Ystävyyden lähteillä
finnkino |
Yksinkertainen ihminen on heikko olento,
Mutta siteet toisiin tekevät hänestä vahvan.
Yksinään hän usein ponnistelee turhaan.
Mutta vain yksi ystävänvilkaisu sydämeen,
yksi neuvo,
lohtusana ystävältä
- ja matala taivas kohoaa korkeaksi,
alakuloisuuden katto on poissa.
J.G.Herder
Kaksistaan leffateatterissakin on kivompaa. Yhteistä erilaista laatuaikaa rakkaani kanssa, kun olemme saaneet nauttia Finnkinon leffatarjonnasta.
Leffanamuna tikkarit kummallekin.
Leffanamuna tikkarit kummallekin.
syntymäpäivälahja |
Koko Luonto on salaisuuksia täynnä.
Kosketa sitä, ja se värähtää kuin nuori morsian.
Kosketa sitä, ja se värähtää kuin nuori morsian.
Johannes Linnankoski
Salaisuuksia kätkeytyy myös näihin kääreisiin, jonka Sussulta sain syntymäpäiväni kunniaksi.
Joulukorttiaskartelua |
Meidän päämääränämme on,
tulla tuntemaan toisemme,
oppia näkemään ja kunnioittamaan
toinen toistamme sellaisena
kuin hän on:
Osana joka sopii toisen loveen,
osana joka täydentää kokonaisuutta.
Hermann Hesse
En montaakaan tilaustyötä ota tälle vuodelle joulukorteista, mutta silti niiden teon aika on nyt.
kissanpentu |
Kun kerran on kokonaan astuttu rakkauden valtakuntaan,
silloin muuttuu maailma,
puutteineenkin,
kauniiksi ja rikkaaksi.
sillä se on nyt täynnä
pelkkiä väyliä
RAKKAUDELLE.
Sören Kierkegaard
Vielä niin pieni, niin hentoinen. Poika kasvaa tuosta niin äkkiä isoksi. Nyt uni maittaa useasti vielä. Unta voi tarvita oikeastaan missä tahansa, missä vaan saa pään laitettua alas.
kaverukset |
Sinua kohti elämäni halki
ylitse kevätmaiden vaelsin,
kuin kyyhky, joka kauan oli vanki
ja vihdoin kotiin löysi kuitenkin.
Nyt pyrkimyksiäni, myrskyjäni,
nuoruuden retkiäni tutkin näin;
kai onkin ollut koko elämäni
hiljaista, varmaa matkaa sinuun päin.
Börries Frh. von Mûnchhausen
Börries Frh. von Mûnchhausen
Näihin tunnelmiin kiitän ajastasi ja toivotan lämpöisiä iltateehetkiä. ;)
Kommentit
Tunnelmallista sunnuntai-iltaa.
Hyviä unia <3
tiia, tuossa on meidän pentukissamme. On tässä muutaman päivän meillä jo ollut. Vauvakuume oli pitemmän aikaa, mutta nyt tuli tilaisuus saada saman värinen kuin tuo isompi leijonammekin on. Halusimme kaveriksi ottaa, kun tuntui siltä, että leijonakisu kaipasi kisuseuraa. Nyt on leopardikisu kaverina. :D