Itse(tunto)hemmottelua
Tämä on taas niitä postauksia, jossa pohdin syvällisiä ja joista mietin kaksi tai jopa kolme kertaa, kirjoittaako vai olla hiljaa. Mutta jotenkin Inspiksen tyyli on ollut alusta asti avata kipeitäkin asioita ja pohtia syvältä tulevia juttuja. Miksi en siis puhuisi ääneen myös epäitsekkyydestä, mikä menee liiallisuuksiin.
Minulle on aina ollut vaikeaa antaa itselleni jotain uutta, pitää huolta itsestäni, hemmotella itseäni.. En tarkoita ettenkö peseytyisi tai pitäisi puhtaita vaatteita, sillä niistä asioista totta kai huolehdin. Tarkoitan itsehemmottelua ja vaikka nyt kasvohoitoon tai kampaajalle menoa. Jonkin uuden ostamista Minulle!
Olen enemmänkin Muumimamma, joka huolehtii toisista ja toisten tarpeista. Mielummin yltäkylläisyyteen saakka, kuin että jäisi jotain vaille. Mutta entä minä? Miksi se itsensä hemmottelu on niin vaikeaa? Miksi se on se toinen, jolle aina kaikkeni annan mieluummin? Tai jos jotain hankin, tunnen vähintäänkin syyllisyyttä siitä, tai hankin myös toisellekin... Vaikka kuinka tarvitsisin.
Ja ei, en missään nimessä ole nostamassa itseäni pyhimykseksi, vaan enemmänkin moitteena tätä mietin. Kyllähän tietty epäitsekkyys on hyvästä ja ihailtavaa, mutta jos et osaa hemmotella itse itseäsi etkä antaa itsellesi samalla tavoin etuuksia, kuin muille, se on jo pahempi asia.
Kaikki kumpuaa menneisyydestäni ja siitä, etten ollut "koskaan" riittävä. Vasta nämä vuodet, jotka olen Murusen kanssa elänyt, olen saanut tuntea olevani tasavertainen, hyvä, riittävä, paras vaimo ikinä... Ja tietenkin äitinä myös lapselleni. Ja sellainen on uutta minulle vaikka olenkin jo yli 40 vuotias!
Kaikki kökkö menneisyydestä yhdessä erityisherkän luonteeni kanssa saavat aikaan sen, ettei itsensä hemmottelu ole itsestäänselvää. Viime vuonna yritin kuitenkin hemmotteluvuotta rakentaa itselleni, mutta sairauden pahentuessa se jäi. Nyt yritän jatkaa itseni hoivaamista ja itsestäni huolehtimista. Olenhan sen arvoinen. Se ei silti vähennä toisille antamista ja hemmottelua, vaan eiköhän se heillekin ole enemmän, kun minä itsekin voin paremmin.
Älä vain lopeta yrittämästä tehdä
sitä mitä todella haluat tehdä.
Missä on rakkautta ja inspiraatiota,
siinä et uskoakseni voi epäonnistua.
-Ella Fitzgerald
Tilasinkin akupuikon, joka on ollut vuosia ostolistallani. Aiemmin en vaan ole löytänyt sitä mistään. Valitettavasti saamani puikko on viallinen. Kuva ei kerro, mutta puikosta puuttuu palasia. Murtuneet ilmeisesti lähetyksessä. Odotan uutta...
Mutta kvartsin voimaa ja akusormuksen tehokkuutta pystyn jo nauttimaan täysin siemauksin. Kvartsi eritoten on ollut haaveeni myös kauan. Se on niin kauniskin!
Kaupassa käydessämme ajattelin hemmotella minua ja Murusta oikein kunnolla. Innolla odotimme Fazerin uutuus suklaalevyjä, että nyt olisi herkkua kerrakseen. Pettymys oli suuri tämän Londonin kohdalla. Ei ole kovin kummonen. Ohut ja rapea kuitenkin, josta plussaa.
Jollain tapaa petyin myös New yorkiin, mutta parempi tämä on. Kahvin mausta tykkäsin, mutta olisi voinut olla parempaakin. Fazer kun on yleensä tehnyt lemppareitani siinä missä Cloettakin. Tiedänpähän, millä itseäni seuraavan kerran hemmottelen... ja Murusta siinä sivussa. ;)
Cloettan Salted ice cream and waffel, Black rasberry sparks TAI fazerin Pop corn. AH NAM!
Hemmottelua voi olla myös hyvä ruoka...
... Ruoka... voi nam! Ja nyt minun on jo kaksi päivää tehnyt kamalasti mieli pitaleipää! Nyt täytyy kuitenkin tyytyä siihen, mitä kaapista saa irti kaivettua. Uskaltaako sitä kertoakaan, mitä syön, kun facebookissa se sai aikaan negatiivisia kommentteja. Hyi hyi.. Kuinka saatan syödä ulkolaisia siemeniä!?
Ehkä jonkin asian rakastaminen
on ainoa lähtökohta, josta pääsee
ottamaan elämänsä omakseen.
-Alice Koller
Ihmiset tekevät mitä tekevät, tietäen sen mitä tietävät. On ihan samantekevää, teetkö sinä heille syyllisen olon – paitsi että se pilaa sinun elämäsi. Asiat ovat niin kuin ovat.
Jos myrsky nostaa tulvaveden kellariisi, sanotko: "En ikinä anna säälle anteeksi?" Jos lokki kakkaa päällesi, pahastutko lokille? Miksi siis loukkaantua ihmisille?
Meitä ei ole tarkoitettu hallitsemaan ihmisiä sen enempää kuin sadetta tai lokkejakaan. Maailmankaikkeuden toiminta ei perustu syyllisyyteen ja syyttämiseen - syyllisyys ja syyttäminen ovat ihmisten keksintöä.
-A. Matthews
Kommentit