kk:n määräaikaistilaus 10 euroa. Huomaathan, että lehtien kohdalla on aina kaksi vaihtoehtoa. Joko tilaat itsellesi tai lahjaksi. Lahjatilaus menee siis suoraan ystävällesi!


Kummipoika, Onni 4v, olisi iloinen saadessaan ystävänpäivälahjan kummitädiltä. Lehtikuninkaalta löydät Suomen parhaan valikoiman lasten- ja nuortenlehtiä. Tilaamalla lasten suosikkilehdet lahjaksi annat roppakaupalla iloa joka kerta, kun lehti tipahtaa postiluukusta! Siispä klikkaan itseni lasten lehtiin, josta silmiini heti osuu täydellinen lahja Onnille! Onni Pupunen! Katson lehden hintaa ja hämmästyn. Lehti ilmestyy joka toinen kuukausi ja täten vuosikerta maksaa vain 6 nroa 19,90 €. 


Minun on ihan pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja tilata Onnille ikioma lehti koko vuodeksi! Samalla Innostun luomaan oman onnittelukortin Onnille ja koko ystäväviisikolle! Se onnistuu helposti, kunhan on lehdet valkattu ja tilattu. Nimittäin TÄÄLTÄ
Enää ei ole kuin 2 ystävää, joille lahja pitäisi miettiä. 

Koska ekasta lehdestä sain minäkin lahjan, innostuin kurkistamaan, mistä muista lehdistä saisin itsellenikin lahjan. Sehän olisi oikeastaan huisin kivaa ja kannattavaa! Voisinkohan valita itselleni lahjan ja sitä kautta lahjoittaa kavereillekin lehdet? Itsekästä? mmmm.. Ehkä hieman, mutta tässä tapauksessa sallittavaa. Löydän itseni PARHAAT TILAAJALAHJAT-sivulta. 


Darja on saamassa ensimmäisen lapsensa kesällä. Hän on nuori nainen, joka ei pysty tällä hetkellä sijoittamaan ylimääräistä lehtiin, sillä kaikki menee tulevan pienokaisen tarvikkeisiin. Pinnasänky, vaunut, rattaat, syöttötuoli, kantorinkka, tutit ja tuttipullot... Huh huh. Rahanmeno on hurjaa. Siispä tilaan Darjalle Kaksplus-lehden 4 nroa 24 € ja saan itselleni ruskean Canvas laukun, jonka arvo on 35€

Lopuksi vielä Minni, 35vuotta. Hänelle on aina niin vaikea keksiä lahjaa. Enkä oikein nytkään osaa päättää, mikä olisi 35 vuotiaalle naiselle sopivaa luettavaa. Tässä tilanteessa käytän lahjaopasta ja löydän sitä kautta täydellisen lahjan hänelle! Laitan lahjaoppaaseen tiedot: Nainen ja Aikuinen. Saan listan vaihtoehdoista, joista poimin häntä kuvaavat adjektiivit: Eläinystävä, kaunokainen, nautiskelija sekä romantikko. Lehtiehdotuksista on äärimmäisen helppo nyt valita Minnille sopivaa luettavaa! Tämä on todella kätevää! Enkä muuten tiedä ketään muuta, kuin Lehtikuninkaan, joka auttaisi minua näin reilusti lehden valikoimisessa! Tilaan Minnille Kotiblogit-lehden 3 numeroa hintaan 16,95 € ja saan myös 3 nroa Terassi-lehteä kaupan päälle! 


Olen jo niin iloinen siitä, kuinka kätevää lahjojen osto on, ja kaiken huipuksi saan itsekin lahjoja myöhemmin. Niinpä innostun tilaamaan vielä itsellenikin lehden sekä etusivulta löytämäni tarjouksen, eli Bookbeat kuukaudeksi ilmaiseksi. Laitan myös uutiskirjetilauksen voimaan, sillä Lehtikuningas lähettää salaisia tarjouksia ja alennuskoodeja suoraan sähköpostiini! Itselleni tuleekin sitten Tunne & Mieli 6 numeroa 39 € ja kaiken huipuksi saan  Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen tehtäväkalenterin 2018 arvoltaan 25 €. Tarkistan vielä ostoskorini ja kirjaan ylös kalenteriini määräaikaiset ja kestotilaukset, vaikka kyllähän se Lehtikuningas minulle erittelyn lähettääkin sähköpostiin kohta. Samalla hämmästelen lahjojen arvoa, kuinka arvokkaan setin saan kaupanpäällisiä. 149 euroa + 3 Terassilehteä + kuukauden Bookbeat. Arvo on enemmän, kuin kaikki lehtitilaukseni yhteensä!!! 

USKOMATONTA, MUTTA TOTTA! 


Eli, mitä tilasin ja mitä saan: 

Tilasin 
  1. Alibi 4 lehteä
  2. Sudoku för alla 3 lehteä
  3. Onni Pupunen 6 lehteä
  4. Kaksplus 4 lehteä
  5. Kotiblogit 3 lehteä
  6. Tunne & Mieli 6 lehteä



Saan: 

  1. Alibi 4 lehteä
  2. Flower kännykkälaukku
  3. Magnus Paul & Leopardi kuvioinen huivi
  4. Sudoku för alla 3 lehteä
  5. Onni Pupunen 6 lehteä
  6. Kaksplus 4 lehteä
  7. Canvas-laukku
  8. Kotiblogit 3 lehteä
  9. 3 Terassilehteä
  10. Bookbeat kuukaudeksi
  11. Tunne & Mieli 6 lehteä
  12. Hyvän mielen tehtäväkalenteri 2018
Ja tässä tosiaankaan jokaisesta lehtitilauksesta ei edes tullut tilaajalahjaa. Entäpä jos tilaisin lahjojen perusteella lehdet?! Tarjollahan on upeista kokkiveitsistä kosmetiikkaan, laukuista Kari Traan jumppa-vaatteisiin sekä arvokkaita koruja, toilettilaukkuja, DVD-boxeja, ponchoja, ilmaislehtijaksoja, Räsäsen Suomi 100-uistimia, kirjoja, lompakoita, ... Vaikka ja mitä! 

Että ei muuta kuin Lehtikuninkaan tykö ja ystävänpäivä pelastuu! 



Postaus oma mielipide. Ei maksettu.

Kommentit

Kotiblogit lehti päätyy usein minun ostoskoriini kaupassa. Ihana päästä kurkkimaan toisten bloggaajien koteihin :)
Tiesitkös, että monesti lehtitilaukset ovat halvempia, kuin irtonumeron ostot ja saa helposti kotiin. Ja ne tilaajalahjat.. ❤
mummo sanoi…
Olen joskus tilannut itselleni lehden tilaajalahjan takia ;)
Anonyymi sanoi…
Minusta turhaa alkaa tilaamaan lehteä,kyllä se kortti riittää eihän,tuo ole merkkipäivä
Eikö olekin ihanaa kun tilaat tuotteen ja saat lehdet siihen mukaan.
Niin no, eihän se pakollista ole. Minulta lähti muutamalle sydänystävälle lahjakin ja muutamalle pelkästään kortti. Muistaminen on tärkeintä. Tykkään ilahduttaa ystäviä pienillä ylläreilläkin. Jos ei nyt niin joku toinen päivä.
Hauska idea. Tuossahan on Ystävänpäivä melkeinpä joka viikko.