Hajusuolasta eteeriseen öljyyn


Muistatko vielä ne mustavalkoiset kotimaiset elokuvat, joissa musiikki pauhasi kovempaa kuin nykyisin festareilla ja komea pussihousuinen mies vikitteli kauniita likkoja heinälatoon. Näissä elokuvissa oli myös ne juoruavat akat, jotka puhuivat niin nopeaan, että korviini koski. Ja kun jokin oli aivan hurjan suuri uutinen, alkoi päässä heittää ja akka kaatua nurin. silloin akka itse, tai joku toinen, heilutteli nenän edessä hajusuolaa. 


Hajusuola on aine, jota käytetään tajuttoman herättämiseen. Se on kalkin ja jonkin sopivan ammoniumsuolan (yleensä ammoniumkloridin tai ammoniumkarbonaatin) kiinteä seos. Hajusuolassa voi olla myös hajuvettä.

Hajusuolan elvyttävä vaikutus perustuu seoksessa vähitellen muodostuvaan voimakkaanhajuiseen ammoniakkikaasuun. Hajusuolaa sisältävä pullo laitetaan tajuttoman nenän alle. Ammoniakkikaasu ärsyttää nenän ja keuhkojen limakalvoja. Se laukaisee refleksin, jossa hengittämistä säätelevät lihakset toimivat nopeammin. Tajuttoman aivot saavat tällöin enemmän happea ja hän saattaa palata tajuihinsa.

Nykylääketieteessä hajusuolaa ei käytetä.

-Kuva ja teksti Wikipedia-


Olen huomannut itsessäni sen, että lähelläni kulkee lähes koko ajan hajuvesipullo tai eteerinen öljy. Nyt kun olen Young livingissä mukana, loogisesti Young livingin eteeriset öljyt kiehtovat. 

Vaikka voisinkin hehkuttaa ihan sillä, että oma lehmä on ojassa, niin siihen en ala. Sinä itse saat etsiä sinulle sopivimman tavan pitää itsestäsi huolta. Minä kerron vain sen, mikä minulle on tuttua ja toimivaa. Ja se on Oljymme.fi ja heidän Young Living eteeriset öljyt.

Minulla on ollut ilo huomata, kuinka välittäviä ihmisiä Young livingillä on, ja kun kysyn neuvoa vaikkapa stressin lievitykseen, flunssaan, kipuihin tai traumoista selviämiseen, saan nopeasti ystävällisen ja asiallisen vastauksen sekä ne oikeat öljyt nimettynä. Tällaista on perhe, joka välittää.


Tällä hetkellä on kolme öljyä, joita nuuhkin eniten, ja ne ovat tämän postauksen pääosassa. Saanko esitellä: 


Peace & Calming
Peace & Calming on lempeä ja hyväntuoksuinen sekoitus, joka saa minut ajattelemaan rauhallista kesäpäivää. Diffuuserissa käytettynä se lievittää jännitystä, kohottaa mielialaa, rentouttaa ja rauhoittaa. Esimerkiksi hieroessani Peace & calming-öljyä jalkapohjiini, nukun selkeästi levollisemmin ja paremmin ilman painajaisia tai levottomaa pyörimistä. Peace & Calming voi myös olla erityisen rauhoittava ja lohduttava pienille lapsille yliaktiivisen ja stressaavan päivän jälkeen.

Tämä eteerinen öljy on sekoitus Tangeriiniä, appelsiiniä, tuoksuilangiaa, patsulia ja sinistä pietaryrttiä. Ei kyllä yhtään yllättänyt tuo patsuli, sillä rakastan patsulin tuoksua ja liekkö se yksi syy siihen, että unet ovat kauniita.


Olibaanihartsi eli Frankincense

Olibaanihartsin eli frankinsensin makea, lämmin balsamintuoksu stimuloi aisteja ja kohottaa mielialaa. Olibaanihartsilla on lohdullinen ja tasapainottava vaikutus, joka auttaa keskittymään sekä voittamaan stressin ja epätoivon tunteet. Siitä on apua myös visualisoimisessa ja henkisen yhteyden parantamisessa. Tämä on ehdottomasti suosikkini kaikista tähänastisista eteerisistä öljyistäni. Eikä sinänsä ihme, sillä...

...Lähi-idässä olibaanihartsia pidetään ”pyhänä voiteluöljynä”, minkä vuoksi sitä on käytetty uskonnollisissa seremonioissa tuhansien vuosien ajan. Sittemmin sitä on käytetty eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa sairaaloissa, ja sen vaikutuksia tutkitaan paljon. Se on myös arvokas ainesosa ikääntyvän ja kuivan ihon hoitotuotteissa. Muinaiset egyptiläiset käyttivät sitä nuorentavissa kasvonaamioissa.


SARA™

SARA™ on vahvistava sekoitus eteerisiä öljyjä, jonka tarkoitus on auttaa parantamaan syviä tunneperäisiä haavoja. Se voi auttaa tunteiden vapauttamisessa ja toipumisessa, alkuun pääsemisessä, henkilöitä, jotka ovat kokeneet traumaattisia kokemuksia esimerkiksi seksuaalista tai rituaalista kidutusta tai muuta fyysistä tai henkistä hyväksikäyttöä.

SARA™ soveltuu niin diffuuserilla haihduttamiseen kuin iholle, esim. ohimoille, kaulalle tai vaikkapa niskaan. Tuoksu tuo mieleeni makeahkon metsän laidan kukkineen. eikä ihme, sillä eteeristen öljyjen sekoitukseen on käytetty Tuoksuilangiaa, palsamipelargonia, laventelia, appelsiinia, sinistä pietaryrttiä, setripuuta, ruusua sekä valkoista lootusta. Pohjaöljynä on manteliöljy.
Kotisi on paikka, jossa tahdot olla vapaasti omana itsenäsi, rentoutua, viettää aikaa läheistesi kanssa tai yksin ja jossa muistotkin ovat. Kotona pyrit elämään paremmin, edistämään hyvinvointiasi ja luomaan ympäristön, jossa voit toteuttaa elämäntarkoitustasi. Young Livingin eteerisillä öljyillä pidät huolta itsestäsi ja rakkaistasi.

Öljyt omia

Kommentit

Ihanat öljyt. Harmi, että olen tuoksuallerginen ja en voi käyttää mitään, jonka tuoksu häiritsee. Marjan luona olen ihaillut tuoksua, joka syntyy kynttilän liekin lämmittämästä öljystä
Mulla on astma ja nämä siedän paremmin kuin sen öljykynttilän. Näissä on puhdas luonnollinen tuoksu mitä löytyy esim. Kukista tai metsästä.
Työviikon jälkeen tuo rauhoittava öljy kuulostaa paremmalta kuin hyvältä.
Mukavaa torstaita Viltsu ❤️
Outi, itse saan nukuttua sillä paremmin, joten suosittelen kyllä