Naisen elämän kauneudesta megalomaaninen kuvasarja

Elämä on. Se on erivärisiä kangastilkkuja, vesiväriroiskeita, puuhakirjoja ja makujen sinfoniaa. ajattele, jos värjäisit elämäsi tarinaa vesivärein suurelle taululle. Kyllä siinä olisi roiskeita joka väreillä. Eikö vain? 

Olen kasaillut korupaketteja maailmalle ja käyttänyt pakatessani mm. kangastilkkuja. Joku toinen saa hempeää turkoosia ja kimalletta, joku toinen taas rokkaa sydämensä kyllyydestä. Nainen on nainen vaikka kuinka väri kankaissa vaihtuisi. Tunteva, elävä, oleva. 

Oma elämänikin vaihtaa kangastilkkuja päivittäin. Yhtenä päivänä päiväni on täynnä prinsessakuoseja, toisena noita-akkojen takkutukkia. 

Kauneudenhoito on osana arkea ja yritän saada pidettyä itseni siltä osin kunnossa. Onhan sieluni temppeli muutoin hajoamassa. Itseasiassa meteli selässäni on kasvanut ja se tunne, kun alaselkä "lonksahtelee"... Ei kiva. Leikkausajan piti olla ensi kuussa, jolloin olisi otettu irtoava laite pois selkärangastani, mutta tällä hetkellä noin 1500 ihmisen jono on ylitse aikataulujen. En siis todellakaan tiedä, milloin on vuoroni. 

Minulla on kuntoutustuki arvioituun "toipumiseen" saakka, jonka jälkeen katsotaan, mikä tilanteeni on, mutta tällä pelillä jatkuu ihan suoriltaan, jos en kerkeä leikkaukseen edes ennen arvioitua toipumista. Tosiasiahan on, etten toivu koskaan sairaudesta, mutta tietysti haava paranee ja mikään ei irtoa sisälleni kokonaan aiheuttamaan vakavia seurauksia osaltaan. Leikkaus ei siis ole parantava tai kipuja sen suuremmin vähentävä. Mahdollisesti päinvastoin lisääntyy pinnallinen kipu iholla. Lohtuni onkin siis se, etten halvaannu tai menehdy siksi, että elimistössäni seikkailisi ruuveja, ruuvien palasia, luun kappaleita tai kokonainen kehikko. 

Varjokuvia... Otin ihkauuden Clarinsin kasvovoiteen käyttöön. Kuvan tuote on UUSI, käyttämätön! Tokihan tuubi on näyte, joten suurihan se ei ole, mutta miksi itse pakkaus on näinkin suuri, jos voidetta ei ole kuin reunoilla hieman? Onpa nimittäin työ saada ulos! Vatkaan ja vispaan, heilutan ja sheikkaan... Sain kuin sainkin pienet tipat kämmenelle. Pettynyt. Kyllä, elämässäni on myös niitä pieniä murheita. 

Onko sinun lasisi puoliksi tyhjä? 

Minulla se on puoliksi täynnä. Synttäriherkkuina anopilta saatu rose täytti lasimme. Voi mikä syntinen aamupala! Roseeta ja marmeladileipää! Pöydässä paloi myös liekki ihanassa revontulelta näyttävässä Nuutajärven Tuikussa. 

Syntymäpäivääni kuului myös 3D-leffa, Labyrintti. Makoisat eväät toki mukana juhlan kunniaksi. 

Sitten Cafe Houkutuksen tiskille. Kyllä elämän pikkuleivät ovat niitä, millä jaksamme silloinkin, kun edessämme on pelkkää hapanimeläkastiketta tai kitkerää sipulia. 

Nappasimme mukaamme palaset kahta eri kakkua. Minulle kinuski-omena ja Muruselle mustikka-minttu-suklaa. Voisin syödä kakkuja aina! Kuten kakut, myös me ihmisolennot  sisällämme erilaisia kuorrutteita, täytteitä ja eri määrän kerroksia. Jotkut kostuvat, jotkut kuivuvat ajan kanssa... Wohoo! 

Seuraavana päivänä jatkoimme rakkaani kanssa juhlintaa. Uskomattoman mahtava arpaonneni on jo oikeastaan läppä ystävieni keskuudessa. "Jos Viltsu osallistuu johonkin arvontaan, ei siihen kannata muiden osallistuakaan". :D 

No joo, ei rahassa, eli Lottoaminen on turhaa, mutta tavaroina. Toisaalta, onhan niitä arpalippujakin laitettu hulppea määrä. SATOJA vuodessa! No, joka tapauksessa Liput kahdelle teatteriin saapuivat kuin tilauksesta! Tietty näytös, tietty ajankohta, mutta hei, Housut pois! Ei paha! 

Makumatka Californian rannoille varvastossut jaloissamme. Tai ainakin suussa... 

Kuinka paljon sinä tunnet oman paikkakuntasi historiaa? 

Joidenkin elämä on itsessään näyttelemistä. Kulissia ja salaisia vuorosanoja, kuiskauksia. Joidenkin taas kuin avoin päiväkirja sivuineen, joissa ei lue kuin muutama rivi sivullaan. Ulkoa opettelua. Yritystä peilata muilta, tai piiloutua maskin taa.

Pääseekö kaikki koskaan menneisyydestä tähän päivään? Onko huominenkin vain ohikiitävä hetki?
Tai tanssia ja laulua.
Meidän iltamme jatkui karaokebaarissa. Oli muuten eka baarireissu vuosiin. Ei, ei mitään örvelöä tällä iällä. Laulua ja rupattelua.

Uskallatko sinä opetella uutta yhä? Opiskellen vai siinä sivussa oppien? 

Katsotko ympärillesi kulkiessasi vai paahdatko menemään kiirehtien? 

Minulle tuli oivallus, joka johti uuden oppimisen tielle. 

Olen harmitellut sitä, kun en voi käydä kuntosalilla, en lenkkeillä, en uida... Sitten eräänä päivänä kuulostelin vointiani ja sain ajatuksen! Ehkäpä minun elämäni tarkoitus ei olekkaan olla timmi ja mallikelpoinen, vaan arvoni ovat henkisellä puolella. Voisinko siis laajentaa henkistä osaamistani ja taitojani? Voisinko nähdä sisimmän paremmin? Oppia vaikkapa meditoimaan entistäkin syvällisemmin? 

Ja niin alkoi tieni hahmottua siltä suunnalta. Aloitin ohjatun mielen joogan ja tuonnempana meditoinninkin. Toki jokainen päivä sen mukaan, voinko lähteä liikkeelle vai en. Ja voi sitä riemua, kun heti ekalla kertaa koin niin oivalluksia, ymmärrystä kuin syventymistäkin! Ajatella, vaikka olen meditoinut "koko ikäni"! 

Palatakseni onnekkuuteeni, ei kaikki ole pelkästään onnesta kiinni. Joidenkin asioiden eteen teen paljonkin töitä! Esimerkiksi haaveilemani Frappen eteen/5 euron lahjakorttia varten . Mutta kova työ kannattaa! 

Jollekin kovaa työtä on käydä töissä, olla 10 tuntiä päivittäin ja hiki virtaa. Jollekin toiselle kovaa työtä on edes nousta sängystä! Emme me voi vertailla sitä, kummallako on vaikeampaa tai rankempaa. Minä en esimerkiksi saa koskaan kivulta kesälomaa, vapaapäivää tai ylityökorvauksia. Maksan siis täyden hinnan siitä, että olen kotona. Maksan kovan hinnan myös siitä, että saan 5 euroa lahjakorttina. 

Minua alkoi naurattaa kesken mäkkärireissuni. Olihan taskussani se kyseinen 5 euron lahjakortti. En tiennyt alkuunkaan, paljonko se himoitsemani Frappe maksaisi. Olin vain nähnyt sen telkkarissa ja sen halusin. Lisäksi mielikuvani oli kuumasta kahvista ja kylmästä jäätelöstä. 

Kassalla nuori nainen laski kanssani, mitä kaikkea saan sillä lahjakortilla. Yksi tavallinen hampurilainen ja... hmm... majoneesi. Hah. Pistetään vielä se majoneesikin. :D 

Ulkona oli kaatosade ja olin aivan märkä istuessani mäkkärin penkille. Minua paleli. Joogasalissakin oli ollut ilmastointi päällä sen pari tuntia ja jo siellä olin kananlihalla. Mutta se kahvi... Se olisi nyt helpotukseni...

Kunnon imu pillistä ja WHAT?! Jäähileet vaan narskuivat suussani! Aivot jäätyivät samaa vauhtia, mitä hampaat ja koko elimistöni. Onneksi oli se hampurilainen, jotta edes hieman lämpöä virtasi sisuksiini. Ja minä nauroin jälleen itselleni. 

Synttäreiden aikaan heräsi myös kysymyksiä mieleeni, jotka itseasiassa esitin ääneenkin:

Saako rahalla onnen oikeasti? 

Oletko onnellinen? 

Tekeekö kaikki maallinen omaisuus sisällön elämääsi? 

Henkilö, jolle kysymykset esitin, vastasi silmissään tyhjyys: 

EI. En ole onnellinen, en seurustele onnellisena ja tyytyväisenä, ja kotona on tyhjää henkisesti. Minulta puuttuu jotain. Se jokin, joka sinusta ja vaimostasi huokuu ulospäin. Se mikä teistä näkyy toisillekin. Te näytätte onnellisilta, rakastuneilta ja tyytyväisiltä elämäänne. Eikä teillä silti ole rahaa...

 Meidän rakkautemme hedelmät... ;)

Pienimmäinen. Voiko olla jotain kauniimpaa, kuin tuo katse?! 

Nainen, tai oleppa vaikka mies, elä tässä hetkessä. Ole rohkeasti sitä mitä olet. Uskalla ottaa riskejä, kokeilla uutta. Jos kaadut, aloita alusta. Jos kirpaisee, siihenkin tottuu. Jollei koskaan satu, eikä kaadu, ei ole elänyt täysillä. Äläkä temppuile vastaan, vaikka opettajanasi olisi nuorempi tai täysin erilainen persoona sinuun nähden. en minäkään olisi blogin kautta saanut lisänimeä "Räppäri-Viltsu", ellei lapseni minua olisi opettanut. Äitiä, jonka luulisi olevan se opettaja lapselleen. :D 

Kiitos kun jaksoit lukea ja katsella aivan liian pitkän postaukseni. Oli vaan niin paljon mielen päällä kaikenlaisia mutkia elämäni tiellä. Ja voi kuule, vielä olisi paljon kerrottavaa, mutta sitä varten saat tulla uudestaan Inspiksessä poikkeamaan. 

Lopuksi vielä ajatus, joka ei voi olla väärässä: