WOHOO! Koko pääni on jäätyä ja tuleekohan jäykkistä?!

annamariberg

Eilispäivä, täynnä usvaa ja sumua. Mielialojen heittelyä ja itkuisuutta. Lopulta niin rankka väsymys, että nukahdin istualtani, kädet näppäimistöllä. Kun heräsin, kömmin sohvalle suuren huivin alle makoilemaan sikiöasennossa. Nukahdin siihen parin tunnin päikkäreille.

Tänään tiedossa, että menen kello 17.08 bussilla kaupungille. Kymmentä vaille viisi aloin miettimään, mitä laittaisin päälle? Meikki ja hiukset, sitten armoton vaatteiden vehtuu. Kun mikään ei kelpaa, mikään ei istu, mikään ei näytä hyvälle. Saatikka, että sopisi tilaisuuteen, jonne olin menossa! Sen sentään tiesin, mitä alaosaksi ja mitä päällystakiksi. VAI?!

Lopulta hain pyykkinarulta hieman kostean paidan. Eihän se haittaa, kun ei näy päälle päin ja lämminhän siellä meditoinnissa tulee... Kerrottakoon, että vaikka olen meditoinut kauan, en varsinaisilla meditaatiotunneilla ole käynyt. Oppia saanut kyllä hieman, mutta lähinnä itseoppineena.

Alaosa ei istunutkaan siihen, joten äkkiä uusi alaosa. Housut vilpoisat ja väljät. Niiden kanssa ei taas villaponchoni käynyt. Liian "runsas kerros" kaikkea. Siispä äkkiä takki päälle ja menoksi. Huomaan kellon olevat 17.11 kun kiiruhdan pysäkille. Huomaan jo kaukaa, ettei siellä ole ketään muita...

Tiedän onneksi, että bussi ajaa normaalisti noin 10 minuuttia lähipysäkille, joten olisi vielä mahiksia. Tosin seistyäni 20 minuuttia siinä, alan jo olla epätoivoinen. Joku tulee pysäkille... Se rauhoittaa.
Vielä hetki ja bussi ajoi noutamaan minutkin.

Aikaa ei ole hukattavaksi, joten ripein askelin sinne, missä meditaatio-ryhmämme kokoontuu. En tunne paikkaa, joten mietin kuumeisesti, mistä ovesta mennään sisälle. Toisen talon nurkalla nuoriso skeittaamassa, joten tuskin sentään sinne... Otan kännykän esille ja tarkistan, oliko meilissä lisätietoja. Ei ollut. Jään paikoilleni hetkeksi miettimään, mitä teen seuraavaksi.

Samalla huomaan kahden naisen astelevan pihaan jumppamatto kädessään. Eli siis sama suunta. Ja tietenkin se oli se skeittipaikan edusta. Minua hieman jo palelee, mutta onneksi pääsen sisälle.

äiti

Sisällä iso sali, jossa ilmastointilaitteet huutavat ja jylisevät valtavana monsterina jossakin kaukaisuudessa, näkymättömissä. Istun alas tuolille ja heitän takin pois.. Joillakin on neuletakit, joillakin huopa jaloille, joku on hihattomassa paidassa ja joku kerrospukeutuja joukossa. Mietin, että ensi kerralla pukeudunkin toisin!

Luennon jälkeen on sahaja yogaa ja sitten taas hieman teoriaa. Olen jo aivan kananlihalla, kn kesken kaiken ilmastointi lakkaa. Huokaan onnesta syvään ja vajoan hiljaisuuteen, mielen rauhaan. Säpsähdän.. Pääsen syvemmälle, kuin mitä muut kertovat päässeen. Opettajan kertoma taso omasta tilastaan kuulostaa enemmänkin samalta minun kanssani, kuin vasta-alkajilla. Taas kiitän omaa osaamistani ja 26 vuoden meditaatio-kokemusta. Olen helpottunut siitä, että vuodet ovat kohdelleet minua hyvin tässä asiassa. Olen ollut tietoinen. Samalla innostun siitä, että opin hieman teoriaa uutena. Ymmärrän omaa kehoani aina vaan paremmin ja paremmin. Löydän oman kundalinini.

Olen täynnä vapauttavaa energiaa ja iloa kun luento ja molemmat meditaatiohetket ovat loppu. Iloisena ja huojentuneena sekä innoissani siitä, että nyt olen saanut vastauksia, astelen kohti ulko-ovea. Mikään ei voisi pilata iltaani!

Ovi auki... Taivas rojahtaa ylleni vesisateena. Eihän tänään pitänyt sataa vettä! Napitan trenssini ylimmänkin napin, muka suojatakseni itseäni. Tuulen vire voimistaa vilua, kun vesi valuu päätäni myöten kasvoille, kauluksesta sisään ja imeytyy vaatteisiini. Maa on märkä ja tennarini kastuvat nopeasti. Siitä sitten sukat samaan tilaan nekin. Trenssin läpi jo kostea ja kosteana ilmastoinnin vuoksi jäänytkin paita kastuu entisestäänkin. Kävelymatkaa on, joten..

Huomaan kellon olevan vasta 19.35, ja bussi kotiin lähtee 19.50. Olen niin kylmissäni ja vettä valuva, että päätän poiketa lämmittelemään mäkkäriin jaotan samalla Frappe-kahvin jäätelöhuipulla. Lahjakortti, joka minulla on, on 5 euroa, joten saan myös tavallisen hampurilaisen ja majoneesin.

Pöydässä Frappe-imut. Sehän on jäähileiden kera jäätelöä ja jääkahvia! Ei kahvia, kuumaa kylmällä.. Mutta on se hyvää. Kunnon imaisu heti perään ja.. WOHOO! Koko pääni on jäätyä! tiedätkö sen tunteen, kun juot jotein tosi kylmää ja suu on jäässä, aivot ovat jäässä, posket ovat jäässä...
Tarjoilija tuo hampurilaisen pöytään.. LÄMMINTÄ! Ja niin pääni alkaa hitaasti, mutta varmasti sulaa...

Ei, en millään voi juoda koko ISOA Frappea siinä kylmissäni, vaikka maun puolesta kyllä voisinkin. Ihanaa! vilkaisu kelloon ja totean minulla olevan enää vain 2 minuuttia aikaa pinkoa torin poikki bussiin! EIH!

Mitä teen lähes täydelle Frappelle?! Äkkiä Frappekuppi käsilaukkuun ja sateen raiskaamaksi. Kivetyksien liukkaus pelottaa ja selkäni kiputila vauhdista ja kylmästä kertoo karua tosiasiaa. Tulen saamaan lähiaikoina jäykkiksen! (Jalat menevät voimattomiksi ja selkä kramppaa). Kiire.. Pakko joutua... Bussi on niin lähellä ja silti kello napsahtaa 19.50 liian aikaisin. Pelkään... Jäisin kylmän Frappeni kanssa sateen pieksämäksi palelemaan pimenevään iltaan.

Huoh huoh... Kerkesin! Naama vettä valuvana. Tunnen, kuinka sieraimistakin valuu VETTÄ! Siis kun naamaa pitkin valunut ympäriinsä. Varmasti näky olisi järkyttävä. En edes mieti meikkejä,,, Mietin vain, näyttääkö vesi vedeltä, vai siltä että itken ja nokka vuotaa samalla!? ajatella... Ihan kuin ei kanssamatkustajat näkisi vesisadetta.. Tai olisi kokeneet samaa!

Istun huohottaen bussin penkille. Tarkistan, että Frappe on yhä pystyssä ja käsilaukku siltä osin suojassa. On on. Huh. Odotan.. Ihmettelen.. Bussikuski lukee ja lukee sanomalehteä, vaikka kello on jo 19.55.. Miksi hän ei lähde jo ajamaan?! sanonko hänelle bussin keskiosasta, että hei, anteeksi kuljettaja, oletteko huomanneet, että bussin pitäisi olla jo matkalla!? Samalla huomaan kuljettajan vilkaisevan rannekelloaan. Mitään ei silti tapahdu.

Vilkaisen omaa aikatauluvihkoa uudestaan. 19.50.
Vilkaisen kännykän viestit ja sitten se kaupungintalon vanha kello jo kumahtaa 20 reikä reikä. Bussi starttaa!

Kotiovelle mennessä kerkeän saada lisää vettä niskaan. Juon matkalla Frappen pois, jottei tarvitse roskia kantaa kotiin. Onhan se Frappe jo sulanut lyhyeksi juomaksi.
Kotona minua odottavat pojat, suloiset ja rakkaat kisumme. Se vastaanotto, kun pojat puskevat ja kehräävät ja aidosti osoittavat rakkautta ja olevansa onnellisia siitä, että tulin kotiin, sulattaa ja lämmittää minut.

Katson vielä kerran aikatauluvihkoa kaikessa rauhassa. Voimassa 3 päivää sitten. Uusi aikataulu kertoo, että meiltä lähtö oli myöhemmin, samoin kuin kaupungilta meille. Olen siis kiirehtinyt ja huohottanut aivan turhaan! huokaus.

Ja hei, villatakki kerkesi estää jäykkiksen! Jalkani ovat yhä yhtenä ja selkä toisena kappaleena!

Kotona olen onnellinen!

postikortti

Kuvilla ei ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa! :D
p.s tykkää Inspirationin FB-sivusta! Siellä on mm. tyystin omat arvonnat, nytkin käynnissä oleva! 
KLIKKAA MUA