Häävalmisteluja


Kaksi erilaista, silti toistensa kaltaista, kohtaavat auringon säteiden osuessa veden pinnalle. Laineiden liplatus kuuluu taustalla. Sinä nouset kallion takaa veden rajasta ja hymyilet valloittavaa hymyäsi, minä olen kuin teini, kikattelen ja haluan vierellesi istumaan.
Löysimme hetkessä hetken, joka mullisti maailmamme. Hetken, joka teki ajatuksemme mitättömiksi ja vannomisemme turhiksi. Emme enää pyristelleet vastaan sitä, mikä oli väistämätöntä.
Naisellisempi ja nainen, molemmat yhtälailla päätäpahkaa rakkautta kohden.
Ja tässä hetkessä, nyt ja aina, yhdessä, vihdoinkin paperit revittyinä ja avioliitto virallisesti tasavertaisena meillä. Ole sinä Yang niin minä olen yin. Olkoonkin että molemmilla on molemmat puolensakin. Kaksi erilaista samanlaista sulautuneina yhdeksi.
-Viltsu 2017-



Tervetuloa mukaan seuraamaan häävalmistelujamme, tosin näin jälkikäteen. Aloitetaan kuohuvasta, jota nautimme 4.4. jolloin virallisesti avioiduimme. 



Seuraavaksi pieni rohkea apulaisemme, joka ei vierastanut juurikaan edes vieraspaljoutta. 



Luis rakastaa hempeilyä, joten eipä se yllätys ollut, että pitsiä halusi, jolla leikkiä. 


Nauhat tilasimme ulkomailta, serpentiinit löydettiin kotosuomesta. Molempia kului runsaasti. Myös karkkeja tuli hankittua toistakymmentä kiloa, sillä tiesimme sen olevan suosittu, ellei suosituin naposteltava. 



Oma hommansahan siinä on, että suunnittelee, etsii ja ostaa, tekee ja valikoi, mutta kyllä se kannattaakin. Karkkibaarissa osa on hankittu ulkomailta, osa Suomesta. Purkit valitsimme siten, että jatkossakin niille olisi käyttöä, eikä menisi hukkaan ekan päivän jälkeen. 



Karkeille ja pikkusuolaisille halusimme osuvat nimet. Tietenkin liittyen häihin ja kahden naisen avioitumiseen. 



Meidän häämme olivat värikkäät ja pääväreinä violetti ja pinkki. Karkkibaari houkutteli sateenkaarena kimppuunsa. 


Carlos ei tykännyt juhlista, vaan seurasi tilannetta kauempana. Toki annoimme hänelle rauhan ja huomiota tasapuolisesti. toivottavasti vieraspaljous kuitenkin avasi hänessä jonkin lukon, joka tulevaisuudessa luo lisää rohkeutta. 


Kaaso ja bestman tulivat jo edellisenä päivänä auttamaan meitä järjestelyissä. eihän minusta ollut kaikkeen, mihin tarvittiin kahta. Kaiken lisäksi jo aikaisempi viikko oli mennyt kahdestaan laitellessa ja siivoillessa, sillä astmaatikkoja olisi ja karvojen ja kaiken pölyn yms määrä olisi oltava minimissään. Niin vähäistä, mitä kissataloudessa se on mahdollista. 



Ilmapallot hankimme lapsia varten. Ostimme niitä reilun kimpun, mutta confettin pallot eivät nähtävästi olleet paras valinta, sillä suurin osa hajosi 15 minuutissa täytöstä. Ollenkin ihan oikein täytetty. Harmitti, mutta emme enää siinä vaiheessa uusiakaan saaneet hankittua. Onneksi jokaiselle lapselle, joka pallot halusi, riitti yhdet jokaiselle. Karkkia sai myös mukaan halutessaan. 


Järjestelyihin kuului astioiden hankinnan lisäksi pesu ja esillelaitto. Sydänlusikat tahdoin ehdottomasti. 




Koska kukkia emme voineet hankkia emmekä lahjaksikaan ottaa, valitsimme sävyyn sopivia silkkikukkia. Rintakoruiksi Murusen kanssa löysimme ulkomailta käsintehdyt violetit ruusut koristein. 


Myös servetit olivat sävy sävyyn, tottahan toki.
Kampaaja, vaatteet, ripset.... Kynsiä yritin laittaa uusiksi, mutta se oli virhe. Kokeilemani setti oli katastrofia liki, joten tyydyin omiin kynsiin. Tässä nyt kuviin päätyneet valmistelut. Mainittakoon, että hiuksiimme tuli molemmille hiustatuoinnit, jotka molemmilla kaksi kyyhkystä.. Vai olivatko ne pyryharakoita... :D Kuten me?

Myöhemmin pääset kurkistamaan häidemme antimiin, mutta se onkin sitten uusi tarina.

Kommentit

Unknown sanoi…
Kiva karkkibaari!
Karkkibaari on oikea hitti, sopii kaikenikäisille. Kivat värit teillä oli juhlissa.
Nanna sanoi…
Ihana postaus,tahtoo lisää!!!
Satu, kiitos. Tuota oli kiva tehdä
Outi, ja jälkeenpäinkin kummipoika oli innoissaan saadessaan "rippeitä" karkkibuffetista
Nanna, herkkuja luvassa vielä :)